tiistai 26. joulukuuta 2017

Tutustumismatka eduskuntaan 15.12.2017

Lähdimme koulun luota bussilla kohti Helsinkiä klo 4:45. Alkuosan matkasta nukuimme, mutta Juustoportin pysähdyksen jälkeen aloimme perehtyä eduskunnan historiaan ja eduskuntatyöhön. Mietimme myös pareittain kysymyksiä valmiiksi kansanedustaja Tuomo Puumalan tapaamista varten.  

Päästessämme perille Helsinkiin Arkadianmäelle huokaisi moni ihastuksesta. Vanha ja jykevä eduskuntatalo kaikkine hienoine pylväineen ja marmori kaiteineen teki suuren vaikutuksen ainakin niihin, jotka ensi kertaa jalallaan eduskuntataloon astuivat.  


Tuomo vei meidät keskustan eduskuntaryhmän huoneeseen. Hän esitteli meille eduskuntatyöskentelyä, kertoi talon tavoista ja juuri käytävästä alkoholin prosenttiäänestyksestä. Puhuimme myös puoluekurista ja omantunnon kysymyksistä ja miten menetellään, jos puolueen kansanedustaja äänestää puolue-/hallituskurin vastaisesti. 



Lyhyen eduskuntakierroksen jälkeen kiitimme Tuomoa ja lähdimme kohti Ateneumia. Siellä teimme tuttavuutta kultakauden merkittävimpiin teoksiin mukaan lukien esimerkiksi Albert Edelfeltin Ruumissaatto ja Akseli Gallen-Kallelan Velisurmaaja. Ohjatun kierroksen aikana perehdyimme teosten taustoihin paremmin. Kierroksen jälkeen alkoi shoppailuaika.  

Shoppailun jälkeen lähdimme kaikki bussille, jolla ohitimme Helsingin merkittävimmät monumetit rehtori Raimo Lammin selostaessa kohteista. Kaupunkikierroksen jälkeen kääntyi bussin nokka kohti kotikaupunkiamme, Kokkolaa. Koululle saavuimme noin klo 3:15. Melkein vuorokausi hereillä. Väsyneet matkaajat lähtivät jokainen omille suunnilleen. Kiitos kaikille hyvästä ja vaihderikkaasta reissusta! 



Lotta  Liedes 16E

Itsenäisyyspäivän kunniavartio


Yhteislyseon toimipaikan opiskelijoista 75 osallistui itsenäisyyspäivänä sankarihaudoilla järjestettyyn kunniavartioon.

Lähtö tapahtui kaupungintalolta bussikuljetuksena hautausmaalle.


Kunniavartio valmiina asettumaan sankarihaudoille.




lauantai 9. joulukuuta 2017

Suomi100 itsenäisyysjuhla ja ylioppilasjuhla 5.12.2017



Kokkolan suomalaisessa lukiossa juhlistettiin 100-vuotiasta Suomea itsenäisyyspäivän juhlallisuuksin tiistaina 5.12. molemmissa toimipaikoissa.

Kiviniityssä juhla alkoi perinteisesti Suomen lipun saapuessa juhlasaliin lippufanfaarien säestämänä. Juhlan avasi yläkoulun rehtori Reijo Timonen.




Juhlassa kuultiin musiikkiesityksinä Suomen kansallissäveltäjän Jean Sibeliuksen teoksia, joita esittivät lukion opiskelija Nooa Kronqvist (piano) sekä koulun kuoro jo eläkkeelle siirtyneen pitkäaikaisen musiikin lehtorin Heikki Nisosen johtamana.



Juhlapuheen piti Kokkola-lehden päätoimittaja Outi Airola. Airola puhui vapaudesta ja siitä, mitä vapaus on merkinnyt eri sukupolville ja miten käsitystä vapaudesta voidaan myös käyttää väärin. Airola kannusti nuoria ymmärtämään vapaus rakentavalla ja muita kunnioittavalla tavalla. Airola tarkasteli myös kriittisestä näkökulmasta työn merkitystä hyvinvointivaltion rakentamisessa ja ylläpitämisessä sekä sitä, mitä työ yksilölle merkitsee.


Veteraanien viestikapula siirtyi perinteiseen tapaan lukion vanhimmalta ikäluokalta seuraavalle. Rosa Bask ja Eetu Saari vastaanottivat viestikapulan Roosa Jaakolalta ja Konsta Huhtalalta.


Kiviniityn juhla huipentui kuvataiteen lehtori Riitta Nisulan ohjaamaan näytelmään sekä tanssiaisiin.



Myös Yhteislyseon toimipaikassa juhla alkoi Suomen lipun saapumisella.


Juhlan tervehdyssanat lausui rehtori Raimo Lammi.


Baritoni Hannu Ilmolahti esitti juhlassa Taneli Kuusiston Suomalaisen rukouksen.



Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi opiskelijat Lia Heikkilä, Ida Patrikainen, Melina Nurmi ja Tuukka Breilin olivat työstäneet noin 20 minuutin videokoosteen itsenäisen Suomen jokaiselta vuosikymmeneltä. 

Juhlapuheen piti kaupunginjohtaja Stina Mattila.


Itsenäisyys on mm. sitä, että meillä on vapaus tehdä elämässämme valintoja. Voimme epäonnistua, mutta meillä on mahdollisuus yrittää uudestaan ja onnistua entistä paremmin ja edetä kohden asettamiamme tavoitteita. 

Laura Ågren luovutti Vapauden viestikapulan opiskelijakunnan puheenjohtajalle Oliver Pietilälle.


Yhteislyseon toimipaikassa lakitettiin seitsemän syksyn ylioppilasta.


Ylioppilaan puheen piti ylioppilas Anna Huhtamäki.



Aleksi Nurmi, Sampo Lahti ja Lauri Kallinen esittivät Jukka Kuoppamäen laulun Sininen ja valkoinen.


Juhla päättyi yhteislauluna laulettuun Maamme-lauluun ja lipun poistumiseen.






Kokkolan lukioiden Suomi100-kävely 4.12.2017



Kaikki kaupungin liki 900 lukiolaista marssivat kauppatorille Suomen liput hulmuten tiistaina 4.12. juhlistamaan Suomen itsenäisyyden juhlavuotta.

Lähtötunnelmia Kiviniityn toimipaikassa



ja Yhteislyseon toimipaikassa




Opiskelijakunnan puheenvuoron käyttivät Oliver Pietilä ja Cecilia Brandt:

Me lukiolaiset haluamme kiittää kaikkia niitä sukupolvia, jotka ovat olleet rakentamassa maatamme historiallisista ajoista nykypäivään asti. Erityisesti haluamme muistaa niitä, jotka ovat antaneet kaikkein arvokkaimpansa – henkensä – tämän maan puolesta. Kiitos kuuluu talvisodan ja jatkosodan veteraaneille ja lotille, joita tänä päivänäkin joukossamme on. Ilman heidän panostaan, emme olisi tässä heitä muistelemassa eikä meillä olisi itsenäistä 100-vuotiasta isänmaata.


Tänä päivänä saamme elää hyvinvoivassa Suomessa. Meillä on erinomainen perustuslaki ja oikeusjärjestelmä, lähes kaiken kattava sosiaaliturva, maailman parhaaksi luokiteltu koulutusjärjestelmä ja Suomi koetaan yleisesti maailmalla maailman turvallisimmaksi maaksi. Meidän rikkautenamme on lisäksi puhdas luonto ja saasteeton ilma.

Hyvät opiskelijat!
Meillä on vastuu huomisen Suomesta! Meidän on vaalittava menneiden sukupolvien perintöä ja edistettävä yhteiskuntaamme suurten maailmanlaajuisten haasteiden edessä. Tällaisia haasteita ovat ilmastonmuutos, luonnonvarojen ehtyminen ja eriarvoisuuden lisääntyminen maailmassa. Me haluamme, että Suomi on ensimmäisten joukossa ratkaisemassa näitä ongelmia.

Haastamme teidät kaikki rakentamaan Suomea niin, että olemme täällä juhlimassa vielä 200-vuotiasta itsenäistä Suomea!



Myös kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Bjarne Kallis puhui tilaisuudessa.

Kiviniityn kuoro esitti Finlandia-hymnin ja kaikki yhdessä lauloimme Maamme -laulun. 


 Itsenäisyyden kunniaksi liehuivat sadat Suomen liput!