keskiviikko 12. kesäkuuta 2024

1. ja 2. vuosikurssin lukuvuoden päätös

 Perjantaina 31.5. juhlittiin KSL:n ykkösten ja kakkosten lukuvuoden päätöstä pienen kevätjuhlan merkeissä. 


Ykkösten ja kakkosten ryhmänohjaustiimien vetäjät Matti Mäkitalo ja Janne Klemola palasivat kuvagallerian voimin ja hauskasti kertoen kuluneen lukuvuoden tapahtumiin.

Lukion bändi ja lauluryhmä esittivät Eino Leinon Nocturnen. 
Vasemmalta Siiri Karjalainen, Olivia Pietilä, Emilia Jääskä, Minttu Hylkilä, Iida Vitka, viulu, Nina Kinnunen, viulu, Viivi Rauma, klarinetti, Siiri Pihlajamaa, sello ja Jenny-Maria Store, sello.


Opiskelijakunnan puheenjohtaja Olivia Pietilä

Juhlaan toi tervehdyksen myös opiskelijakunnan puheenjohtaja Olivia Pietilä, jonka puheesta ohessa katkelma:

"Hyvät Kokkolan suomalaisen lukion opiskelijat, opettajat sekä rehtorit ja muu henkilökunta.

Kesä on vihdoin saapunut, ja opiskelijatkin alkavat heräämään takaisin todellisuuteen. Takanamme on jälleen kerran tapahtumarikas lukuvuosi. Se on ollut meille jokaiselle erilainen. Osalle meistä se on voinut tarjota paljon. Joku on käyttänyt valtavasti aikaa opiskeluun ja haalinut itsellensä opintopisteitä, täysien lukujärjestyksien kanssa. Osalle meistä mennyt lukuvuosi on voinut olla raskas, syystä tai toisesta. On riittänyt, että pääsee läpi. Joka tapauksessa jokainen meistä on tehnyt tarpeeksi, eli oman parhaansa. Haluankin nyt muistuttaa meitä opiskelijoita ja teitä opettajia siitä, kuinka lukio on meille jokaiselle täysin uniikki kokemus. Kenenkään ei tarvitse täyttää jonkun toisen odotuksia sinun suoriutumisestasi. Laadi itsellesi omat tavoitteesi ja seuraa niitä. Lukio on oppimista varten. Se on meille elämänkokemus, jonka jokainen saa käydä omassa tahdissaan, oman jaksamisen mukaan. Meillä ei ole mihinkään kiire.

Kaikkien meidän vuottamme on kuitenkin yhdistänyt koulullamme järjestetyt hienot tapahtumat ja teemapäivät. Kiitän meidän opiskelijakunnan hallitustamme avusta tapahtumien järjestämiseen. Erityisesti mieleen on jäänyt joulun ajan tapahtumat. Pikkujoulut olivat lukioiden yhteiset ja olikin mahtavaa nähdä miten opiskelijat siellä yhdistyivät. Myös opettajien heittäytyminen näissä tapahtumissa on mainittavan arvoista. Teidän tanssiliikkeenne ovat varmasti jättäneet meihin kaikkiin jonkinlaisen jäljen. Koulumme tarvitsee yhteishenkeä ja juuri nämä tapahtumat luovat sitä. Niitä tarvitsemme jatkossakin. Vuottamme ovat värittäneet tietenkin myös perinteiset penkkarit ja Wanhojen tanssit. Wanhat olivat varmasti monen, myös minunkin vuoteni kohokohta. Välillä tanssien järjestäminen aiheutti suuria tunteita, mutta lopulta ne olivat taas upea tapahtuma. Kiitos siitä sitä järjestäneille.  

Kun Suomeen oli aika valita uusi presidentti, oli aika järjestää varjovaalit. On hienoa, että koulussamme järjestetään myös tällaisia tärkeitä hetkiä, vaikka opiskelijoiden aktiivisuus ei aina olekaan katossa.      

Suomen poliittinen tilanne, on herättänyt meissä nuorissakin paljon keskustelua. Se näkyi erityisesti meidän järjestämässä ulosmarssissa, hallituksen leikkauksia vastaan. Ulosmarssia edeltävänä aamuna ylen toimittaja soitti ja kysyi, osallistummeko lukiolaisten ulosmarssiin. Enempää asiaa miettimättä vastasin hänelle, että totta kai osallistumme. Halusin saada siitä hienon tapahtuman, joten yhtäkkiä upposin kaulaa myöten haastatteluihin ja valmisteluihin. Kiitokset erityisesti ystävälleni Alinalle ja meidän hallituksellemme avusta järjestämisessä. Kiitos myös kaikille halukkaille, jotka osallistuivat. Vaikka Suomessa olemme pieni tekijä, saimme suuren alueellisen mediahuomion ja asia siirtyi nopeasti myös kaupunkimme päättäjille. Se kannatti, meitä on kuultu.

Lukiomme opiskelijoissa on potentiaalia, kiitos meidän sekä opettajien. On pakko arvostaa teidän opettajien, erityisopettajien, opojen ja muun henkilökunnan tekemää työtä. Jaksatte päivästä toiseen meitä, tai ainakin yritätte. Kiitos, että otatte huomioon meidän erilaiset tapamme käydä lukiota. Te opettajat teette tätä meille ja se näkyy. Kiitos kuluneesta vuodesta muukin koulun henkilökunta. Lopuksi tietenkin myös suuri kiitos meidän rehtoreillemme, te kokoatte tämän kaiken yhteen.

Voin siis vain kiittää menneestä ja toivoa parempaa tulevaa. Meillä on hieno ja suuri opiskelijakunta, on ollut ilo toimia puheenjohtajananne kuluneen vuoden ajan. Pitäkää elämänne kesä rakkaat opiskelutoverini sekä melkein yhtä rakkaat opettajat. Kiitos"


Rehtori Markku Anttila

Seuraavassa ote rehtorimme puheesta:

"Kokkolan suomalaisen lukion lukuvuoden teemoina ovat olleet opiskelijoiden hyvinvoinnin tukeminen ja yhteisöllisyyden vahvistaminen. Näiden teemojen merkitys on korostunut tämän päivän yhteiskunnassamme ja ne tulevat säilymään myös tulevien lukuvuosien keskeisimpinä teemoina.

On ollut ilolla merkille pantavaa, että kaupungin lukiokoulutuksen oppilaitosten yhteistyö kasvaa vuodesta toiseen. Tästä yhteistyöstä on hieno osoitus lukioiden yhteinen lukuvuoden päätöspiknik-tapahtuma länsipuiston puistoalueella eilen. Tapahtuma kokosi yhteen satamäärin Kokkolan kaupungin nuoria lukio-opiskelijoita. Haluan kiittää kaikkia piknikin järjestelyyn osallistuneita – se on uusi hieno perinne, joka tulee varmasti jatkumaan tulevina lukuvuosina.

Lukion toimintakulttuuri itsessään elää rakentaen uutta ja vaalien säilytettävää. Tätä työtä tehdään yhdessä opiskelijoiden kanssa. Tulevien vuosien uudet lukiolaiset saavat oppilaitoksikseen ehommat ja viihtyisämmät lukiolaisten koulut myös Karleby svenska gymnasiumin saneerauksen valmistuessa syksyksi.

Tänä päivänä teidän tämän lukuvuoden työnne päättyy ja kaikki se, mitä olette tehneet ja on vielä edessä, rakentaa tulevaisuuttanne, pyrkimystä eteenpäin kohti jatko-opintoja ja työelämää.

Korkea-asteen opiskelijavalinnan uudistusten myötä yhä useampi lukiosta valmistuva saa jatko-opintopaikan todistusvalinnan perusteella. Uudistuksesta huolimatta on kuitenkin hyvä tietää ja muistaa, että yhä edelleen on mahdollista saavuttaa tavoittelemansa ja haaveilemansa jatko-opiskelupaikka myös valintakokeiden kautta tai muiden joustavien väylien kautta.

 Haluan kuitenkin ja kaikista suunnitelmista huolimatta ajatella ja toivoa, että teistä jokainen elää tänään, huomenna ja tulevaisuudessa - jokaisena päivänä sen jokaisen päivän hetken sen ainutkertaisuuden vuoksi – eikä vain tulevaisuuden vuoksi. Elämä itsessään on kaunis ja ihmeellinen lahja.

On hyvä muistaa, että ilo on hyvä kompassi suunnitelmillemme ja tekemisillemme. Kannattaa myös uskoa ja luottaa omiin vahvuuksiinsa – niitä meillä on jokaisella omansa.

Haluamme onnitella vielä teitä kaikkia lämpimästi ja toivottaa kaikille kauniin kesän odotukset – toivottavasti saamme nauttia kesän auringosta ja sen lempeistä lämpimistä kesäsateista.

Kokkolan suomalaisen lukion lukuvuoden päättyessä tänään, haluaa lukion opettaja- ja henkilökunta kiittää vielä kuluneesta lukuvuodesta opiskelijoita ja kaikkia teidän opintojaan tukeneita.

Kesäkuussa vietetään kesäkukkien ja hyönteispölyttäjien päivää ja viikonloppua. Haluan toivoa ja uskoa, että pidämme ja edelleenkin tänään ja huomenna huolta kaikista – meidän jokaisesta lähimmäisestä toisillemme - myös kaikkein pienimmästä.

Hyvää, rentouttavaa ja turvallista kesää – on hyvä myös unohtaa opiskelu hetkeksi ja nauttia vapaasta."

Tilaisuutemme päättyi tutun Suvivirren säveliin ja sanoihin - ihana kesätauko alkakoon!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti