sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Lasten ja nuorten oikeuksien teemaviikko 16.-20.11.2020

 


 

Kokkolan suomalaisessa lukiossa vietettiin Lasten ja nuorten oikeuksien viikkoa keskiviikon 18.11. ryhmänohjaustunnilla. Teematunnilla kerrottiin lasten oikeuksien sopimuksesta muun muassa, että tämä ihmisoikeussopimus on laadittu vuonna 1989 ja että Suomi on ratifioinut sopimuksen vuonna 1991. Sopimuksessa on neljä perusperiaatetta: lasten syrjimättömyys, lapsen edun ensisijainen harkinta, lapsen oikeus elämään ja kehittymiseen omassa elämässään sekä lapsen näkemyksen kunnioittaminen. 

Kokkolassa halutaan kunnioittaa ja noudattaa sopimusta, ja KSL:n teematunnilla tavoitteena oli sopimuksesta kertominen, nuorten kuuleminen ja yhteisöllisyyden lisääminen. Opiskelijat saivat ryhmissä pohtia, millainen olisi nuorten näkökulmasta hyvä koulu, ihanteellinen opetus ja koulupäivä, kiinnostava teemapäivä tai juhla ja niin edelleen. Opiskelijoiden parhaat ehdotukset palkitaan ja ideoita ja toiveita pyritään myös toteuttamaan. Lisäksi opiskelijakunnan hallitukset julistivat molemmissa toimipaikoissa kilpailut, joihin toivotaan jonkinlaista luovaa tuotosta, jossa tarkastellaan nuorten oikeuksia jollakin tavalla. Kilpailuaikaa on 7.12. saakka.  

Lasten ja nuorten oikeuksien viikon teemana on vuonna 2020 lasten oikeus tulevaisuuteen. Teematunnilta saatiin paljon ideoita ja ajatuksia, joita halutaan myös kirjata Kokkolan suomalaisen lukion seuraavan kahden vuoden kehittämiskohteiksi. Joka tapauksessa päivä osoitti sen, että tällainen kuulemistunti on tarpeellinen myös tulevaisuudessa. Perjantaina vielä liputettiin Lasten oikeuksien kunniaksi.



Opettajat pohtivat mm. miten he omalla toiminnallaan voivat huomioida nuoren näkökulman toiminnassaan. Näistä lupauksista koostettiin oheinen huoneentaulu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti