tiistai 23. toukokuuta 2017

Pieni Merenneito

Kokkolan suomalaisen lukion Kiviniityn toimipaikan perinteistä musikaalia esitettiin jälleen tänä keväänä huhti-toukokuussa. Yläkoulun ja lukion yhteisproduktio sai tänä vuonna innoituksensa H. C. Andersenin sadusta Pieni Merenneito.


Musikaalin käsikirjoitti, ohjasi, lavasti ja puvusti kuvataiteen opettaja Riitta Nisula oppilaineen ja musiikista vastasi musiikinopettaja Heikki Nisonen ja koulun orkesteri solisteineen. Yhteensä lavalla nähtiin näyttelijöinä, tanssijoina, laulajina ja soittajina noin 50 yläkoululaista ja lukiolaista.


Musikaali oli järjestyksessään 20. ja jää ansaitulle eläkkeelle jäävän Heikki Nisosen viimeiseksi Kiviniityn musikaaliksi. Kiitos, Heikki, upeasta työstä musiikin ja nuorten parissa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti