Lauantaina 4.6. juhlimme kevään 2022 uusia ylioppilaita. Ensimmäistä kertaa juhla oli niin mittava yleisömäärältään, ette emme mahtuneet juhlimaan koululla. Koska lakitettavia ylioppilaita oli peräti 188, Kokkolan seurakunta mahdollisti meille juhlan järjestämisen Kokkolan kirkossa.
Ylioppilaat saapuivat kirkkoon kulkueena ryhmänohjaajien johdolla ja
ryhmittyivät istumaan ohjausluokittain.
Apulaisrehtori Anneli Kaupin tervehdyssanojen jälkeen juhlassa esiintyi lukion opiskelijoiden kokoonpano. He esittivät Eppu Kososen säveltämän ja Jonna Tervomaan sanoittaman kappaleen Minä toivon.
”Maailma on minun,
maailma on sinun
Maailma on tehty meitä
varten
Jokainen tänne jonkun
jäljen jättää!”
Kun aloitin
suurlähettiläänä Budapestissä, valmistauduttiin parhaillaan maailman
ensimmäisen painovapauslain juhlintaan. Silloin tuli
kuluneeksi 250 vuotta siitä, kun Anders Chydenius sai läpi Ruotsin
valtiopäivillä tämän, oikeusvaltiota ja demokratiaa, merkittävästi
edistäneen uudistuksen.
Järjestimme asian tiimoilta Suomen Budapestin suurlähetystössä seminaarin, joka sai Unkarissa paljon huomiota.
Chydeniuksen merkityksen
meille opetti mainio historianopettajamme, edesmennyt Matti Juurus. Hänen
merkityksensä ei ole vähäinen siinä, että Kokkola ja Chydenius olivat osa
Suomen matkaa kohti EU-jäsenyyttä.
Anders Chydenius ja J.W. Snellman ovat olleet minulle pitkän diplomaattiurani aikana innoituksen ja ylpeyden lähde. Kolmas tärkeä henkilö on ollut Lucina Hagman, maailman ensimmäinen naiskansanedustaja ja Naisasialiitto unionin perustaja – naapuritalon tyttö Kälviältä.
Näitä kolmea kokkolalaista yhdisti usko yksilön kykyyn kehittyä ja sivistyä, ottaa vastuuta itsestään ja muista ja halu kehittää kaikille parempaa tulevaisuutta. Kaikki kolme uskoivat järkeen ja ihmisen rationaaliseen toimintaan. Fake-news-maailma olisi ollut heille käsittämätöntä.
Halloo Helsinki yhtye arveli tuossa alussa lukemassani lainauksessa, että meistä jokainen jättää tänne jäljen. Näiden kolmen kokkolalaisen jälki kansainvälisesti ja erityisesti Suomen historiassa on ollut poikkeuksellinen.
Luottamusta toiseen ihmiseen ja instituutioihin kutsutaan sosiaaliseksi pääomaksi. Se tarkoittaa vaikkapa sitä että, jos rehtori Markku Anttila lupaisi tarjota meille kaikille pullakahvit torilla tämän juhlan jälkeen, voimme luottaa siihen että näin myös tapahtuu. Me suomalaiset luotamme toisiimme. Sosiaalinen pääoma on Suomessa tutkitusti maailman korkein. Tämä on meidän suurin vahvuutemme. Tärkeämpi kuin kaikki metsävarat ja mineraalit yhteensä. Ilman luottamusta toinen toisiimme meillä ei olisi mitään.
Sosiaalinen pääoma
käyttäytyy samalla tavoin kuin mikä tahansa kapitaali. Se ei ole koskaan vakio.
Se joko pienenee tai suurenee, samansuuruisena se ei pysy. Jos siis me
suomalaiset haluamme pitää tästä arvokkaimmasta kiinni meillä on vain yksi
vaihtoehto, tuon pääoman kasvattaminen, lisääminen entisestään.
Kasvattakaa ja vahvistakaa sitä, luottamusta toinen toisiinne ja olkaa itse sen luottamuksen arvoisa!
Kokkolan kouluista maailmalle
lähtevillä ylioppilailla on tässä, sosiaalisen pääoman kasvattamisessa
esimerkkinä omassa kaupungissaan kolme poikkeuksellista kansainvälistä ja
kansallista merkkihenkilöä. Kun teette omia valintojanne, olkaa tästä
taustasta ylpeitä, poimikaa heidän hyviä ajatuksiaan – niitä siellä
riittää.
Paitsi tuota historian oven narinaa, teidän viime viikkonne ovat olleet täynnä kirjoitusten, jatko-opintoihin hakemisen ja ylipäätään sen ihanan asian ymmärtämiseen että koulu on nyt, lopultakin finito, slut, loppu. Edessä on vapaus tehdä mitä haluaa, aikuisena olemisen ihanuus.
Jos sallitte, teen paljastuksen.
Nimittäin sen ettei aikuisena oleminen ole hullumpaa! Se on ihan mukavaa. Aivan erityisesti se vaihe nuorena olemisen ja aikuisuuden välillä johon nyt siirrytte, on erityisen hieno.
J.R Tolkienin luomassa Hobbitti-maailmassa täysi-ikäisiksi tultiin kolmekymppisenä, aikuisia siellä oltiin vasta viidenkymmenen vuoden iässä.
Aivan näin pitkää siirtymäaikaa en teille anna.
