Ylioppilasjuhla 4.6.2022

 Lauantaina 4.6. juhlimme kevään 2022 uusia ylioppilaita. Ensimmäistä kertaa juhla oli niin mittava yleisömäärältään, ette emme mahtuneet juhlimaan koululla. Koska lakitettavia ylioppilaita oli peräti 188, Kokkolan seurakunta mahdollisti meille juhlan järjestämisen Kokkolan kirkossa.

Ylioppilaat saapuivat kirkkoon kulkueena ryhmänohjaajien johdolla ja
ryhmittyivät istumaan ohjausluokittain.

Apulaisrehtori Anneli Kaupin tervehdyssanojen jälkeen juhlassa esiintyi lukion opiskelijoiden kokoonpano. He esittivät Eppu Kososen säveltämän ja Jonna Tervomaan sanoittaman kappaleen Minä toivon.

Lukion ryhmässä esiintyivät vasemmalta lukien Jenny-Maria Store, piano, Henna-Maria Harju, viulu, Nuppu Uusitalo, viulu, Kerttu Backman, huilu, Enna Siiriä, laulu, Matilda Björkbacka, laulu, Samu Mutka, rummut, Aku Känsäkangas, basso ja Milo Vähäsarja kitara.

Kuka riemun löytää, sen pitäköön

Lipun salkoon nyt heti vetäköön

Eläköön ei historia

Vaan tulevaisuus

Uusi ja uljas on aamu kun

Parvekkeelta katselen

Uudestisyntynyt maisema

Sinne pian mä astelen

Minä toivon selkäni värinää

Toivon rakkautta repivää

Minä toivon kaaosta, kapinaa

Ensiaskelten vapinaa

Minä toivon huomisen tulevan

Toivon soihtujen korkeina palavan

Toivon taivaan täydeltä satavan

Koko pitkää sinfoniaa

Jonna Tervomaa, Minä toivon

Juhlapuheen piti suurlähettiläs Petri Tuomi-Nikula.

Seuraavassa otteita Tuomi-Nikulan puheesta:

 ”Maailma on minun, maailma on sinun  
Maailma on tehty meitä varten 
Jokainen tänne jonkun jäljen jättää!” 

Kun aloitin suurlähettiläänä Budapestissä, valmistauduttiin parhaillaan maailman ensimmäisen painovapauslain juhlintaan.  Silloin tuli kuluneeksi 250 vuotta siitä, kun Anders Chydenius sai läpi Ruotsin valtiopäivillä tämän, oikeusvaltiota ja demokratiaa, merkittävästi edistäneen uudistuksen. 

 Järjestimme asian tiimoilta Suomen Budapestin suurlähetystössä seminaarin, joka sai Unkarissa paljon huomiota.  

Chydeniuksen merkityksen meille opetti mainio historianopettajamme, edesmennyt Matti Juurus. Hänen merkityksensä ei ole vähäinen siinä, että Kokkola ja Chydenius olivat osa Suomen matkaa kohti EU-jäsenyyttä. 

 Anders Chydenius ja J.W. Snellman ovat olleet minulle pitkän diplomaattiurani aikana innoituksen ja ylpeyden lähde. Kolmas tärkeä henkilö on ollut Lucina Hagman, maailman ensimmäinen naiskansanedustaja ja Naisasialiitto unionin perustaja – naapuritalon tyttö Kälviältä.  

 Näitä kolmea kokkolalaista yhdisti usko yksilön kykyyn kehittyä ja sivistyä, ottaa vastuuta itsestään ja muista ja halu kehittää kaikille parempaa tulevaisuutta. Kaikki kolme uskoivat järkeen ja ihmisen rationaaliseen toimintaan. Fake-news-maailma olisi ollut heille käsittämätöntä.  

Halloo Helsinki yhtye arveli tuossa alussa lukemassani lainauksessa, että meistä jokainen jättää tänne jäljen. Näiden kolmen kokkolalaisen jälki kansainvälisesti ja erityisesti Suomen historiassa on ollut poikkeuksellinen.  

Luottamusta toiseen ihmiseen ja instituutioihin kutsutaan sosiaaliseksi pääomaksi. Se tarkoittaa vaikkapa sitä että, jos rehtori Markku Anttila lupaisi tarjota meille kaikille pullakahvit torilla tämän juhlan jälkeen, voimme luottaa siihen että näin  myös tapahtuu. Me suomalaiset luotamme toisiimme.  Sosiaalinen pääoma on Suomessa tutkitusti maailman korkein. Tämä on meidän suurin vahvuutemme.  Tärkeämpi kuin kaikki metsävarat ja mineraalit yhteensä.  Ilman luottamusta toinen toisiimme meillä ei olisi mitään.  

Sosiaalinen pääoma käyttäytyy samalla tavoin kuin mikä tahansa kapitaali. Se ei ole koskaan vakio. Se joko pienenee tai suurenee, samansuuruisena se ei pysy. Jos siis me suomalaiset haluamme pitää tästä arvokkaimmasta kiinni meillä on vain yksi vaihtoehto, tuon pääoman kasvattaminen, lisääminen entisestään.  

 Kasvattakaa ja vahvistakaa sitä, luottamusta toinen toisiinne ja olkaa itse sen luottamuksen arvoisa!  

Kokkolan kouluista maailmalle lähtevillä ylioppilailla on tässä, sosiaalisen pääoman kasvattamisessa esimerkkinä omassa kaupungissaan kolme poikkeuksellista kansainvälistä ja kansallista merkkihenkilöä. Kun teette omia valintojanne, olkaa tästä taustasta ylpeitä, poimikaa heidän hyviä ajatuksiaan – niitä siellä riittää. 

 Paitsi tuota historian oven narinaa, teidän viime viikkonne ovat olleet täynnä kirjoitusten, jatko-opintoihin hakemisen ja ylipäätään sen ihanan asian ymmärtämiseen että koulu on nyt, lopultakin finito, slut, loppu. Edessä on vapaus tehdä mitä haluaa, aikuisena  olemisen ihanuus.  

 Jos sallitte, teen paljastuksen. 

 Nimittäin sen ettei aikuisena oleminen ole hullumpaa! Se on ihan mukavaa.  Aivan erityisesti se vaihe nuorena olemisen ja aikuisuuden välillä johon nyt siirrytte, on erityisen hieno.  

  J.R Tolkienin luomassa Hobbitti-maailmassa täysi-ikäisiksi tultiin kolmekymppisenä, aikuisia siellä oltiin vasta viidenkymmenen vuoden iässä. 

 Aivan näin pitkää siirtymäaikaa en teille anna. 

Omien kokemusteni mukaan tuo siirtymä- aika meillä ihmisillä kestää kolmeenkymmeneen vuoteen asti. Siihen saakka sallitaan nuorelle  kompastelua, pään seinään lyömistä ja kohtuullista riehumistakin – kunhan lakia ei rikota -  olittepa siten työelämässä tai jatkatte opiskelua. Erehdyksiä pannaan nuoruuden piikkiin. Vanhemmat kollegat ymmärtävät ja haluavat ymmärtävät  teitä. ” Kyllä se siitä kun saa vähän lisää ikää”, sanomme me sedät ja  tädit,  ja  siinä tädit ja sedät ovat ihan oikeassa.  

 Vasta  kolmekymmenvuotiaasta   lähtien ihmisiin suhtaudutaan kuin aikuisiin, joilta odotetaan kaikessa aikuisten toimintatapoja.  

 Toivon että osaatte ottaa tästä reilusta kymmenestä vuodesta kaiken mahdollisen irti, uskallatte kokeilla, ennen muuta erehtyä,  ja oppia erehdyksistä, opiskella ammattia, elämää ihmissuhteita, harrastuksia – sitä miten työyhteisissä toimitaan. Pitäkää kiinni ystävistä! Työvuodet tulevat sieltä aikanaan, pitkä rivi hyvää ja parhaimmillaan ihanaa arkea jolla on otsallaan, no niin, vastuun syvä ryppy.  

 Tästä asiasta, vastuun rypystä silmien välissä vielä muutama sana,  kun lopuksi palaan vielä Suomen tekemään suureen ratkaisuun. Kannattaa olla tarkkana. Joku teistä  pitää tältä paikalta puheen 50 vuoden kuluttua!  

Aku Ankka – lehdessä  esiintyi  aikoinaan koira joka osasi puhua, tarkalleen ottaen  yhden lauseen. Murheellisen näköisenä se sanoi kuonostaan ” Elämme kovia aikoja ystävä hyvä!”  

 Tämä tuli mieleeni kevään aikana usein toistuneesta lauseesta, ”elämme historiallisia aikoja”. 

 Kun ajattelen sitä minkälaisen Suomen me saimme 1972, on tilanne nyt  verrattomasti parempi.    

Entä minkälaisen Suomen me, vanhemmat sukupolvet  nyt jätämme teille? Tehdyllä Nato-ratkaisulla  on  erityistä merkitystä teille,  uusille ylioppilaille,  jotka elätte tämän todellisuuden kanssa meistä pisimpään. 

 Jotkut, erityisesti nuoret ihmiset ovat sanoneet tuntevansa pelkoa Ukrainan sodan vuoksi. Siihen ei täällä ole syytä. Päin vastoin, me kaikki voimme nukkua yömme  turvassa. Asiat Suomessa ovat hyvin – ja – ne muuttuvat parempaan. 

Se mitä emme tiedä on, minkälaiseksi Ukrainan sodan jälkeen syntyvä Venäjä aikanaan muodostuu. Siinä se kuitenkin tulee olemaan kuten aina ennenkin, meidän naapurinamme.   

Teidän lähtökohtanne kohdata tämä Venäjä on kuitenkin verrattomasti parempi. 

Jos Aku Ankan koiran osaisi toisenkin lauseen se ehkä nyt sanoisi, ”Elämme hienoja aikoja ystävä hyvä”. Juuri niitä me elämme – me kaikki ja aivan erityisesti te uudet ylioppilaat! Vielä kerran lämpimät onnittelut! 

”Maailma on minun, maailma on sinun  

Maailma on tehty meitä varten 

Jokainen tänne jonkun jäljen jättää!”

Rehtori Markku Anttila toivoi puheessaan, että ylioppilaiden lukiossa viettämä aika 

jää heillä mieleen kauniina aikana - aikana, jonka muistot ja kokemukset ovat osanaan tukemassa ja kannattamassa heitä eteenpäin uusilla teillä. 

Sivistys ei ole tietoviisautta, vaan elämäntapa. Sivistynyt ihminen on kaikesta kiinnostunut, mieleltään avoin ja ennakkoluuloton. Tiedolla ei ole hänelle itseisarvoa. 

Se avaa oven ymmärrykseen , ymmärrys luovuuteen.

Kaikkien ylioppilaiden nimet, myönnetyt stipendit ja

 muut huomionosoitukset luettiin ohjausluokittain.

Enne ylioppilaaksi julistamista kaikki lakitettavat kääntyivät yleisöön päin.

Olemme uusia ylioppilaita!

Etualalla valkolakeissaan näkyvät myös vuoden 1972 riemuylioppilaat.

Gaudeamus igitur kajahti komeasti ilmoille lukion lauluryhmän avustamana.

Ylioppilaan puheen piti Saara Vuollet.

Seuraavassa ote Saaran puheesta:

" Tänään, rakkaat ystävät, uudet ylioppilaat, me juhlimme toisiamme. Juhlimme ystäviä, joiden kanssa pähkäilimme pulmallisia matematiikan tehtäviä ja pohdimme filosofisia kysymyksiä. Heitä, joiden kanssa ruokalassa syntyivät parhaat keskustelut ja jotka lainasivat muistiinpanojaan sairastaessamme. Heidän ansiostaan matkamme on ollut nauruntäyteinen ja täynnä valoa.

Yhdessä kulkiessamme olemme seuranneet toistemme matkantekoa. Tänään, kuten läheisemme ovat ylpeitä meistä, me olemme ylpeitä toisistamme. Matkallamme olemme kasvaneet vahvemmiksi ja valmiimmiksi kulkemaan elämän tienhaaroissa. Vastatuulella tiedämme pysyvämme pystyssä. Olemme oppineet luottamaan omiin jalkoihimme. Silloinkin, kun emme vielä tiedä, minne ne meidät kuljettavat.

Tänään seisomme tienhaarassa. Lukiopolkumme olemme kulkeneet määränpäähämme. Matkalta olemme keräilleet mukaamme oppeja ja muistoja, joita tarvitsemme eteenpäin jatkaessamme.

Pysähtykäämme kuitenkin hetkeksi ja katselkaamme ympärillemme. Katselkaamme taakse. Maisema, joka ympärillämme avautuu, on kaunis. Ihastelkaamme sitä. Näin pitkälle olemme kulkeneet. Huomenna astumme uusille poluille. 

Tulevaisuus on valoisa ja siristelemme silmiämme auringossa, joka häikäisee meidät. Emme vielä näe, minne kulkevat polut, joille olemme astumassa. Voimme kuitenkin luottaa siihen, että jalkamme kantavat.

Rakkaat ylioppilaat, tämä päivä on juhla sille matkalle, jonka olemme kulkeneet, ja se on juhla sille, joka meillä on vielä edessämme. 

Huomenna astelemme rohkeasti varvikossa, tallomme omat polkumme. Tänään juhlistamme meitä, jotka olemme kulkeneet loppuun tämän polunhaaran ja juhlistamme sen varrelta kerättyjä saavutuksiamme ja muistojamme. Emme ole vielä perillä. Polku jatkuu edessä. Juhlikaamme tänään sitä!"

Ylioppilas Saara Hautamäki esitti Vesa Mäkisen säveltämän ja 

Markku Pölösen sanoittaman kappaleen Yö väistyy.

Juhlamme päättyi yhteislauluna laulettuun suvivirteen.

Onnittelut vielä kaikille kevään 2022 uusille yliopilaille!