Kokkolan suomalainen lukio: Ylioppilasjuhla 1.6.2024

Lauantaina 1.6. juhlimme Kokkolan kaupungin kirkossa 161:ä Kokkolan suomalaisen lukion uutta ylioppilasta.

Kokelaat saapuivat juhlaan ohjausryhmittäin kantaen valkolakkiaan
muiden juhlavieraiden seuratessa heidän kulkuettaan.

Yllätysnumerona juhlassa esiintyivät Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin soittajat Emilia Otava, sello, Matti Vanhamäki viulu, Saara Kurki, alttoviulu ja Andrei Sytchak, viulu.

He esittivät Beethovenin Oodi ilolle.

Toisena numerona Kamariorkesterin jäsenet esittivät Mozartin Divertimentosta 1. osan allegro.

Kristina Ahmas ja Risto Pohjanpalo

50 vuotta sitten kirjoittaneiden riemuylioppilaiden puheenvuoron käytti Kokkolan yhteislyseon entinen oppilas filosofian tohtori Kristina Ahmas.

Juhlapuheen piti emerituspäätoimittaja Risto Pohjanpalo, joka on tehnyt pitkän uran Yleisradiossa ja kaupallisessa mediassa. Hän on saanut Valtion journalistipalkinnon vuonna 2009. Journalistin uransa hän aloitti täällä Kokkolassa, Sanomalehti Keski-Pohjanmaassa ja Ylen aluetoimituksessa. Hän on myös koulumme ylioppilas.

Kristina Ahmas oli otsikoinut puheensa otsikolla Yhteisöllisyys kantaa. Seuraavassa otteita hänen puheesta:

"Arvoisat uudet ylioppilaat, lukion rehtori ja opettajat, kunnioitetut riemuylioppilaat ja juhlaväki Suomi tänään vuonna 2024 on varsin erilainen Suomi kuin 50 vuotta sitten vuonna 1974, jolloin me riemuylioppilaat saimme lakkimme. Me elimme tuolloin vahvaa suomettumisen ajanjaksoa ja presidentti Urho Kekkosen pitkää valtakautta. Tänään suomettumispuhe on historiaa, maa on monin tavoin kansainvälisesti verkostoitunut ja vahva toimija niin EU:n kuin NATO:n piirissä. Politiikan haasteet ovat pääosin kansallisia ja alueellisia.

50 vuotta sitten meidän koteihimme oli vastikään hankittu teknologian uudet saavutukset: väritelevisio, kelanauhuri ja pakastearkku; lankapuhelinta sen sijaan ei vielä ollut jokaisessa taloudessa. Kaukopuhelut tilattiin valtion keskukselta ja linjoille pääsyä saattoi toisinaan joutua odottamaan useita tunteja.

Televisiossa oli valittavana kokonaiset kaksi kanavaa ja tiedonvälityksen suhteen elettiin yhtenäiskulttuurin aikaa. Postmodernin maailman näkökulmallisuudesta ja tiedollisesta pirstaleisuudesta ei ollut tietoakaan.

Tänään digitaalisuus on saanut kattavan otteen koko yhteiskunnasta ja keinoäly etenee pitelemättömällä vauhdilla; kaunokirjoitusta tai päässälaskua ei enää taideta opettaa kouluissa. Sen sijaan digitaaliseen tiedonhakuun, hybridivaikuttamisen ja disinformaation tunnistamiseen tarvitaan taitoja ja lähdekriittisyyttä. Ne ovat välttämättömiä tulevaisuuden osaamisia.

Onneksi jo meillekin opetettiin lähdekriittisyyttä. Pysyvän muistikuvan jätti silmäni retinalle Kokkolan yhteislyseon historian lehtori Tapani Hannonen, joka ystävällisesti valmensi meitä elämää varten. Hänellä oli tapana tuoda luokkaan sanomalehtikatsaus. Sen hän oli aiemmin nauhoittanut radiosta ja se kuunneltiin tunnin aluksi kelanauhurilta. Tällä hän kannusti meitä sekä seuraamaan aikamme uutisia että kuulemaan kriittisesti lehdistön sanomaa. Meitä nauratti. Emme osanneet arvostaa hänen panostaan, vaikka jälkeenpäin ajateltuna se oli erinomainen.

. . .

Sinua uusi ylioppilas haluamme kehottaa rohkeasti ottamaan tulevaisuus omiin käsiisi. Seuraa intohimoasi ja kuuntele sydäntäsi, hanki opiskelu- tai työpaikka, joka täyttää unelmasi. Uskalla kokeilla, uskalla erehtyä ja tarpeen mukaan tehdä suunnan muutos, se kaikki on sallittua. Löydät kyllä oman tiesi.

Mitä meille sitten koulusta jäi jäljelle, kun tarkastelemme asiaa nyt 50 vuotta myöhemmin? Mikä olisi se asia, jonka me riemuylioppilaat haluaisimme kertoa teille uusille ylioppilaille ja antaa matkaevääksi elämään varten?

Me haluamme puhua yhteisöllisyydestä.

Jokainen koulu muodostaa oman mikromaailmansa, jossa sen kaikkien jäsenten, opettajien ja oppilaiden tarinat luovat sulatusuunin, johon jokainen tuo oman panoksensa. Tämän mikromaailman voinnilla, hyvinvoinnilla tai kipuilulla, on keskeinen merkitys osallisten jaksamiseen. Me kaikki tiedämme, kuinka kipuileva koulupahoinvointi vastikään purkautui hallitsemattomaan aggressioon.

. . .

Yhteisöllisyys sen sijaan on arvo, jota me tämän vuoden riemuylioppilaat vaalimme keskuudessamme. Lukuisia kertoja olemme kokoontuneet yhteen, sovitelleet tapaamisia, muistaneet yhteistä aikaamme ja olleet läsnä toisillemme. Olemme tarjonneet ja saaneet vertaisuutta. Olemme kokeneet toisemme ja yhteisömme selkänojaksi, joka kantaa edelleen 50 vuoden jälkeen. Mitä on yhteisöllisyys?

Meidän kokemuksemme perusteella se on yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka rakentuu vuorovaikutuksen varassa. Se on ryhmän sisäistä tasavertaista osallisuutta, kokemusta hyväksytyksi tulemisesta; se on merkityksellistä ja palkitsevaa yhdessäoloa.

Yhteisöllisyys perustuu koettuun läheisyyteen ja tuottaa joukolle sen keskinäisen sosiaalisen todellisuuden. Se on luottamusta ystävään, joka ei petä. Yhteisöllisyys rakentaa yksilöä luomalla turvallisuuden tunnetta ja voi jopa toimia parantavana voimana. Se sisältää kokemuksen siitä, että saa osakseen ymmärrystä ja arvostusta sekä tulee kuulluksi.

Kouluaikana syntynyt yhteisöllisyys voi olla pitkälle elämää eteenpäin kantava voima, joka toimii mielen taustalla vankkana kuin toteemipaalu. Sen jäseniä pitää yhdessä näkymätön liima, joka yhdistää yksilöt paalun kerrostumiksi. Se on täydellinen vastakohta vesirajassa yksikseen vierivälle rantakivelle, joka aallokossa kolhii itseään toisiin vastaaviin.

Kristinan puhuessa riemuylioppilastoverit nousivat katsomossa seisomaan puheen loppuosan ajaksi.

Arvoisat uudet ylioppilaat, näillä sanoilla me riemuylioppilaat haluamme sydämestämme onnitella teitä. Samalla, oman kokemuksemme varassa, haluamme muistuttaa nyt taaksenne jäävän yhteisön merkityksestä. Yhteisöllisyys voi teillekin olla arvo, joka tulee teitä kantamaan ja jota voi olla syytä vaalia vuosikymmeniä eteenpäin. Lämpimät onnittelut saavutuksestanne!

Lukion laulu- ja soitinryhmä esitti juhlassa Eino Leinon Nocturnen.

Juhlapuheen piti emerituspäätoimittaja Risto Pohjanpalo. Seuraavassa otteita hänen puheesta:

"Te nuoret olette yhdessä elämänne tärkeimmistä vaiheista. Takananne on koululaitoksen yleissivistävä jakso. Te olette nyt valmiita jatkamaan opintoja valitsemallanne polulla. Tämä koulu, josta te nyt lähdette, on työnsä tehnyt.

Välähdys historiasta: 1880 kiersi Oulun kauppakoulusta juuri valmistunut nuori mies polkupyörällä maakuntaamme. Pyörän tarakalla oli paketti tietosanakirjoja ja pyörän sarvessa salkku, jonka sisällä vakuutus- ja lehtitilauslomakkeita. Kauppa kävi huonosti, kuten olen voinut tämän henkilön silloisista muistiinpanoista lukea. Maakunnan kylissä ei tuohon aikaan ollut kovinkaan paljon luku- ja kirjoitustaitoista väkeä, elintaso matala ja elintavat kiertävän kauppiaan mielestä masentavan alkeelliset.

Tuo vaihe muutti kuitenkin paljon. Isoisäni setä Tuomas Pohjanpalo, joka tuo nuori yrittäjä oli, alkoi uhrata tarmoaan koulutuksen saamiseksi kotimaakuntaansa.

Oman yritystoimintansa ohessa Tuomas Pohjanpalo alkoi yhdessä samanhenkisten kokkolalaisten ja keskipohjalaisten kanssa ajaa erilaisten koulujen perustamista. Ja niin 1800-luvun lopun täkäläinen suomalainen sivistyneistö joidenkin ruotsikielistenkin tuella sai perustetuksi suomenkielisille lapsille kansakouluja ja toiminnan huipentumana oman suomenkielisen yhteiskoulun, tämän, jonka työn jatkajana osaltaan teidän opinahjonne on olemassa. Samaan aikaan kehittyivät mm. työväenliike, nuorisoseuratoiminta ja osuustoiminta, joissa kaikissa perustajina oli miehiä ja naisia, jotka näkivät opin ja kulttuurin sekä yhteistoiminnan merkityksen kansalaisten elintason ja sivistyksen nostamisessa. Kansallisuusaate ja maakuntahenki olivat tuon ajan merkittäviä tekijöitä.

Isotätini Hilma kertoili minulle lapsuudessani omista koulumatkoistaan. Ne tehtiin täältä Ouluun, hevoskyydillä. Hänen muistoihinsa kuuluivat reen perässä juosseet susilaumat, joita lapset karkottivat kalikoita heittelemällä ja huutamalla.

Omat lapsenlapseni ovat kertoneet, kuinka he ovat joutuneet äskettäisenä korona-aikana olemaan etäkoulussa tietokoneiden ja langattomien yhteyksien turvin. Hyvät kuulijat; ajatelkaa tätä perspektiiviä, yhden ihmisen elämän aikana. Tarinoita rekikyydeistä internet-aikaan!"

. . .

"Tieto on tänä päivänä entisiä aikoja vaikeampi käsite pohdittavaksi. Tietoa tulee ihmisen saataville käsittämättömät määrät. Asioista kerrotaan jo ennen kuin ne tapahtuvat. Lähes jokaiseen tiedon palaseen tulee nopeasti vastatieto tai muu kommentti. Niinpä oikean tiedon löytäminen ja sen erottaminen väärästä on hankalaa. Yhtä tärkeäksi, kuin tiedon hankkiminen onkin tullut sen lähteiden tarkistaminen ja arviointi. Tämän opettaminen on koululaitoksellemme kasvava haaste.

Entä koulun tehtävä sivistyksen jakajana ja levittäjänä. Mitä on sivistys? Luku- ja kirjoitustaitoa tietysti, ymmärrystä maailman tapahtumista, historiasta ja ihmisen kehityksestä, luonnosta ja niin edelleen. Se on niitä hyviä arvoja, joita voimme omaksua kodistamme ja omista yhteisöistämme ja erityisesti koulussamme. Minun nuoruudessani sain usein ojennusta sanoilla, noin eivät tee sivistyneet ihmiset. Aika epämääräistä, mutta vähitellen ohjaavaa.

Lehdet julkaisevat aika-ajoin testejä, joiden kysyvä otsikko on: Millainen on yleissivistyksesi. Ja sitten seuraa joukko kysymyksiä, joihin vastaaminen edellyttää monenlaista nippelitietoa, historian, sivistyssanojen, maantieteen, musiikin ja monen muun asian hallintaan. Minusta ei näillä hupitesteillä mitata muuta kuin ihmisen muistissa olevien yksityiskohtien määrää. Vähän samanarvoista sivistyksen määrittelyä, kuin edesmenneellä äidilläni, joka piti liian paksuja kurkkuviipaleita ”sivistymättöminä”. No oli hänellä kyllä syvempääkin sivistystä.

Todellinen sivistys on paljon enemmän. Professori Tuomas Heikkilä määritteli äskettäin Yliopistolehdessä sivistyksen näin: ”Todellinen sivistys ei ole detaljitietoa pöytätavoista, kykyä siteerata antiikin auktoreita tai hienoja sanoja. Sivistys on ymmärrystä käyttää tietoa hyvään. Se on toisten kanssa toimeen tulemista, kiltteyttä ja suvaitsevaisuutta.

Sivistys on kestäviä valintoja, vastuun kantamista nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Sivistys on asenne.

Sivistyneesti käytetty tutkittu tieto jalostuu ongelmanratkaisuksi, oli kyse sitten ilmastonmuutoksesta, luonnon lajikadosta, kulttuurien yhteentörmäyksistä, Ukrainan sodasta, yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta tai hyvinvointivaltion rapautumisesta. Siksi tieto — ja sitä ohjaava sivistys — on pelastus.

Sivistynyt ihminen ei anna valtaa toivottomuudelle. Hän näet tietää, että synkimmälläkin hetkellä asioihin voi vaikuttaa.” Näin siis professori Heikkilä.

Nuoret tulevat ylioppilaat: Kun te kohta painatte valkolakin päähänne ja lähdette eteenpäin, toivon, että teidän elämänne ja kehityksenne jatkuu noita sivistyksen arvoja tavoitellen. Te olette tärkeä voimavara kotiseudullenne, maallemme ja maailmalle. Olen varma, että tämä koulu on teille, samoin kuin aikanaan minulle ja monille muille jakanut oikeaa tietoa ja hyviä rakennusaineita elämänne jatkoon." Päätän kuitenkin esitykseni filosofi Eino Kailan määritelmään: ” Sivistys on se, mitä jää jäljelle, kun olemme unohtaneet kaiken oppimamme.”

Rehtori Markku Anttila puhui uusille ylioppilaille.

Ote rehtorin puheesta uusille ylioppilaille:

"Hyvät uudet ylioppilaat - tämän päivän valmistumisenne ja lakitus liittävät teidät muiden ylioppilaiden joukkoon. Eräs vaihe teidän elämästänne on nyt takanapäin.

Tie, jota tähän päivään on tultu on jokaisen kohdalla omansa. Niin myös teillä on edessäpäin monia teitä ja mahdollisuuksia. Monien kohdalla nuo suunnitelmat ovat jo valmiita. jotkut teistä kenties miettivät vielä tulevaisuuden vaihtoehtojaan.

Toivon että nyt päättyvä pitkän opintotien vaihe on ollut teidän elämässänne rikas ja kasvattava. Toivon myös, että se vaihe on ja jää mieleenne aikana, jonka muistot ja kokemukset ovat osanaan kannattamassa teitä eteenpäin teillänne.

Haluan ajatella ja toivoa kuitenkin, että elätte tänään, huomenna ja tulevaisuudessa - jokaisena päivänä sen jokaisen päivän hetken sen ainutkertaisuuden vuoksi – eikä vain tulevaisuuden vuoksi.

On hyvä muistaa, että ilo on hyvä kompassi suunnitelmillemme ja tekemisillemme. Kannattaa myös uskoa ja luottaa omiin vahvuuksiinsa – niitä meillä on jokaisella omansa.

Haluamme onnitella vielä teitä kaikkia valmistuneita lämpimästi ja toivottaa kaikille kauniin kesän odotukset – toivottavasti saamme nauttia kesän auringosta ja sen lempeistä lämpimistä kesäsateista.

Kokkolan suomalaisen lukion lukuvuoden päättyessä tänään, haluamme lukion opettaja- ja henkilökuntana kiittää vielä teitä ja kaikkia teidän rinnallanne kulkeneita.

Rakastetun edesmenneen runoilijan ja lastenkirjailijan Kirsi Kunnaksen ajatus-runo muistuttaa meidän jokaisen ainutlaatuisuudesta ja siitä, että jokainen meistä tarvitsee toista ihmistä koko elämänsä ajan."

Miksi minä olen minä
enkä kukaan muu,
ja sinä olet sinä
etkä kukaan muu?
Ihmeellistä olla ihmisinä
sinä ja minä
ja ystävinä
minä sinulle sinä.

Ylioppilaan puheen piti Mirjami Rinne.

Mirjamin puhe:

"Viimeiset kolme vuotta ovat kuluneet uskomattoman nopeasti ja tuntuu jopa vähän kummalliselta, että olemme jo nyt juhlistamassa lukiotaipaleemme päättymistä. Todellisuudessa matka ei ole ollut helppo vaan siihen on kuulunut monenlaisia haasteita ja kovaa pinnistelyä, myöhäisiä iltoja koulutehtävien parissa, pitkiä päiviä koululla sekä viimeisimpänä ylioppilaskirjoituksiin pänttäämistä. Näin jälkikäteen muistellessa mikään haasteista ei tunnu enää yhtä raskaalta, kuin miltä ne tuntuivat niiden ollessa ajankohtaisia.

Ihmisillä on taipumus mielessään muokata menneisyyttään itselleen sopivammaksi. Negatiivisiin ja epämiellyttäviin asioihin, muistoihin, tai kokemuksiin tarttuminen ja niissä kiinni roikkuminen ainoastaan lisäävät inhottavaa oloa. Jos jostakin on jo selvitty, turha sitä onkaan enää murehtia. Aktiiviset mekanismit helpottavat elämässä eteenpäin jatkamista.

Vanha sanonta kuuluu: ”ennen kaikki oli paremmin”. Oikeasti ongelmia on kohdattu aina ennenkin ja niitä tullaan kohtaamaan jatkossakin; jokainen meistä henkilökohtaisesti, mutta myös yhteiskunnallisella tasolla. Sanonta ei myöskään tilastojen mukaan pidä paikkaansa, sillä lähes kaikki asiat ovat nykyään Suomessa paremmin pitkällä aikavälillä tarkasteltuna. Nuorten ja lasten kohtaama väkivalta on vähentynyt, samoin liikenneonnettomuuksien määrä, vaikka liikenne on kasvanut huomattavasti. Elintaso on noussut suuresti, ja nykyisin elämmekin kuin entisaikojen aateliset. Entiseen verrattuna on muuttunut se, että yksittäistapaukset tulevat median ja somen kautta kaikkien tietoon.
Uusia ongelmia syntyy takuulla, mutta meidän sukupolvemme tulee kyllä selviämään niistä samoin kuin aiemmatkin sukupolvet ovat.

Tänään me olemme selvinneet yhdestä suuresta urakasta, koska lukio on nyt suoritettu ja jäljelle jäävät enää muistot. Elbassa vietetty tutustumispäivä, tähtitiede-kurssin tähtiretket, pulkkamäet, yliopistovierailut, pikkujoulut, vanhojen tanssit, penkkarit ja niihin kuuluva rekka-ajelu ovat varmasti olleet lukion kohokohtia monelle, itselleni ainakin. Tästä taipaleesta emme olisi selviytyneet ilman osaavia ja omistautuneita opettajia, keittiöhenkilökuntaa, siistijöitä sekä muita koulun työntekijöitä, kuten vahtimestaria, kanslistia, sihteeriä, rehtoreita, ja opiskeluhuollon toimijoita. Suuri tuki on tullut myös kotoa ja ystäviltä. Olemme kaikki kiitollisia panoksestanne."