Omien kokemusteni mukaan
tuo siirtymä- aika meillä ihmisillä kestää kolmeenkymmeneen vuoteen asti.
Siihen saakka sallitaan nuorelle kompastelua, pään seinään lyömistä
ja kohtuullista riehumistakin – kunhan lakia ei rikota - olittepa
siten työelämässä tai jatkatte opiskelua. Erehdyksiä pannaan nuoruuden
piikkiin. Vanhemmat kollegat ymmärtävät ja haluavat ymmärtävät teitä.
” Kyllä se siitä kun saa vähän lisää ikää”, sanomme me sedät
ja tädit, ja siinä tädit ja sedät ovat ihan
oikeassa.
Vasta kolmekymmenvuotiaasta lähtien ihmisiin suhtaudutaan kuin aikuisiin, joilta odotetaan kaikessa aikuisten toimintatapoja.
Toivon että osaatte ottaa tästä reilusta kymmenestä vuodesta kaiken mahdollisen irti, uskallatte kokeilla, ennen muuta erehtyä, ja oppia erehdyksistä, opiskella ammattia, elämää ihmissuhteita, harrastuksia – sitä miten työyhteisissä toimitaan. Pitäkää kiinni ystävistä! Työvuodet tulevat sieltä aikanaan, pitkä rivi hyvää ja parhaimmillaan ihanaa arkea jolla on otsallaan, no niin, vastuun syvä ryppy.
Tästä asiasta, vastuun rypystä silmien välissä vielä muutama sana, kun lopuksi palaan vielä Suomen tekemään suureen ratkaisuun. Kannattaa olla tarkkana. Joku teistä pitää tältä paikalta puheen 50 vuoden kuluttua!
Aku Ankka – lehdessä esiintyi aikoinaan koira joka osasi puhua, tarkalleen ottaen yhden lauseen. Murheellisen näköisenä se sanoi kuonostaan ” Elämme kovia aikoja ystävä hyvä!”
Tämä tuli mieleeni kevään aikana usein toistuneesta lauseesta, ”elämme historiallisia aikoja”.
Kun ajattelen sitä minkälaisen Suomen me saimme 1972, on tilanne nyt verrattomasti parempi.
Entä minkälaisen Suomen
me, vanhemmat sukupolvet nyt jätämme teille? Tehdyllä
Nato-ratkaisulla on erityistä merkitystä
teille, uusille ylioppilaille, jotka elätte tämän
todellisuuden kanssa meistä pisimpään.
Jotkut, erityisesti nuoret ihmiset ovat sanoneet tuntevansa pelkoa Ukrainan sodan vuoksi. Siihen ei täällä ole syytä. Päin vastoin, me kaikki voimme nukkua yömme turvassa. Asiat Suomessa ovat hyvin – ja – ne muuttuvat parempaan.
Se mitä emme tiedä on, minkälaiseksi Ukrainan sodan jälkeen syntyvä Venäjä aikanaan muodostuu. Siinä se kuitenkin tulee olemaan kuten aina ennenkin, meidän naapurinamme.
Teidän lähtökohtanne kohdata tämä Venäjä on kuitenkin verrattomasti parempi.
Jos Aku Ankan koiran osaisi toisenkin lauseen se ehkä nyt sanoisi, ”Elämme hienoja aikoja ystävä hyvä”. Juuri niitä me elämme – me kaikki ja aivan erityisesti te uudet ylioppilaat! Vielä kerran lämpimät onnittelut!
”Maailma on minun,
maailma on sinun
Maailma on tehty meitä
varten
Jokainen tänne jonkun
jäljen jättää!”
Yhdessä
kulkiessamme olemme seuranneet toistemme matkantekoa. Tänään, kuten läheisemme
ovat ylpeitä meistä, me olemme ylpeitä toisistamme. Matkallamme olemme
kasvaneet vahvemmiksi ja valmiimmiksi kulkemaan elämän tienhaaroissa.
Vastatuulella tiedämme pysyvämme pystyssä. Olemme oppineet luottamaan omiin
jalkoihimme. Silloinkin, kun emme vielä tiedä, minne ne meidät kuljettavat.
Tänään
seisomme tienhaarassa. Lukiopolkumme olemme kulkeneet määränpäähämme. Matkalta
olemme keräilleet mukaamme oppeja ja muistoja, joita tarvitsemme eteenpäin
jatkaessamme.
Pysähtykäämme
kuitenkin hetkeksi ja katselkaamme ympärillemme. Katselkaamme taakse. Maisema,
joka ympärillämme avautuu, on kaunis. Ihastelkaamme sitä. Näin pitkälle olemme
kulkeneet. Huomenna astumme uusille poluille.
Tulevaisuus
on valoisa ja siristelemme silmiämme auringossa, joka häikäisee meidät. Emme
vielä näe, minne kulkevat polut, joille olemme astumassa. Voimme kuitenkin
luottaa siihen, että jalkamme kantavat.
Rakkaat
ylioppilaat, tämä päivä on juhla sille matkalle, jonka olemme kulkeneet, ja se
on juhla sille, joka meillä on vielä edessämme.
Huomenna astelemme rohkeasti varvikossa, tallomme omat polkumme. Tänään juhlistamme meitä, jotka olemme kulkeneet loppuun tämän polunhaaran ja juhlistamme sen varrelta kerättyjä saavutuksiamme ja muistojamme. Emme ole vielä perillä. Polku jatkuu edessä. Juhlikaamme tänään sitä!"
