sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Suomen itsenäisyyspäivän ja syksyn ylioppilaiden juhlintaa

5.12.2019 juhlittiin perinteiseen tapaan Suomen itsenäisyyttä sekä syksyn ylioppilaita. Kuvakooste Kiviniityn toimipaikan juhlasta:

Suomen lippu saapuu.

Kiviniityn kuoro ja soitinorkesteri esitti musiikinopettaja Henna-Maria Harjun johtamana Eriskummallisen kansanlaulun sekä kaikille tutun Taivas on sininen ja valkoinen.

Sivistysjohtaja Peter Johnsson piti juhlapuheen.

Kiviniityssä lakitettiin viisi uutta ylioppilasta.


Syksyn ylioppilaat: Kai Wallin, Rosita Salmela, Miro Mäkihonka, Jesse Lågland ja Tiia Kivi.

Koulun vanhimmat opiskelijat siirsivät veteraanien viestikapulan seuraavalle ikäluokalle. Viestikapulaa luovuttamassa Sofia Väisänen ja Emil Uski, ja vastaanottamassa Veera Lahtinen ja Henri Ollikainen.

Seuraavassa otteita Yhteislyseon toimipaikan juhlasta.

Juhlan aluksi Joonas Lukkarila esitti Jean Sibeliuksen Nocturnen.

Juhlapuheen piti kirkkoherra Jouni Sirviö.

Sirviö muisteli puheessaan lapsuutensa itsenäisyyspäivän tunnelmia ja myös äitinsä muistikuvia sota-ajalta. Hän tarkasteli kansakuntamme itsenäisyyden aikaa ja suuntasi lopuksi kannustavat sanansa uusille ylioppilaille. Seuraavassa muutama suora katkelma Sirviön puheesta:
"Kiitos veteraanisukupolvelle, että meillä vapaus. Ja kiitos kuuluu myös sille taitavalle diplomatialle, jota Suomessa on harjoitettu ja joka on turvannut rauhan edellytykset myöhemminkin.
Eurooppalaiseen sivistykseen on kuulunut, että opiskelu ei ole vain tiedon hankintaa ja tiedon hallintaa, joka tietysti on olennaista. Tieto voi olla myös valtaa ja sillä voidaan ajaa omia etuja. Kreikkalais-roomalainen sivistys puhui myös ihmisessä olevista hyvistä ominaisuuksista, joita on hyvä kehittää, jotta elämä olisi hyvää, ja jotta yhteinen elämä olisi hyvää.

Näitä hyviä ominaisuuksia, hyveitä, on esim. ”totuudellisuus”. Se luo edellytykset kaikelle hyvälle yhteiselämälle, kuten luottamukselle.

Sen lisäksi tavoiteltavaa on ”kohtuullisuus”. Se takaa tasapainoisen kuvan elämästä, jossa erilaisille ilmiöille on tilaa. Sen sijaan kohtuuttomuus laittaa asiat epätasapainoon. Kokemuskin kertoo, että äärimielipiteillä, fanaattisuudella, ei synny mitään hyvää. Olipa kyseessä esim. uskonnollinen tai poliittinen fanaattisuus, näköalat kapenevat ja ihmissuhteet särkyvät.

Muita keskeisiä hyveitä – jo antiikin ajalta – olivat ”rohkeus” ja ”oikeudenmukaisuus”.

Ihminen, niin nuori ja kuin vanhakin, tarvitsee ”scholaa” – aikaa ja sisäistä tilaa – jotta hyvät ominaisuudet voisivat kasvaa.

Elämän opettelu jatkuu läpi elämän.

Mielestäni itsenäisyyden suuri lahja on, että meille on annettu vapaus ja tila, jossa voimme keskittyä itsellemme tärkeisiin asioihin ja elämän kannalta olennaisiin asioihin, ja näin osaltamme palvella elämän kokonaisuutta.

Luulen, että meistä jokainen tarvitsee tuota ”scholaa”, myönteistä joutilaisuutta. Tarvitsemme sitä elämän tutkiskeluun, lepäämiseen, ihmissuhteiden rakentamiseen, itsemme kuuntelemiseen, unelmiemme kuuntelemiseen. Unelmat kertovat jotain olennaista itsestä. Teidän unelmanne voivat olla huomispäivän todellisuutta!"

Juhla jatkui Iida Juolan (ukulele) ja Emilia Hyytisen esittämällä
Bradley Cooperin ja Lady Gagan kappaleella Shallow.

Vapauden viestikapulan luovutti opiskelijakunnan kunniapuheenjohtaja Sampo Rintala (vas.) opiskelijakunnan nykyiselle puheenjohtajalle Roope Sarajärvelle.


Yhteislyseon toimipaikan syksyn ylioppilaat vasemmalta lukien
Sofie Sällinen, Mikael Koittola, Jemina Salmi, Jenni Järvinen,
 Bettina Pahikainen, Jere Leppälä ja Silva Hakala.
Lämpimät onnittelut heille kaikille!

Ylioppilaan puheenvuoron piti Bettina Pahikainen.

Sankarit eli Sampo Rintala (laulu), Vili Korpijärvi (kitara), Juuso Mantila (kitara),
Kristian Kleimola (basso) ja Topias Mäkinen (rummut) esittivät J. Karjalaisen kappaleen Sankarit.


Juhlamme päättyi yhteiseen Maamme-lauluun ja Suomen lipun poistumiseen airueiden saattamana.
Onnea 102-vuotias Suomi!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti