tiistai 6. huhtikuuta 2021

Yo-kokeet onnistuneesti kevään osalta ohi!

 Keskiviikkona 31.3. olimme huojentuneissa tunnelmissa, sillä käsillä oli kevään yo-kirjoitusten viimeinen koepäivä ja kaikki oli sujunut hienosti ilman ongelmia. Abien luku-urakka kirjoituksia varten vihdoin päättyi ja katsetta voi suunnata tulevaan.

Erityisen päivästä teki myös se, että reaalikoepäivä oli rehtori Raimo Lammille viimeinen kerta, kun hän avasi koetilaisuuden. 19 vuoteen rehtorina mahtuu 38 tutkintokertaa, joten hyvällä rutiinilla sujui tämänkin koetilaisuuden avaus. Raimo saikin täydeltä salilta raikuvat aplodit kiitoksena pitkästä työurastaan 💗. Ennen kokeen alkua kuvaan Raimon kanssa pysähtyi neljä abiturienttia. Onnea vielä viimeiseen koitokseen 👍.

LUMA-linjalle oma logo

 Kevätlukukaudella järjestettiin opiskelijoille kilpailu, jossa piti suunnitella logo KSL:n luonnontieteen ja teknologian erityislinjalle. Esiraati valitsi finaaliin kuusi ehdokasta, joiden joukosta LUMA-linjan opiskelijat äänestivät omaa suosikkiaan.


 Äänestyksen voitti kuvassa näkyvä abiturientti Juuso Erkkilän suunnittelema logo. Juuso sai palkinnoksi digitaalisen piirtoalustan, jota luovuttamassa olivat opettajat Matti Mäkitalo ja Petri Linna. Onnitteluissa mukana myös rehtori Raimo Lammi. Onnittelut Juusolle 👏