sunnuntai 25. syyskuuta 2022

Nollapäästöpäivä 21.9.

 Kokoonnuimme keskiviikkona 21.9. aamupäivällä ryhmänohjausryhmissä miettimään ilmastonmuutosta ja sen hillitsemistä. Opiskelijat mittasivat hiilijalanjälkensä Sitran testin avulla ja oman kulutuksen mittaluokasta keskusteltiin. Kuka tulee autolla kouluun, oliko joku kesällä ulkomailla, kuinka usein syö punaista lihaa tai kovaa juustoa viikossa? Voisiko pienillä arjen valinnoilla vaikuttaa yhteiseen, kestävämpään tulevaisuuteen?


Päivän aikana tehtiin päästölupauksia.

Vuonna 2030 suomalaisten hiilijalanjäljen tulisi olla noin 2500 kg COE2, kun tällä hetkellä monella luku alkoi jopa 7-tuhannesta. Työtä on siis tehtävänä.

Katsoimme Muutosta ilmassa - Tieteestä tekoihin –lyhytelokuvan. Elokuvassa käsiteltiin ilmaston lämpenemistä mm. tieteellisen tutkimuksen, tunteiden, innovaatioiden, globaalin päätöksenteon ja ympäristön näkökulmista.

Elokuvan jälkeen ryhmät keskustelivat apukysymysten avulla erilaisista väittämistä, kuten:

-          Ympäristöystävällisiä ruoka-ja tuotevalintoja on helppo tehdä

-          Ostaminen lisää onnellisuutta

-          Mainokset saavat minut haluamaan uusia tavaroita

-          Yksittäisen ihmisen teoilla on merkitystä ilmastonmuutoksen torjunnassa


Opiskelijat äänestivät oman mielipiteensä asiaan ja perustelivat oman kantansa kysyttäessä.

Aulassa, kanslian edessä tv-näytöillä pyörivät opiskelijoiden nollapäästöpäivää varten tehdyt taideteokset, joissa otettiin kantaa ympäristön tilan puolesta.


Nea Rannisto L22h

Siiri Saarikettu L22b

Koululla oli mahdollisuus osallistua myös Nälkäpäiväkeräykseen käteisellä tai Mobilepayn kautta. Rahaa kerättiin SPR:n katastrofirahastoon. Apu kohdennetaan alueille, joissa hätä on suurin. Ilmastonmuutos aiheuttaa esimerkiksi luonnon ääri-ilmiöitä, joka puolestaan aiheuttaa kuivuutta, luonnonkatastrofeja ja ilmastopakolaisuutta.

Aamupäivän aikana opiskelijat tekivät itse tai pienissä ryhmissä lukuvuoden päästölupauksen. Lupaus kiinnitettiin ala-aulan lupauspuuhun, jota nyt korostavat kauniit ruskan värit lupauksineen.


Lupausten puu sai ruskasävyn opiskelijoiden kirjoittamista päästölupauksista,
joista seuraavassa muutamia esimerkkejä.

Päivän aikana oli myös Instagram-haaste. Opiskelijat lähettivät kuvia päästöttömistä menopeleistään, kestävästä asuvalinnastaan (kierrätetty, tuunattu tai kaverilta lainattu). 


Opettajat olivat päivässä täysillä mukana.
Uskonnon ja psykologian lehtori Pirjo Alatuvalla oli yllään neule ja housut, 
joilla oli ikää jo peräti 30 vuotta.


Biologian ja maantieteen lehtori Marika Myllylä taittoi 20 km:n työmatkansa pyöräillen.

Päivän teemaruuaksi saimme sovittua ruokalan kanssa kasvislasagnen. Kiitos yhteistyöstä ruokalan väelle ja päivän ideoineille opettajille!


 

Cansat-projektin loppukilpailu Italiassa

 19. Kesäkuuta lukiomme joukkue BatSat lensi Italiaan Euroopan avaruusjärjestön ESA:n järjestämään CanSat-tölkkisatelliittikisan loppukilpailuun edustamaan Kokkolan suomalaista lukiota sekä koko Suomea.


Jokaisen maan työskentelypöytä oli merkattu kyltillä, jossa oli tiimin nimi sekä joukkueen edustaman maan lippu. Jotkut joukkueista olivat myös teettäneet omasta logostaan tarroja joita antoivat kaikille pöydässä vieraileville.

Vaasassa järjestetyn Suomen kilpailun voittamisen jälkeen tiimimme keskittyi satelliitin parantamiseen. Etsimme sponsoreita ja teetimme uudet pikee paidat kisaa varten. Vapaa-aikaa projektiin kului paljon, mutta monien vaikeuksien kautta saimme tölkistä kisakuntoisen.

 
Satelliittia hiotaan esityskuntoon ja valmistellaan esitystä.


Projektityö harjaannutti tiimityöskentelytaitoja ja jokainen pääsi kehittämään omia vahvuuksiaan.


Oli hienoa tutustua muiden maiden edustajiin ja tsempata myös heitä.

Vietettyämme ensimmäisen yön Milanossa matkasimme junalla Bolognaan. Kilpailu pidettiin pienessä kaupungissa, joka sijaitsi Bolognan keskustasta pienen matkan päässä. Majoituimme siellä hotelliin, joka sijaitsi kävelymatkan päässä konferenssikeskuksesta. Aikataulut olivat nopeatempoisemmat, kuin Vaasassa, joten yllätyimme hieman ajasta, joka oli varattu satelliitin valmisteluun laukaisua varten. Saimme kuitenkin tuomaristolta luvan päästä viimeiseen ryhmään, joka viedään laukaisupaikalle. Tämän ansiosta ehdimme saada satelliitin valmiiksi ja laukaisu sujui hyvin. Saimme dataa koko matkalta alas ja satelliitti säilyi ehjänä.

 
Satelliitin sisältö juuri ennen kannen sulkemista laukaisupaikalla.


Tässä valmistellaan satelliitin laukaisua sille varatulla alueella.


Satelliitin kameran ottama kuva sen laskeutuessa. Kuvaa käytettiin myös tuomariston arvioimassa viimeisessä esityksessä. Vasemmassa alakulmassa voi nähdä raketin.

Ehdimme tutustua moniin nuoriin, jotka olivat myös kilpailussa edustamassa omaa maataan. Kävimme monia mielenkiintoisia keskusteluja muiden maiden kulttuureista, nuorten tulevaisuuden haaveista ja tavoitteista sekä tietenkin itse kilpailusta ja sitä edeltävistä valmisteluista. Etenkin yhteisillä lounailla ja päivällisillä ehti käydä paljon keskusteluja, sillä pöydät olivat suuria ja niihin mahtui edustajia monesta eri maista. Myös työskentelyaikana monet kiertelivät toisten pöydissä kyselemässä kuulumisia kilpailun osalta. Kaikki olivat kannustavia ja positiivisella asenteella mukana.


Päätöstapahtumassa opiskelijat saivat mm. kuulla avaruusaiheisen luennon ennen tulosten julkistamista.


Jännityksellä odotetaan omaa sijoitusta.

Vaikkemme voittaneet parhaan CanSatin palkintoa olemme silti tyytyväisiä suoritukseemme, koska opimme, saimme kokemuksia ja tutustuimme uusiin ihmisiin. Kilpailu kokonaisuudessaan oli opettavainen kokemus ja Italian matka oli huipentava lopetus kuukausia kestäneelle projektille.

Elsa ja Fanny


Huikean kaunista Italiaa.


BatSat itse suunnittelemissaan kisapaidoissa. Vasemmalta oikealle: Zhibo Yang, Jaakko Kaasinen, Eemeli Nissilä, Erkko Saviaro, Elsa Rekilä, Fanny Rovio.



perjantai 23. syyskuuta 2022

Pukeutumisen teemaviikko

 Opiskelijakunta järjesti 5.9. - 9.9. leikkimielisen pukeutumisen teemaviikon. Oheisesta julisteesta selviää millä teemoilla tällä kertaa viikko toteutettiin. 

Seuraavassa muutamia kuvia viikon varrelta:

Top Gun -aihe elokuvateemapäivänä.

Tämä ryhmä fiilisteli Risto Räppääjän hengessä.

Tässä ja seuraavissa kuvissa juhlapukupäivän tunnelmia.







Syksyinen luonto tarjosi kauniin taustan näille kuville ja erilainen pukeutuminen toi väriä muuten normaalin kouluviikon opiskeluun.



maanantai 5. syyskuuta 2022

Teologian opiskelu ja teologin ammatilliset mahdollisuudet tutuksi

Perjantaina 2.9. saimme lukiolle uskonnon tunneille vieraaksi oppilaitospappi Juuso Pylkkäsen. Juuso kertoi ykkösten UE1 ja kakkosten UE2 –ryhmille teologian opiskelusta, ylipäänsä yliopisto-opiskelusta ja papin työnkuvasta. Juuso toimii tällä hetkellä Kokkolan seurakuntayhtymällä oppilaitospastorina.  Juuso on itse Kokkolan kasvatteja ja opiskellut näiden seinien sisällä, valmistuen ylioppilaaksi keväällä 2016.

Juuso Pylkkänen

Opimme teologian opiskelun olevan kaikkea muuta kuin kristillisen opin ulkolukua tai kastetilaisuuden demonstrointia. Teologi voi opiskella klassisia kieliä, kuten hepreaa, latinaa ja kreikkaa. Uskontotieteen kursseilla voi tutkia vaikkapa kristinuskon pelastuskäsityksen ilmenemistä Avengers-elokuvissa, ja gradussa voi syventyä vaikkapa hengellisyyden kokemuksiin rippileirillä.

Ammatillisia näkymiä teologian opiskelijalla löytyy maan ja taivaan väliltä - papin työn lisäksi on aineenopettajan, asiantuntijan, toimittajan, diplomaatin ja tutkijan uramahdollisuudet. Teologiaa voi opiskella Helsingissä, Turussa ja Joensuussa, ja opinnoissa on vapaus tehdä erilaisia painotuksia omien mielenkiinnon kohteiden mukaan.

Teologian opiskelu onkin hyvin laaja kokonaisuus, johon sisältyy poikkitieteellisesti historian, filosofian, yhteiskuntatieteiden ja psykologian lähestymistapoja. Miksi-kysymyksen esittäminen on tieteissä, myös teologiassa, suotavaa.

Lopuksi opiskelijat saivat esittää Juusolle mieltään askarruttavia kysymyksiä nimettömästi, ja niihin kaikkiin saatiin Juusolta vastaus. Moni asia mietitytti, kuten papin työhön vaadittavat ominaisuudet, kanditutkielman sivumäärä, miten rakentaa hyvä saarna, onko Helsinki hyvä jatko-opiskelukaupunki, saako pappi hyvää palkkaa, miltä fiiliksiä ihmisen hautaaminen herättää...



Juuso esitteli polkunsa abista papiksi, eikä huumoriakaan esityksestä puuttunut. Saimme tietää, että myös Villieläin -biisiä sopii siteerata saarnassa, kunhan asiassa pysytään noin muuten.

Kiitämme Juusoa lämpimästi ajatuksia herättävästä vierailustaensi kertaan!