torstai 20. joulukuuta 2018

Puurojuhla 20.12.

Yhteislyseon toimipaikassa vietettiin torstaina perinteistä abien järjestämää puurojuhlaa. Leikkimielisissä kisoissa 1. ja 2. vuoden opiskelijat ottivat mittaa toisistaan. Abit olivat kuvanneet myös hauskoja jouluaiheisia videoita.

Joululauluista Juicen Sika on vuodesta toiseen abien suosikki.

Joulupukkikin ehti kiireiltään haastateltavaksi.

Ykköset kisasivat riisipuuron syöttämisessä.

Tässä voittajien Esterin ja Ainon tyylinäyte.

Kakkosten hauska kisa oli piparin koristelu, jossa
toinen kisaaja näki ja toinen suoritti koristelun.

Eihän se  helppoa ollut vaikka malli oli edessä!

Luokkien finalistit joutuivatkin sitten paketoimaan pari opettajaa 
eli Petri ja Pekka tässä muuntautumassa joulupaketeiksi.

Mukana oli myös jokavuotinen suosikki parisuhdeleikki.

Ja pääsipä vielä neiti X valitsemaan matkaseuraa kolmen hyvin persoonallisen 
ja erilaisen herra X:n joukosta. 

Lopuksi vielä kilpailtiin Heikoin lenkki-kilpailua,
 johon abit olivat tietysti ujuttaneet vähän jekkua mukaan!

Perjantaina 21.12. päätämme syyslukukauden jouluhartauteen Kokkolan kirkossa. Kiitos kaikille kuluneesta lukukaudesta ja hyvää joulua!





keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Tutustumismatka eduskuntaan ja Ateneumiin 14.12.


Opiskelijat esittivät kysymyksiä sivistysvaliokunnan puheenjohtajalle Tuomo Puumalalle ja keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajalle Antti Kaikkoselle. Kysymyksiä oli enemmän kuin runsassanaiset vastaajat ehtivät vastata.

Kuvassa keskellä Antti Kaikkonen, vasemmalla Tuomo Puumala ja 
aivan vasemmalla avustaja Marko Ylimaa.


Valtiosalissa kokoonnuttiin yhteiskuvaan. Taustalla eduskunnan perinteinen joulukuusi.

Iltapäivän ohjelmaan kuului vierailu Ateneumiin. Tutuksi tulivat suomalaisen taiteen kultakauden teokset Albert Edelfeltistä Akseli Gallen-Kallelaan.



sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Erasmus-matka Garmisch-Partenkircheniin 27.11. - 3.12.



Marraskuun lopulla oli vihdoin aika lähteä Saksaan, olympiakaupunki Garmisch-Partenkircheniin. Matkalla mukana oli yhteensä neljä oppilasta, kaksi Kiviniityn ja kaksi Yhteislyseon toimipaikasta sekä kolme opettajaa. Matkan keskeisenä teemana oli ”youth and values” eli nuoret ja arvot, jonka parissa teimme töitä kuluneen viikon aikana.

 Elisa, Jonna ja Elli



Viikon aikana vierailimme muun muassa Partnach Gorge:lla, Garmisch-Partenkirchenin virallisella hyppytornilla, jossa kiipesimme ylöspäin huimat 1100 rappusta, joulumarkkinoilla Glentleiten:ssa, Zugspitzessä, Saksan korkeimmalla vuorella (2962 metriä) sekä pääsimme käymään päiväreissulla Münchenissä. Münchenissä me Suomi-tytöt pääsimme viettämään yhteistä shoppailupäivää, jossa kaikkien hermot joutuivat koetukselle väenpaljouden takia.

Ella Lilja, Elisa Mansikkamäki, Jonna Korkea-aho ja  Elli McLoud



Näkymä hyppyrimäen huipulta



Yhteisten aktiviteettien jälkeen ei jäänyt paljon vapaa-aikaa host-perheiden kanssa. Pääsimme kuitenkin katsomaan perjantai-iltana jääkiekkoa monien muiden Erasmus-oppilaiden kanssa. Ottelussa pääsimme kokeilemaan Saksalle perinteistä Speziä, joka on sekoitus kolaa ja appelsiini limsaa.





Saksassa vietimme koeviikkomme, joten Suomessa osaa oppilaista odotti kokeiden teko sekä muut rästihommat. Meidän onneksemme paluuviikollemme sijoittui Suomen Itsenäisyyspäivä, jolloin me matkalaiset pystyimme ottamaan univelkoja takaisin kuluneelta viikolta.
Lisää kuvia ja tietoa matkasta voit katsoa projektimme omasta blogista tai Instagram-tililtä http://erasmusksl.blogspot.com/ @erasmusksl
- Ella Lilja

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Itsenäistä Suomea ja syksyn ylioppilaita juhlimassa

5.12. juhlittiin KSL:n molemmissa toimipaikoissa itsenäistä Suomea sekä syksyn uusia ylioppilaita.
Kiviniityn toimipaikan juhlatunnelmia:

Rehtori Markku Anttila piti juhlapuheen ja lakitti syksyn uudet ylioppilaat.

Yläkoulun ja lukion kuoro esitti Sibeliuksen Finlandia-hymnin musiikinlehtori Henna-Maria Harjun johdolla.

Leo Sippola (sello) ja Orvokki Linnanmäki (piano) esittivät Järnefeltin Kehtolaulun.

Syksyn uudet ylioppilaat: Valtteri Harju, Inka-Erika Keltto, Fatemeh Mohammadi, John Möller ja Niko Tervo. Gaudeamus igitur!

Veteraanien viestikapula siirtyi perinteisesti koulun vanhimmilta opiskelijoilta nuoremmille. Kapulan luovuttivat Rosa Bask ja Eetu Saari. Viestin vastaanottivat Sofia Väisänen ja Emil Uski.

Seuraavassa Yhteislyseon toimipaikan juhlatunnelmia.


Rehtori Raimo Lammi muistutti, että 100-vuotis merkkivuoden jälkeen on edelleen tärkeää juhlia itsenäistä 101 vuotiasta Suomea, jonka itsenäisyyden meitä edeltäneet sukupolvet ovat kalliisti saavuttaneet. Kun vapaudestamme on maksettu näin kallis hinta, meidän on korostettava omaa itsenäisyyttämme ja vapauttamme kiitollisena menneiden sukupolvien suunnattomille uhrauksille.


Tänä päivänä meillä on aihetta myös iloon. Olemme monilla mittareilla mitattuna maailman onnellisin kansakunta, yksi vauraimmista, yksi tulonjaoltaan tasaisimmista ja demokratiakehitykseltään vakaammista valtioista. Olemme länsimaiden sivistyksen etuvartiota niin monella tapaa ja maailmalla meitä seurataan ja ihaillaan. Ja tämän menestyksen pohja on itsenäisyydessämme, vapaudessamme ja sivistyksessämme. Olemme voineet rakentaa sellaisen yhteiskunnan, jossa kaikilla on mahdollisuus olla onnellinen.

Sampo Rintala esitti musiikkisikermän ksylofonille

Juhlapuheen piti Boliden Kokkola Oy:n tomitusjohtaja Jarmo Herronen.


Puheessaan Herronen pyysi nuoria pohtimaan mitä oma itsenäisyys heille tarkoittaa. Paitsi, että nuoret miettivät omaa uraansa, itsenäistyminen tuo mukanaan myös vastuuta. Aikaisemmat sukupolvet ovat rakentaneet Suomesta vauraan ja toimivan hyvinvointiyhteiskunnan, jossa nuorilla on ainutkertainen mahdollisuus kehittää itseään. Unelmiaan kannattaa tavoitella ja paras tae omalle itsenäisyydelle on vahva ja monipuolinen koulutus.
Heronen muistutti myös, että olemme kaikki riippuvaisia muista ihmisistä ja että hyvässä vuorovaikutuksessa yksilön oma identiteetti vain vahvistuu. Kyky luottaa omaan ajatteluun ja rakentaa ymmärrystä suuresta tietotulvasta on menestyksen avain. Pystymme ratkaisemaan globaalejakin ongelmia vahvan osaamisen ja yhteistyön kautta.

Lehtori Erkko Saviaro esitti saksofonilla Anne Ilmolahden säestäessä pianolla Taneli Kuusiston säveltämän Suomalaisen rukouksen ja Jukka Kuoppamäen Minä katson tätä maata-kappaleen


Oliver Pietilä luovutti Vapauden viestikapulan opiskelijakunnan 
nykyiselle puheenjohtajalle Sampo Rintalalle

Yhteislyseon toimipaikassa valkolakin sai Iida-Maria Maunula.
Onnea!

Koulun bändi (Lauri Kallinen, Joonas Meriläinen, Juuso Kortetmaa ja Benjamin Vähähyyppä)
  esitti Sibeliuksen Finlandian
ja juhlamme päättyi Maamme-lauluun

Kokkolan suomalaisen lukion opiskelijoita osallistui vielä itsenäisyyspäivänä lippuvartioon Marian hautaasmaalla
Vasemmalta Milka Taskila, Olli Myllymäki ja Veera Lahtinen








Nuorisovaltuustovaali 3.12.

Maanantaina 3.12. Yhteislyseon toimipaikassa äänestettiin edustaja nuorisovaltuustoon kaudelle 2019-2020. Ehdokkaina olivat 1. vuosikurssin opiskelijat Milka Taskila ja Boyan Song.


Äänestysprosentti oli 57 % ja äänet jakautuivat seuraavasti:
Milka Taskila 109 ääntä (47 %)
Boyan Song  119 ääntä (51 %)

Onnittelut Boyan Songille vaalin voitosta!




sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Lentopallo-ottelu 20.11. opet vastaan opiskelijat




Yhteislyseon toimipaikan tiistain 20.11. RO-tunnilla Kokkolan ensi- ja turvakoti esitteli toimintaansa. Kuvassa rehtori Raimo Lammi haastattelee toiminnanjohtaja Marita Loukiaista.
KSL:n tämän vuoden taksvärkin tuotosta lahjoitetaan 40% Kokkolan ensi- ja turvakodille.

