maanantai 23. marraskuuta 2020

Luonnontieteen johdantokurssin kuulumisia

 

Kuluvana lukuvuonna luonnontieteen ja teknologian erityislinjalla aloitti yhteensä 34 opiskelijaa. Kaikki suorittavat erityislinjan opintojensa alussa Luonnontieteen johdantokurssin. Kurssilla tehdään tutustumiskäynti Centria-ammattikorkeakoululle, jossa heille esitellään oppilaitosta ja sen toimintaa. Lisäksi opiskelijat kuuntelivat ns. orientaatioluennon, jossa heille kerrottiin ajankohtaisista globaaleista haasteista kuten kiertotaloudesta, jätteistä, ilmastonmuutoksesta ja energiantuotannosta.

Kurssilla tehtiin laborointeja biologian, kemian ja fysiikan aiheisiin liittyen. Centrian laboratoriossa opiskelijat eristivät omaa DNA:ta posken limakalvon soluista ja toisena työnä eristettiin lehtivihreän väriaineita ohutlevykromatografialla. Fysiikan työssä määritettiin hyötysuhdetta.



Oman solunäytteen käsittelyä, jotta DNA vapautuisi soluista ja pysyisi ehyenä.


Siellä sitä on, omaa DNA:ta valmiina pyydystettäväksi pulloon :)

Kurssin viimeinen viikko oli ns. Boliden-viikko, jolloin opiskelijat seurasivat etänä Boliden Oy:n asiantuntijoiden esityksiä sinkin tuotantoprosessista, sinkin tuotannon ympäristövaikutuksista ja niiden seurannasta sekä kiertotaloudesta. Luennoilla todettiin, että moderni maailma tarvitsee yhä enemmän metalleja. Sähköautojen määrä tulee kasvamaan ja uusiutuviin energiateknologioihin siirtyminen ja hiilineutraaliuden saavuttaminen vaativat paljon metalleja. Jotta metallien kasvava tarve pystytään kattamaan, tarvitaan sekä kaivostuotantoa että kierrätystä. Suomessa ja EU:n alueella kierrättäminen on paljon tehokkaampaa kuin esim. USA:ssa tai Aasiassa, niinpä metallien kierrättämistä tulee tehostaa maailmanlaajuisesti. Henkeä kohden laskettuna tuotamme elektroniikkaromua 7,3 kg vuodessa, joten kestävän kehityksen ja tehokkaan kiertotalouden kannalta olisi ehdottoman tärkeää, että romu käsitellään ja metallit kerätään asianmukaisesti talteen eikä romulla tehdä rikollista bisnestä ja sitä kuljeteta laittomasti esim. Afrikkaan ja Aasiaan.

Kiertotalouden luennolla mm. vertailtiin polttomoottoriauton ja sähköauton sisältämiä eri metallien määriä. Sähköautossa on huomattavasti enemmän metallia. Opiskelijoille esiteltiin myös, että yhdessä tuulimyllyn turbiinissa voi olla kuparia 400 – 4000 kg. Kuparin lisäksi tuulimyllyihin tarvitaan paljon muitakin metalleja ja mm. sen kestomagneetteihin harvinaisia maametalleja kuten neodyymiä ja dysprosiumia. Kuvaavaa on, että 1990-luvun kännykässä oli noin 30 elementtiä ja nykyisissä älypuhelimissa niitä on noin 60. Yleisesti ottaen keskiluokan kasvu globaalisti lisää korkean teknologian tuotteiden kulutusta. Mielenkiintoinen tieto oli myös se, että maailmassa on tällä hetkellä noin 425 000 sähköbussia, joista 99 % on Kiinassa.

Tänä vuonna emme voineet vierailla Boliden Oy:llä pandemian takia, mutta onneksi etäyhteydellä saatoimme kuunnella asiantuntijoiden esityksiä. Kuvassa Yhteislyseon toimipaikan johdantokurssilaisia ja keskellä etäyhteyden päässä Boliden Oy:n tutkimuspäällikkö Justin Salminen.


Nuorisovaltuustovaalit 10.11.2020

 Yhteislyseon toimipaikassa äänestettiin edustaja Kokkolan nuorisovaltuustoon 1.1.2021 alkavalle kaksivuotiskaudelle. Ehdokkaina olivat Siiri Kallio ja Rosaline Sesay. Vaali oli todella tasainen ja valituksi tuli Siiri Kallio äänin 138-132. Onnittelut Siirille!


Äänestys kävi vilkaana välituntien aikana.



Oppia työelämätaitoihin

 Kokkolan suomalaisen lukion äidinkielen puhe- ja vuorovaikutustaitojen syventävällä kurssilla (ÄI07.1Y) saimme vieraaksemme Leif Lindbergin, Osuuskauppa KPO:n henkilöstöpäällikön, kertomaan, millaisia sosiaalisia viestintä- ja vuorovaikutustaitoja työelämässä vaaditaan tai on hyötyä sekä millaisia ominaisuuksia ja taitoja työtoverit ja esimiehet työssä arvostavat ja odottavat työtekijöiltään ja kollegoiltaan. Hän esitteli myös työhaunprosessin työhakemuksen täyttämisestä työhaastatteluun sekä miten niiden avulla työantajat selvittävät työhakijan sopivuutta työtehtäviin. Lisäksi hän kertoi myös omasta opinto- ja työurastaan, työtehtävästään ja -paikastaan.

KPO:n henkilöstöjohtaja Leif Linberg

Lyhyen tunnin aikana ehdin oppia paljon uutta ja tämä tunnin mittainen vierailu oli mielestäni todella hyödyllistä. Uskon, että muutkin kurssitoverit tähän mielipiteeseen samaistuvat. Työelämä, vuorovaikutustaidot työssä ja erityisesti työhaun vaiheisiin liittyvät asiat ovat juuri niitä asioita, mistä me työelämään astuvat nuoret olemme kiinnostuneita, mistä haluamme kuulla ja mitä meidän täytyy osata ja oppia. Haluamme kiittää Leif Lindbergin vierailusta!

Zhibo Yang, LY19c

Lukiota jäljellä 100 päivää!

 Keskiviikkona 28.10.2020 abeilla oli tärkeä päivä, nimittäin koulua oli jäljellä enää tasan 100 päivää. Ja tätähän piti juhlia näyttävästi. Abit tulivat kouluun pyjama päällä ja rehtori Raimon avustuksella merkittävää päivää juhlistettiin "riittävällä määrällä" pitsoja.

Kyllä nyt jaksetaan rutistaa lukio loppuun saakka!


Koodilähettiläät

Oulun yliopiston Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta järjestää yhdessä Buutti Oy:n kanssa kouluille suunnattuja kiertueita, joilla tehdään opiskelijoille tutuksi tekniikan ja ICT-alan opintovaihtoehtoja ja innostetaan nuoria ja erityisesti tyttöjä suuntautumaan näille aloille. 

Lukiollamme esittelyn pitivät sähkötekniikan opiskelija Joonas Patana ja elektroniikan ja tietoliikennetekniikan opiskelija Enni Marjamaa. He kertoivat alan opinnoista ja sekä tarjoutuvista uravaihtoehdoista. Konkreettiset esimerkit ICT-sovelluksista sekä opiskelijoiden harjoitustöinä tekemistä laitteista kuvien ja videoiden muodossa innostivat lukiomme luonnontiede- ja teknologialinjan opiskelijoita. Joonas ja Enni kannustivat nuoria opiskelemaan erityisesti luonnontieteitä ja kieliä.

Joonas Patana ja Enni Marjamaa

Esittelijät kertoivat, että alalla on tällä hetkellä non 10 000 työntekijän vaje ja että alalle toivotaan lisää erityisesti naisia. Esittelyssä tutuksi tulivat tekniikan alan eri opinto-ohjelmien opintojen rakenne sekä myös se, millaisiin ammatteihin ja työtehtäviin tutkinnon suorittanut voi sijoittua. Joonas ja Enni totesivat, että opinnot ja alalla työskentely on nykyään hyvin kansainvälistä. 

 

Nuorilta nuorille tieto välittyy parhaiten.




sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Lasten ja nuorten oikeuksien teemaviikko 16.-20.11.2020

 


 

Kokkolan suomalaisessa lukiossa vietettiin Lasten ja nuorten oikeuksien viikkoa keskiviikon 18.11. ryhmänohjaustunnilla. Teematunnilla kerrottiin lasten oikeuksien sopimuksesta muun muassa, että tämä ihmisoikeussopimus on laadittu vuonna 1989 ja että Suomi on ratifioinut sopimuksen vuonna 1991. Sopimuksessa on neljä perusperiaatetta: lasten syrjimättömyys, lapsen edun ensisijainen harkinta, lapsen oikeus elämään ja kehittymiseen omassa elämässään sekä lapsen näkemyksen kunnioittaminen. 

Kokkolassa halutaan kunnioittaa ja noudattaa sopimusta, ja KSL:n teematunnilla tavoitteena oli sopimuksesta kertominen, nuorten kuuleminen ja yhteisöllisyyden lisääminen. Opiskelijat saivat ryhmissä pohtia, millainen olisi nuorten näkökulmasta hyvä koulu, ihanteellinen opetus ja koulupäivä, kiinnostava teemapäivä tai juhla ja niin edelleen. Opiskelijoiden parhaat ehdotukset palkitaan ja ideoita ja toiveita pyritään myös toteuttamaan. Lisäksi opiskelijakunnan hallitukset julistivat molemmissa toimipaikoissa kilpailut, joihin toivotaan jonkinlaista luovaa tuotosta, jossa tarkastellaan nuorten oikeuksia jollakin tavalla. Kilpailuaikaa on 7.12. saakka.  

Lasten ja nuorten oikeuksien viikon teemana on vuonna 2020 lasten oikeus tulevaisuuteen. Teematunnilta saatiin paljon ideoita ja ajatuksia, joita halutaan myös kirjata Kokkolan suomalaisen lukion seuraavan kahden vuoden kehittämiskohteiksi. Joka tapauksessa päivä osoitti sen, että tällainen kuulemistunti on tarpeellinen myös tulevaisuudessa. Perjantaina vielä liputettiin Lasten oikeuksien kunniaksi.



Opettajat pohtivat mm. miten he omalla toiminnallaan voivat huomioida nuoren näkökulman toiminnassaan. Näistä lupauksista koostettiin oheinen huoneentaulu.

torstai 12. marraskuuta 2020

Etä-Lontoo

Kokkolan suomalaisen lukion perinteinen Lontoon kulttuurimatka peruuntui tänä vuonna poikkeuksellisten olojen vuoksi. Jos lukiolaiset eivät pääse Lontooseen, on pieni pala Lontoota tuotava lukiolaisten luo: ennen syyslomaa Lontoo-ryhmä kokoontui viettämään "etä-Lontoota" eli Lontoo-aiheista iltaa Kiviniityn musaluokkaan. Ohjelmassa oli kasapäin pizzaa ja muita herkkuja sekä musiikillinen matka Bohemian Rhapsody-elokuvan siivittämänä. 





Läntisen tuolla puolen




Kokkolan suomalaisen lukion historian ja uskonnon kurssilaiset pääsivät pohtimaan, mitä länsi ja länsimaalaisuus on. Opettaja ja rauhankasvattaja Hanna Niittymäki sekä yhteiskuntatieteiden tohtori Karim Maiche saapuivat vierailulle Kokkolaan haastamaan käsityksiämme lännestä. Koulutuspäivä perustui Hannan ja Karimin koostamaan mediakriittiseen Läntisen tuolla puolen-opetusmateriaaliin. Opiskelumateriaali on tarkoitettu yhdenvertaisuutta edistävän länsikriittisen opetuksen tueksi. Vierailu oli osa lukiokoulutuksen globaalikasvatusta ja sen järjestäjänä toimi Kokkolan Maailmankoulu.

 http://lantisentuollapuolen.rauhanpuolustajat.org/