perjantai 11. maaliskuuta 2022

Ukraina-päivä 11.3.

Perjantaina lukiollamme vietettiin Ukraina-päivää. Aamulla Suomen ja Ukrainan liput nostettiin  salkoon tuen osoituksena Ukrainan kansalle. Sen jälkeen kuuntelimme opiskelijoiden pitämän aamunavauksen ja Ukrainan kansallishymnin. Lippupuheen ja aamunavauksen tekstin oli laatinut historian ja yhteiskuntaopin lehtori Pekka Kauppi. Päivän aikana kerättiin lahjoituksia Punaisen Ristin katastrofirahastoon ja Ukrainan värit näkyivät mm. vaatetuksessa ja kasvomaalauksissa.

Lippupuheen piti Patrik Keränen.

Lippupuhe:

Hyvät Kokkolan suomalaisen lukion opiskelijakunnan edustajat ja opettajat. Olemme kaksi viikkoa eläneet yhtä Ukrainan kanssa. Seuranneet sen selviytymistaistelua väkivaltaista, barbaarista ja koko kansainvälisen yhteisön tuomitsevaa hyökkäystä vastaan. Sanat eivät ole riittäneet kuvaamaan sitä järkytystä minkä tämä meissä on aiheuttanut. Mutta tästä järkytyksestä on myös noussut valtava halu auttaa. Siksi seisomme tässä. Nostamme rakkaan isänmaamme ja Ukrainan lipun rinta rinnan salkoon osoittaaksemme, että seisomme Ukrainan kansan rinnalla. Kunnia Ukrainalle! Slava Ukraini!

Aamunavaus:

Hyvää huomenta. Kello 9.20 nousi Ukrainan lippu lukiomme salkoon osoittaaksemme myötätuntoa ja solidaarisuutta Ukrainan kansaa kohtaan. Reilun kahden viikon aikana olemme joutuneet todistamaan että rauha Euroopasta on kadonnut. Talvilomalle siirtymistämme sävytti epäusko vallitsevasta tilanteesta ja huoli Ukrainan selviytymisestä Venäjän väkivaltaista ja armotonta hyökkäystä vastaan. Nyt tiedämme, että Ukrainan kansa on kestänyt. Pysynyt taistelukykyisenä, yhtenäisenä, tuottaen viholliselle raskaita tappioita. Näemme ukrainalaisten tahdossa puolustaa itsenäisyyttään samaa kuin omassa taistelussamme samaa vihollista kohtaan vuosina 1939 ja 1940. Tuolloin 105 kunnian päivää loi ”talvisodan hengen”, ja tuo sama henki on nähtävissä nyt Ukrainassa.

Turvallisuusympäristömme äkillisessä muutoksessa jokainen meistä saattaa kokea epävarmuutta ja pelkoa. Se on aivan luonnollista, mutta huoli pois. Suomessa voimme luottaa vahvaan ja uskottavaan puolustuskykyymme nyt ja tulevaisuudessa. Kansamme on vahva, puolustustahto korkealla ja poliittinen johto tekee kaikkensa Suomen aseman turvaamiseksi. Meillä ei ole välitöntä uhkaa Venäjän suunnalta. Sota Ukrainassa on tiivistänyt Eurooppaa ennen näkemättömällä tavalla ja olemme pystyneet tarjoamaan Ukrainalle aseellista ja humanitaarista tukea. Yli 20 000 tuhatta ulkomaalaista on siirtynyt puolustamaan Ukrainaa sen kansainväliseen prikaatiin. Mukana on myös suomalaisia.

Sota Ukrainassa on historiamme ensimmäinen sota, jossa jokaisella sotilaalla on kännykkä mukana. Sotamateriaalin tulva snäpissä ja tiktokissa on valtava. Jokainen meistä on nähnyt niitä, ahdistunut niistä, kiinnostunut niistä, viettänyt liikaakin aikaa niiden parissa. Viestimme on – elä jää ajatuksiesi, pelkojesi kanssa yksin – puhu kaverille, puhu aikuiselle, puhu kuraattorille, terkkarille ja tarvittaessa rajoita somen käyttöä. Mitä enemmän katsot, sitä enemmän sinulle niitä näytetään. Ja tiedä että somessa olevista materiaaleista ei voi muodostaa totuudenmukaista kuvaa tapahtumista – kyse on informaatiosodasta, jolla ensisijaisesti pyritään valamaan taistelutahtoa ukrainanalaisten kesken.

Tämän kaiken keskellä meillä on yksilöinä valtava halu auttaa. Sota on vaatinut yli 500 ukrainalaisen siviilin hengen ja maasta on paennut yli 2 miljoonaa ihmistä EU:n alueelle ja aineellisten tuhojen rahallinen arvo ylittänyt jo 10 miljardia euroa. Valtaosa pakolaisista ylittää Puolan vastaisen rajan. Näiden kahden viikon aikana suomalaisten auttamishalu on kanavoitunut tavarakeräyksinä, joita on toimitettu rekoilla ja pakettiautoilla Puolan ja Ukrainan väliselle rajalle. Ukrainan punaisen ristin mukaan kaikesta on pulaa. Suomen punainen risti ei tällä hetkellä enää toimita tavaraa vaan haluaa että auttaminen kanavoidaan punaisen ristin katastrofirahastoon, josta apu ohjataan sekä kohdennetaan ukrainalaisten tarpeiden mukaan. Ja juuri tässä olemme tänään vahvasti mukana Tänään luokissa kiertää seuraavien tuntien aikana opiskelijakunnan hallituksen edustajia lippaan kanssa. Toivomme koko sydämestämme että olet mukana.

Jos sinulla ei ole käteistä niin voit olla mukana esimerkiksi mobile payn kautta. Lipaskerääjä ohjeistaa luokkaan saapuessa mobile payn käytöstä.

Kaiken tämän keskellä ajatuksemme ovat Ukrainan kansassa ja toiveessa pikaisesta rauhasta. Muistakaamme, että käsissämme on täydellinen humanitaarinen katastrofi ja apuamme tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Me olemme rakentamassa tulevaa maailmaa jossa sodille ei ole sijaa. Sota Ukrainassa on osoittanut, että niin kauan kuin demokratia ei toteudu lähialueillamme väkivallan koneisto yrittää ottaa sijaa. Tämä on yhteinen asiamme vapaan Euroopan ja rauhan puolesta. Kunnia Ukrainalle. Slava Ukraini.

Aamunavauksen lukivat vasemmalta lukien Siiri Kallio, Anni Peltoniemi ja Ville Ikola.

Kasvomaalauspisteellä maalattiin Ukrainan lippuja.


Punaisen ristin keräyslippaita kierrätettiin päivän aikana.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti