lauantai 27. helmikuuta 2021

Talvilomatunnelmissa

 

Opettajatkin jo lomatuulella.


Perjantaina 26.2. oli erilainen koulupäivä lukiossa. Aamupäivällä luokissa katsottiin Harriet Braunin näytelmästä Kolme tehty video. Näytelmä on nuorille suunnattu romanttinen komedia. Näytelmä on valmisteltu Kokkolan suomalaisen lukion opiskelijoiden ja Kiviniityn koulun oppilaiden kanssa syksyn ja talven aikana. Lupa näytelmän esittämiseen näin korona-aikana videona on saatu Nuorelta Näyttämöltä. Yhteistyötä on tehty myös Kokkolan kaupunginteatterin kanssa. Näytelmä esitetään livenä Kokkolan kaupunginteatterissa nuorten näytelmien katselmuksessa toukokuussa, jos se on mahdollista. 

 

Näytelmän katsomisen jälkeen Kiviniityn toimipaikassa oli mahdollisuus hiihtää, (luistinkenttä ei ollut kunnossa) tai pelata kortti-, lauta- tai videopelejä. Yhteislyseolla harjoiteltiin vielä vanhojen tansseja ja pukeuduttiin oman harrastuksen mukaisesti. Ennen lomalle lähtöä saatiin vielä jäätelöt. Päivä järjestettiin yhdessä opiskelijakuntien hallitusten kanssa. 



Loman aattona vietettiin aikaa rennosti mm. pelejä pelaten.


Näiden miesten harrastusta ei ole vaikea arvata :)


Hyvää ja aurinkoista talvilomaa kaikille!



Mikrobiologiaa

 Luonnontieteen syventävällä kurssilla saimme seurata etäluentoa mikrobiologiasta, luennoitsijana filosofian tohtori Veera Pukkila Päijät-Hämeen LUMA-keskuksesta.

Veera Pukkila, FT, asiantuntija, Päijät-Hämeen LUMA-keskus

Luentonsa aluksi Pukkila kertoi mitä mikrobit ovat ja mitä tauteja ne ihmiselle aiheuttavat. Eniten uhreja vaatinut maailmanlaajuinen epidemia on ollut mustana surmana tunnettu Yersinia pestis-bakteerin aiheuttaman rutto vuosina 1346-1353. Kirppujen levittämä tauti oli tuohon aikaan tuhoisa, koska antibiootteja ei lääkkeenä vielä tunnettu. Itse asiassa karanteeni-sana juontaa juurensa noilta ajoilta. Silloin nimittäin huomattiin, että tauti levisi laivojen mukana eri puolille maapalloa ja määrättiin, että saapuvien laivojen tuli olla 40 päivää satamassa ennen kuin merimiehet saivat nousta maihin. Italiaksi 40 päivää on quaranta giorni, mistä siis sana karanteeni on johdettu.

Puhetta oli tietysti myös meneillään olevasta korona-pandemiasta. Covid-19 viruksen aiheuttamaan tautiin oli luentopäivään 25.2. mennessä oli maailmalaajuisesti sairastunut 112 554 307 ihmistä. Menneiden vuosien SARS- ja MERS-virusten aiheuttamat epidemiat olivat niin ikään koronaviruksen aiheuttamia. Kaikkia näitä yhdistää zoonoosi eli taudinaiheuttaja siirtyy eläimestä ihmiseen. Virukset ovat muuntuneet jo ennen ihmiseen siirtymistä ja jatkavat muuntumista senkin jälkeen, aivan kuten nytkin Covid-19 viruksella on todettu jo useita mutaatioita. 

Näitä eläinperäisiä viruksia ilmestyy niin usein, koska ihmisten ja eläinten välillä on yhä enemmän kontakteja. Maapallon väkiluku lähestyy 8 miljardia ja toisaalta eläinten elinympäristöjä raivataan ihmisten käyttöön. Tästä syystä kantaktit ihmisten ja eläinten välillä lisääntyvät ja taudit pääsevät leviämään uusille alueille. Epidemiat lähtevät liikkeelle usein Aasiasta, koska siellä väestömäärä on suurin.

Korona-rokotteen nopea kehittäminen on hämmästyttänyt ihmisiä. Pukkila selitti, että syynä on nopeutettu aikataulu, jonka on mahdollistanut eri kehitysvaiheiden lomittainen toteutus. Jännityksellä seuraamme myös suomalaisten korona-rokotteiden kehittämistä.

Tässä osa opiskelijoista, vasemmalla opettaja Marika Myllylä ja 
keskellä Veera Pukkila etäyhteyden päässä. 
Myös osa opiskelijoista seurasi luentoa etänä.



torstai 18. helmikuuta 2021

maanantai 1. helmikuuta 2021

Abien pettymys purkautui lauluna

Perjantaina 29.1. saimme tiedon, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL oli yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriö OKM:n kanssa antanut torstaina 28.1. ohjeen kaikkien penkkareihin ja vanhojen päivään liittyvien tapahtumien toteuttamisesta koronavirusepidemian vuoksi myöhempänä ajankohtana. Ohje koskee koko maata, joten Kokkolan lukiot noudattavat ohjetta ja tilaisuudet siirretään.

Niin abit kuin tietysti myös 2. vuoden opiskelijat ottivat tiedon pettyneinä vastaan. Olisihan ihan pian vietetty ikimuistoista penkkaripäivää ja kakkoset pyörähdelleet ihanissa asuissaan tanssilattialla ja tanssineet innolla harjoiteltuja vanhojen tansseja. Mutta kaikki siis joskus myöhemmin!

Tästä syystä ryhmä abeja halusi ilmaista tuntojaan laulamalla keskusradion kautta koko koululle uudelleen sanoittamansa Arttu Wiskarin kappaleen Suomen muotoisen pilven alla. Abien käsittelyssä laulu sai nimekseen Länkkärin muotoisen pilven alla.


ABILAULU 

Länkkärin muotoisen pilven alla 

 

Entä jos oisin seitsemän ällää salissa skriivannut, 

Entä jos Raimo ei olis kuullut eoisin luntannut 

Olisiko abien keskiarvo noussut kanveesista, 

Jos opettajat olisi kymppejä suoneet jo ekoista kursseista 

 

Yhtä auttaa vain Ranta-Nilkku, toista perjantainen valopilkku 

Mut täällä pärjää ei luovuttamallalänkkärin muotoisen pilven alla 

Lakki on minun valontuojakunnes korona sen pois vie multa 

Ei täällä pärjää kuin humaltumalla, Länkkärin muotoisen pilven alla  

 

Entä jos oisi abien kanssa raksalle päädytty? 

Entä jos Opokursseja ei ois ämmiksi unohdettu? 

Olisiko lukion oppikirjoille kenties vielä käyttöä 

Jos LOPSi ei olisi vaatinut enää lisää täyttöä 

 

Yhtä auttaa vain Ranta-Nilkkutoista perjantainen valopilkku 

Mut täällä pärjää ei luovuttamalla, Länkkärin muotoisen pilven alla 

Lakki on minun valontuojakunnes korona sen pois vie multa 

Ei täällä pärjää kuin humaltumalla, Länkkärin muotoisen pilven alla 

 

Parannetaan maailmaa lukiossa opiskelemalla 

Rillutellaan yhdessäCornersin tanssilattialla 

Ja aamuviideltä kun muiden abienkin viinat on juotu,  

On hyvä mennä nukkumaan kun uusiks maailma on luotu 

 

Yhtä auttaa vain Ranta-Nilkku, toista perjantainen valopilkku 

Mut täällä pärjää ei luovuttamalla, Länkkärin muotoisen pilven alla 

Lakki on minun valontuojakunnes korona sen pois vie multa 

Ei täällä pärjää kuin humaltumalla, Länkkärin muotoisen pilven alla 


Kyllä abeilta onneksi löytyy vielä hymyä ja pilkettä silmiin pienestä takaiskusta huolimatta!