keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Lukuvuoden päätös

 Koronapandemia esti jo toistamiseen normaalin lakkiaisjuhlan toteutuksen. Niinpä lauantaina 5.6. ylioppilaat noutivat todistuskansion, stipendit ja ruusun koululta kuuden opiskelijan ryhmissä tarkan aikataulun mukaisesti. Todistuksia ojentamassa olivat rehtori Raimo Lammi ja aina kunkin ohjausryhmän ryhmänohjaaja. Myöhemmin päivällä youtuben kautta lähetettiin ennalta videoitu ylioppilasjuhla.

Omaa vuoroa odottamassa ryhmänohjaajien kanssa.

Rehtori Raimo Lammi antoi todistuskansion ja ryhmänohjaaja Eija Hakunti ojensi ruusun.


Tässä valmis kuuden ryhmä uusia ylioppilaita.

Yhteislyseon toimipaikan videoidussa juhlassa puhuivat rehtori Raimo Lammi ja riemuylioppilas Elisa Maunumäki. Rehtori Lammi mm. kertoi lukiokoulutuksessa tapahtuvista muutoksista sekä Kokkolan suomalaisen lukion siirtymisestä kokonaisuudessaan Länsipuiston koulurakennukseen. Seuraavassa katkelmia Lammin puheesta: 

"Olemme tulevana syksynä siirtymässä uusien lukiolaisten myötä uuden opetussuunnitelman (LOPS 2021) aikakauteen.  Muutokset opetussuunnitelmaan eivät ole sisällöllisesti kovin suuria, sen sijaan opintojen rakenteita muutetaan perusteellisesti: Kurssit muuttuvat moduleiksi ja opintojaksoiksi, lukuvuoden viisi jaksoa periodeiksi ja opintojen laajuuden määrittelyssä kurssimerkinnöistä siirrytään opintopisteisiin. Muutokset koskevat siis syksyllä 2021 lukionsa aloittavia opiskelijoita, eivät toiselle ja kolmannelle vuosiluokalle siirtyviä.

Eduskunnan joulukuussa 2021 hyväksymä uusi laajennettu opetusvelvollisuuslaki ja sen nopea käyttöön otto 1.8.2021 alkaen koskettaa sekin lukionsa syksyllä 2021 aloittavia. Peruskoulun jälkeen on hakeuduttava toiselle koulutusasteelle ja jatkettava opintoja aina 18. vuoden ikään asti. Muutos ei koske nykyisiä lukiolaisia muuten kuin, ettei jo hankittuja paperisia oppikirjoja voi enää myydä eteenpäin. Ne ovat pois käytöstä.

Oppivelvollisuuden myötä aloittavat lukiolaiset saavat ilmaiseksi kannettavan tietokoneen, laskimen, oppikirjat ja -materiaalit. Koska useiden tuhansien perinteisten oppikirjojen hallinta on suuressa lukiossa hankalaa, olemme Kokkolassa valtakunnan suurten lukioiden tavoin siirtymässä digiaikakauteen. Jatkossa emme juurikaan käytä paperikirjoja, vaan kaikki oppikirjat ja oppimateriaalit ovat kätevästi tai haastavasti tietokoneella

Laajennetun oppivelvollisuuden taustalla on halu estää nuorten syrjäytymistä ja monet tutkimukset osoittavatkin oppivelvollisuusiän noston olevan jopa tehokkain yksittäinen syrjäytymisen vastainen toimenpide.  Kuinka opiskelijat ottavat muutoksen vastaan ja kuinka uudistuksessa onnistutaan, jää taas kerran arvailujen varaan.

                                         
Rehtori Raimo Lammi

Ehkä merkittävin muutos ensi lukuvuonna on Kokkolan suomalaisen lukion hallinnon ja opetuksen keskittäminen kokonaisuudessaan Länsipuiston koulukiinteistöön. Erilliset lukio-opetusta antavat toimipaikat, Kiviniitty ja Kokkolan yhteislyseo, lakkaavat olemasta ja niiden nimet siirtyvät historiaan.  Nimet korvaa täydellisesti Kokkolan suomalainen lukio.

On sovittu, että kaikki tulevat ensimmäisen vuoden opiskelijat aloittavat Länsipuiston kiinteistössä. Sen sijaan tilan ahtauden vuoksi Kiviniityn tulevat toisen ja kolmannen vuoden opiskelijat jatkavat vielä muutaman jakson ajan Kiviniityssä, kunnes Länsipuiston yläkoulun uudet tilat valmistuvat Isokylän koululle. Viimeisimpien arvioiden mukaan kaikki Kiviniityssä opiskelevat siirtyivät Länsipuiston kiinteistöön tammi-helmikuussa.

Kiviniityn lukiossa ja toimipaikassa lukiopetusta ehdittiin antaa 58 vuotta ja Kokkolan yhteislyseossa tällä nimellä 102 vuotta. Menneet vuodet ovat molempien lukioiden osalta olleet upeita, tuhansia opettajia ja kymmeniä tuhansia eteenpäin pyrkiviä ylioppilaita. Ja on tärkeää, että uudessa lukiossa vaalitaan tasapuolisesti molempien koulujen arvokkaita perinteitä ja puhalletaan yhteen hiileen.

Lukioiden yhdistymisellä on merkittävä seuraus. Länsipuiston peruskoulun ja Kokkolan yhteislyseon 123 vuoden mittainen yhteinen taival päättyy, tiet eroavat ja muistot jäävät. 

Jäädessäni nyt pois työelämästä opintovapaalle ja hetkeä myöhemmin eläkkeelle haluan kiittää kaikkia oppilaitani ja opiskelijoitani sekä työtovereitani 33 vuoden ajalta.

Kun aloitin vuonna 1988 Alajärven yläkoulun historian opettajana, en olisi ikinä uskonut saavani elää näin kauan ja päättää elämäntehtäväni opettajana ja rehtorina juuri täällä omassa nuoruuteni lukiossa.

Muistoja koulusta ja teistä kaikista on valtavasti, ne ovat kullattuja ja vain hetken päässä. Ne ovat sydämessäni.

 Toivotan teille kaikille onnea elämäänne ja menestystä tehtäviinne!"

Opiskelijat Enna Siiriä, Jalmari Nääppä, Nuppu Uusitalo, Leevi Syri, Aku Känsäkangas ja 
Ville Kotilainen musiikin opettaja Pia Järven johdolla
 esittivät Matti Mikkolan säveltämän kappaleen Maailma on sun. 

Vuoden 1971 riemuylioppilaiden juhlapuheen piti Elisa Maunumäki. Hän vertasi puheessaan mm. miten erilaista opiskelu ja siihen käytettävät välineet olivat hänen aikana ja miten paljon myös oppimisen mittaaminen ja arviointi ovat muuttuneet. Seuraavassa otteita hänen juhlapuheesta:

"Hyvät kevään ylioppilaat, onnittelen teitä lämpimästi monivuotisen urakan loppuun saattamisesta!

Näen katseessanne suurta helpotusta, kun urakka nyt on ohi, mutta myös epävarmuutta siitä, mikä on edessä.

Samanlaisia tunteita oli meilläkin viisikymmentä vuotta sitten kun seisoimme koulun portailla, uudet, hohtavan valkoiset lakit kutreillamme. Ylläni minulla ja monella muulla tytöllä oli mikroshortsit ja maksiliivi ja jalassa valkoiset vinyylisaappaat.

Nyt nostan kellastunutta ylioppilaslakkiani korkealle, kun ajattelen olosuhteita, joissa teidän on pitänyt näihin viimeisiin koitoksiin valmistua. Lieneekö sodan jälkeen ollut mitään tähän aikaan verrattavaa?

Vuoden 1971 ylioppilas Elisa Maunumäki

Meidän elämänpolkumme näytti hyvin suoraviivaiselta, kun taas teidän polkunne tulee epäilemättä olemaan vaihtelevampi.  Polku tulee haarautumaan, ja joudutte tekemään uusia päätöksiä siitä, minkä haaran valitsette.  Kiviäkin kannattaa kääntää matkan varrella. Sieltä voi löytyä ihan uusia motiiveja, ajatuksia tavoitteista, joita kohti pyrkiä.  Polun kiviin ja kantoihin voi kompastellakin, mutta kannustan teitä: ylös vain, ja matka jatkuu!

Te olette myös hyvin tietoisia tämän päivän uhkista, joita me emme vielä osanneet murehtia, suurimpana varmasti ilmastonmuutos. Meidänkin maailmaamme hiipi huoli maailman tilasta, jonka televisio oli tuonut meidän tietoisuuteemme.  Vietnamin sota, Afrikan nälänhätä, ja maailman poliittinen tilanne oli silloinkin hyvin tulenarka, samoin kuin se on tänä päivänä. Luonnonsuojelu alkoi olla tärkeä aate jo 50 vuotta sitten, kun hippiliike villitsi nuorisoa. Rock, rauha ja rakkaus olivat meidän mantramme.

Tulevaisuuteen uskoen te selviätte niin kuin mekin olemme selvinneet!

Vielä yhden asian tahdon nostaa esiin: Joku teistä kantaa murhetta siitä, että ylioppilaskirjoitusten arvosanat eivät olleetkaan niin hyviä, kuin oli odotettu.  Ne vaikuttavat elämässä hetken, mutta läpi elämän kannattaa pitää huolta sydämen sivistyksestä, joka näkyy mm. tavassa kohdella lähimmäisiä. Vaalikaa ystävyyssuhteitanne ja luottakaa, että elämä kantaa."


Kerttu Backman, Nuppu Uusitalo, Leevi Syri, Aku Känsäkangas, Ville Kotilainen ja Pia Järvi esittivät Pia Järven säveltämän kappaleen Uuden alku.

Juhlassa lakitettiin kaksi ylioppilasta ja samalla kotikatsomoissa lauantaina seurattiin ylioppilaaksi julistaminen ja kukin sai painaa päähänsä oman valkolakkinsa.

Opettaja ja ryhmänohjaaja Tuula Heikkilä ojensi lakit Milja Hyypälle ja Roope Sarajärvelle.

     Sitten koitti se juhlavin hetki, kun sai painaa lakin päähänsä rehtorin julistaessa heidät ja samalla kaikki yhteislyseon toimipaikan 102 abiturienttia ylioppilaiksi.        

Ylioppilaan kiitospuheen piti Roope Sarajärvi. 


Ylioppilas Roope Sarajärvi

Tässä Roopen puhe:
"Hyvät ylioppilaat, opiskelijat, rehtori, opettajat sekä koko muu koulun henkilökunta! Takana on kolme ikimuistoista vuotta. Tuttu koulurakennus on ollut koulumatkani määränpäänä jo niin monen vuoden ajan, että tuntuu tyhjältä, mutta samalla hienolta siirtyä elämässä eteenpäin.

 Minulle koulu on ollut paikka, johon on aina ollut mukava tulla. Koulussa ovat odottaneet kaverit ja tutut opettajat. Välituntien keskusteluja ja ajanviettoa tulee ikävä. Tärkeintä on kuitenkin ollut oppitunneilla opittu tieto ja osaaminen. Lukio antaa yleissivistystä ja vankan pohjan tuleville jatko-opinnoille. Jokainen on voinut syventää tietämystään itseä kiinnostavissa oppiaineissa ja vahvistaa omia vahvuuksiaan. Tulevaisuus avaa eteen paljon mahdollisuuksia ja toivon, että jokainen uskaltaa lähteä seuraamaan omia tavoitteitaan ja unelmiaan matkalla aikuisuuteen ja itsenäisempään elämään.

 Lukiotaival on ollut jokaiselle ainutlaatuinen, henkilökohtainen kokemus, joka on kasvattanut meitä tulevaisuuden haasteista selviämiseen ja voiton hetkistä nauttimiseen. Me saimme kokea useita vastoinkäymisiä, kuten esseiden deadlinet ja uuvuttavat koeviikot. Mieleen painuvimpana kuitenkin korona, jonka vuoksi jouduimme etäkouluun ja erityisjärjestelyihin. Sen vuoksi meiltä jäi myös yksi lukion kohokohdista, penkkarit, väliin. Elämä on epäreilua ja niin se tulee olemaan tulevaisuudessakin. Vastoinkäymiset kuitenkin opettavat elämästä ja tuovat perspektiiviä siihen. Pettymykset ja epäonnistumiset tekevät ilon hetkistä merkityksellisempiä ja suurempia. Muistakaa vaikeinakin aikoina ajatella myönteisesti ja koittakaa löytää asioista positiivisia puolia. Ilon ja onnen koittaessa on aika elää hetkessä ja nauttia siitä.

 Kukaan meistä abiturienteista ei omistaisi ylioppilaslakkia ilman tukijoukkojamme. Kiitos rakkaat vanhemmat, perhe, ystävät ja läheiset kaikesta tuesta ja avusta. Te olette uhranneet meidän eteemme paljon aikaa ja vaivaa. Suuri kiitos opettajille kaikesta siitä työstä mitä olette tehneet meidän eteemme. Olette todellakin alanne ammattilaisia. Kiitokset opoille kaikista neuvoista ja ohjeistuksesta. Kiitos opiskelijakunnanhallitukselle nuorten äänen esiintuomisesta koulun asioista päätettäessä. Kiitokset erinomaiselle rehtorille, Raimolle, esimerkillisestä työstä koulumme eteen. Kiitos erityisopettajalle, terveydenhoitajalle, koulupsykologille, kuraattorille, keittiöhenkilökunnalle, siivoojille ja vahtimestari-Tonille, kouluarjen tärkeille ihmisille. Ja lopuksi kiitos kaikille opiskelijoille tästä matkasta. Paljon onnea kaikille uusille ylioppilaille, olemme lakkimme ansainneet!"

 

Saara Hautamäki esitti Pia Järven säestämänä Vesa Mäkisen säveltämän 
ja Markku Pölösen sanoittaman kappaleen Yö väistyy.


Kokkolan suomalainen lukio kiittää kuluneesta lukuvuodesta ja 
onnittelee lämpimästi kaikkia kevään 2021 uusia ylioppilaita!

Vanhempainyhdistyksen tervehdys

 

Koulumme vanhempainyhdistys kävi kiittämässä rehtori Raimo Lammia hänen jäädessä ensi viikolla opintovapaalle ja sen myötä eläkkeelle. Raimo Lammi kertoi saaneensa edeltäjältään neuvon vaalia vanhempainyhdistyksen toimintaa ja kiitossanoissa hänen todettiinkin olevan "tolkun mies" ja pitäneen yhdistyksen hyvin ajan tasalla lukion asioista. Yhteistyö huoltajien kanssa on tärkeää ja hän toivoikin yhdistyksen toiminnan jatkuvan vireänä myös jatkossa. Kuvassa vasemmalta lukien Minna Ojanperä, Kimmo Erkkilä, Raimo Lammi ja Veli-Matti Haarala.