maanantai 25. syyskuuta 2023

Ykkösten yhteisöllinen päivä 14.9.

 Reilu kuukausi oli jo lukiota käyty, kun ykköset kokoontuivat Villa Elbaan 14.9. viettämään yhteisöllistä päivää ja tutustumaan toisiinsa paremmin leikkimielisen puuhastelun ja kilpailujen merkeissä. Ohjelmasta vastasivat Centria AMK:n yhteisöpedagogiopiskelijat yhdessä ryhmänohjaajien kanssa. Lounastauolla myös opiskeluhuollon toimijat eli kouluterveydenhoitaja, koulupsykologi ja koulukuraattori tulivat nuorille tutuiksi. Sää oli vähän tuulinen, mutta kuitenkin aurinkoinen, niinpä aktiviteetit voitiin suorittaa Elban maastossa ja pihalla. Seuraavien kuvien myötä pääsemme mukaan päivän kulkuun.

Villa Elbassa ykkösten ryhmäytymispäivänä Centrian yhteisöpedagogi-opiskelijat ohjasivat erilaisia tehtäviä, joista osa oli uusia tuttavuuksia nuorillemme. Päivä jää mieleemme, sillä saimme tietää toisistamme asioita, joista ei koulupäivän aikana yleensä kerrota. Opimme, kuka pitää rokista, kirjoista tai vihreästä. Saimme tietää, kenellä on enemmän sisaruksia kuin minulla ja onko joku meistä täti, eno tai setä. Pitipä mittailla pikkulillejäkin - miksi, sitä ei nyt tässä kerrota.


Avauskisassa ei vedetty herneitä nenään vaan kerättiin ne tehokkaasti kuppeihin.


Ei mitään helppoa puuhaa pyydystää herneitä pyykkipojalla

ja siirtää ne rasiaan.

Juttujonossa vastattiin lyhyisiin väittämiin tai kysymyksiin.

Pihalla oli hauska laittaa ihan leikiksi.



Vesipajatso



Päivän aikana oli aikaa tutustua paremmin oman ohjausryhmän opiskelijoihin.

Pienissä ryhmissä etsittiin myös kaikkia yhdistäviä tekijöitä.


Pikkulillilstä mittaa



Elban merellinen ympäristö antoi kauniit puitteet tehtäville.

Piirissä kädet käsissä mentiin vanteesta läpi.


Ryhmänohjaaja Janne mukana tehtävässä.



Tämä lopuksi yhdessä muodostettu sydän olkoon symboli sille, että yhteistyössä on voimaa ja että toisiamme kannustaen pääsemme parhaaseen tulokseen. 
Hyvää ensimmäistä lukuvuotta ykköset 2023 :)