   

Raimon keltainen kassi on täynnä opiskelijoiden täyttämiä arpalipukkeita, joiden joukosta arvottiin 
ensi- ja turvakodin lahjoittama herkkukori.


 Onnelliselle voittajalle Ansa Puutiolle herkkukoria ojentamassa Veera Kiviranta

Tämän jälkeen alkoikin odotettu lentopallo-ottelu opet vastaan opiskelijat.



Hyvin tasaisen ottelun voittajaksi selvisivät tällä kertaa opettajat. 



 Lieneekö opet niin hyviä vai oliko heillä vain erittäin kohteliaat vastustajat?


tiistai 13. marraskuuta 2018

Ötökkäakatemian vierailija 7.11.2018


Ötökkäakatemia on hanke, jolla halutaan tehdä huippututkimusta tutuksi. Hankeen puitteissa oli mahdollista tilata vierailija kertomaan työstään. Tähän tilaisuuteen tartuimme!

Tässä tiedeviestintähankkeessa on mukana kiiltomato- ja kimalaistutkijaryhmät Oulun yliopistosta ja muurahaistutkimusryhmä Helsingin yliopistosta. Lukiollamme oli ilo saada tutustua biologiseen huippututkimukseen apulaisprofessori Heikki Helanterän kanssa. Hänen tutkimuskohteena on muurahaiset. Saimme kuulla myös hänen opintopolkunsa tutkijaksi ja millaista tutkijan työ on.

Vierailu toteutettiin biologian tuntien puitteissa molemmissa toimipaikoissa.





torstai 8. marraskuuta 2018

Lontoon matka 5.-12.10.2018



Kiviniityn toimipaikasta lähdettiin tänäkin vuonna perinteisesti kuudentoista oppilaan voimin Lontoo-matkalle, jota oli suunniteltu innokkaasti jo ensimmäisestä lukiovuodesta asti. Edellisvuodesta poiketen suuntasimme suoraan kohti Lontoota, emmekä käyneet Pariisissa, kuten edellisvuoden Lontoo-ryhmäläiset. Mukanamme valvojina oli perinteisesti uskonnon- ja filosofianopettaja Pauliina Savolainen ja uutena valvojana musiikinopettaja Henna-Maria Harju.  





Matkamme alkoi Helsinki-Vantaan lentokentältä, jonne kaikki olivat saapuneet perjantaina omin neuvoin. Lensimme Norwegian-lentoyhtiöllä kohti Lontoo-Gatwick lentokenttää, josta saavuttuamme oli tunnin kestävä bussikuljetus hotellille. Saavuttuamme hotellille kävimme ostamassa iltapalaa läheisistä kaupoista ja valmistauduimme tulevaan viikkoon. 

Ensimmäisenä päivänä vierailimme Portobello-marketilla, joka oli kävelymatkan päässä hotellistamme ja myöhemmin iltapäivällä ostoskeskus Westfieldissä, jonne menimme metrolla. Samalla harjoitelimme metrolla liikkumista, joka aluksi tuntui hyvin sekavalta, mutta loppujen lopuksi olikin ihan helppoa.  



Seuraavana päivänä vierailimme Tower of Londonissa, jossa kiinnostavinta olivat varmasti kruununjalokivet. Näimme samalla myös iltakävelyn aikana huollossa olevan Big Benin ja lontoolaista katutaidetta niin musiikin kuin tanssinkin muodossa.  



Viikon kuluessa vierailimme myös monissa museoissa. Alkuviikosta kävimme National Art Galleryssä, jossa näimme tunnettuja ja hienoja maalauksia ja British Museumissa, jossa oli paljon historiallista esineistöä eri aikakausilta. Loppuviikosta kiertelimme Natural History Museumissa ja Tate Modernissa, joka oli modernin taiteen museo. 

Matkallamme vierailimme myös kauniissa ja aurinkoisessa Hyde Parkissa ja mielenkiintoisessa Madame Tussaud’s-vahakabinetissa. Viikon aikana tuli tehtyä myös paljon ostoksia ja nähtyä lontoolaista musiikkikulttuuria. Phantom of the Opera-musikkaali hämmästytti hienoudellaan ja taidokkuudellaan, ja London Philharmonic Orchestra-konsertti toi hetkeksi ajatukset myös kotimaahan Jean Sibeliuksen sävelillä. 

Paluumatka alkoi aamuvarhain bussimatkalla kohti lentokenttää, ja kaikkien oli aika jättää hyvästit Lontoolle ainakin tämän reissun osalta. Lontoo on varmasti jäänyt meidän kaikkien mieleen, ja kuka tietää, jos siellä pääsisi vielä joskus käymään uudestaan.  



Anniina Norrena