keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Minä luen sinulle - kampanja

Me  Kokkolan suomalaisen lukion Kiviniityn toimipaikan luvalaiset (Lukioon valmistavan koulutuksen opiskelijat) osallistuimme Minä luen sinulle -kampanjaan, jonka järjestää Selkokeskus. Kampanjassa maahanmuuttajat lukevat selkokirjoja vanhuksille tai kehitysvammaisille. Niinpä kävimme toimintakeskus Kompassissa torstaina 8.2.2018. Siellä järjestään päivä- ja työtoimintaa aikuisille kehitysvammaisille henkilöille. 


Siellä me luimme heille kirjoja. Ensin me luimme Tove Janssonin Maailman viimeinen lohikäärme teoksesta Muumipeikko ja näkymätön lapsi. Sitten luimme Vaarallisesta juhannuksesta Kuinka sukelletaan aamiainen -kertomuksen.

Ennen kuin aloitimme lukemisen, meitä jännitti paljon, koska suomen kieli ei ole meidän äidinkielemme. He olivat rauhallisia, kun aloitimme lukemaan heille Maailman viimeistä lohikäärmettä. Kesken lukemisen näytimme kirjan kuvia heille ja kysyimme pari kysymystä kirjasta. He vastasivat ihan rauhassa. He jaksoivat kuunnella innokkaasti ja olivat iloisia ja mukavia. Kun olimme lukeneet ensimmäisen  tarinan loppuun, he halusivat kuunnella vielä toisenkin kertomuksen.



Kirjojen lukeminen heille oli mukavaa, ja kaikki kuuntelivat uteliaasti.  Oli tosi hyvä, että he pitivät tästä. Me saimme myös kutsun tulla vielä toisenkin  kerran lukemaan muita kirjoja.  Meidän mielestämme tapahtuma oli tosi hyvä kokemus ja suomen kielen harjoitus. 

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Wanhojen tanssit 2018

Perjantaina 16.2. toisen vuosikurssin opiskelijat juhlivat odotettua wanhojen päivää.
Aamulla oli wanhojen yhteisesiintyminen Hollihaan koululla, jonka jälkeen Yhteislyseon toimipaikan wanhat nauttivat lukiolla ykkösten kauniisti kattaman ja tarjoileman juhlalounaan yhdessä opettajien kanssa. Myös Kiviniityn toimipaikassa ruokailtiin juhlallisesti.


Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat saivat pukeutumisohjeiden ja leikkien muodossa muistutuksen siitä, ketkä ovat nyt lukion vanhimpia.


Sitten olikin vuoro tanssia omalla koululla. Niin hyvin oli harjoiteltu, että pikkuhiljaa vapautunut hymykin hiipi tanssijoiden kasvoille.







                                           
Wanhat ja Jailhouse rock










Fiilistelyä tanssiesityksen päättäneessä hilesateessa!





perjantai 16. helmikuuta 2018

Penkkarit 2018

Torstaina 15.2. juhlittiin sitten abien penkkareita. Seuraavassa tunnelmia Yhteislyseon toimipaikan abien järjestämästä tilaisuudesta koululla sekä penkkariajelulta kaupungilla.


Värikästä joukkoa

Opettajatkin pääsivät leikkimään abien ohjauksessa "pää-olkapää-peppu-varpaat" jne.

Yllätysnumerona Konsta Alatupa palkittiin stipendillä vuoden Urheiluakatemialaisena.
Stipendin luovutti Timo Virolainen.

Liikunnan opet Päivi ja Kim tanssivat hula hulaa

Seuraavassa penkkarimuotia 2018

  

  

  

  








Kiviniityn toimipaikan tunnelmia:










Hyvää matkaa rakkaat abit ja onnea kirjoituksiin!











Potkiaiset 2018

Keskiviikkona 14.2. kakkoset saattelivat rakkaat abit pois koulusta Potkiais-juhlassa. Ohjelmassa oli monenlaista leikkimielistä ohjelmaa aina rakkausrunoista Rap-battleen.

Oliverin ja Joonaksen juontamassa tilaisuudessa abit pelasivat Never have I ever-peliä


Suvi ja Juho joutuivat antamaan näytteen lauloutaidoistaan


Desibelit nousivat kattoon, kun Aleksi ja Jenni huudattivat kakkosia ja abeja siitä, kummat ovat parhaita!


Abit kävivät aivan mainion Rap-battle-kisan kahden hengen joukkueissa. Tässä Valtteri ja Emil räppäämässä.


ja finaalista Sampon tuomaroimana voittajaksi selviytyi Joel

Voittaja Joel artistinimeltään MC Jokke  sai palkintona räpätä kokonaisen kappaleen!