sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Lakkiaisjuhla la 2.6.2018

Kokkolan suomalaisen lukion molemmissa toimipaikoissa juhlistettiin kevään uusia ylioppilaita lauantaina 2.6.2018.

Kiviniityn toimipaikassa lakitettiin 71 uutta ylioppilasta.


Lukiolaisten kansanmusiikkiyhtye soitti alkumusiikkia musiikinlehtori Henna-Maria Harjun johdolla.


Tervehdyssanat lausui riemuylioppilas Hannu Viitala.

Vuonna 1968 valkolakin saaneita riemuylioppilaita

Rehtori Markku Anttila piti puheen ylioppilaille. Todistukset, stipendit ja ylioppilaslakit jaettiin ryhmänohjaajien Satu Jokelan, Milja Ranniston ja Janne Yli-Läntän avustuksella.


Gaudeamus igitur!

Ylioppilaan puheen pitivät Konsta Huhtala ja Roosa Jaakola.

Yhteislyseon toimipaikassa lakitettiin 118 uutta ylioppilasta ja juhlistettiin myös vuoden 1968 riemuylioppilaita.


Rehtori Raimo Lammi mainitsi puheessaan mm. sähköisten yliopilaskirjoitusten sujuneen hyvin vaikka ylioppilastutkintolautakunnan vuonn 2013 aloittamalle projektille ja sen onnitusmiselle riitti epäilijöitä. Kokonaan tutkinto suoritetaan sähköisenä keväällä 2019, kun matematiikka viimeisenä aineena tulee mukaan. Sähköisten kokeiden ja materiaalien käyttö on koko ajan lisääntynyt eri oppiaineiden kursseilla. Rehtori toki piti tärkeänä myös ylläpitää käsinkirjoittamisen taitoa, sillä sen on todettu auttavan oppimisessa ja aivojen kehittymisessä.
Kulunutta lukuvuotta värittivät useat itsenäisyyden juhlavuoden tapahtumat. Lukiolaiset mm. kävivät katsomassa Aku Louhimiehen ohjaaman Tuntematon sotilas-elokuvan, osallistuivat itsenäisyysmarssiin kaupungintalolle, olivat mukana itsenäisyyspäivänä järjestetyissä kunniavartioissa sankarihaudoilla ja kynttiläkulkueessa Marian, Kälviän ja Lohtajan hautausmailla, ja osallistuivat Kamariorkesterin Suomi100-juhlakonserttiin Kokkolan kirkossa.
Lukuvuoteen on sisältynyt myös paljon kansainvälistä toimintaa. Opintomatkoja on tehty ystävyyskouluun Ranskaan ja Erasmus-hankkeen merkeissä Portugaliin. 

Vuoden 1968 riemuylioppilaiden puheen piti lääketieteen lisensiaatti Kyllikki Tervola-Mähönen.

Hän peräänkuulutti koulutuksen tärkeyttä, ilman sitä hänkään ei olisi nyt tässä ja kertomassa kokemuksistaan. On ainakin neljä tärkeää "kovaa K:ta" nimittäin koulutus, kielitaito, kansainvälisyys ja kulttuuri. Ne ovat ohjanneet häntä pitkällä uralla anestesialääkärinä. Hän kertoi myös useista kansainvälisistä työtehtävistä kriisialueilla. 
Hän totesi myös, että vaikka nykyään puhutaan paljon siitä, että ihminen tulevaisuudessa kouluttautuu usempaan ammattiin elämänsä aikana, niin olisi toki tärkeää saada se ensimmäinen ammatti ja työpaikka.

Sara Mäkelä, trumpetti, ja Maaria Saraste, piano, esittivät englantilaisen kansanlaulun Greensleeves


Sitten olikin aika jakaa todistukset ja valkolakit. Tässä jännitys tiivistyy hetki ennen kuin heidät julistetaan ylioppilaiksi.


Onnea Yhteislyseon toimipaikan kevään 2018 uusille ylioppilaille!


Ylioppilaan puheen piti Eljas Kontiainen.

Ottaessaan askeleen ihminen käyttää noin kahtasataa lihasta. Puheessaan Eljas osuvasti muistutti, että lukiotaipaleella rehtori, opettajat, opinto-ohjaaja, keittiöhenkilökunta, siivoojat, terveydenhoitaja, vahtimestari, muu henkiökunta ja kunkin läheiset ihmiset ovat olleet nuo lihakset, jotka ovat työskennelleet heidän hyväksi ja vieneet heitä kohti tavoitteita. Kolmen vuoden aikana oma identiteetti on vahvistunut ja arvot ja maailmankuva ovat muotoutuneet ja kehittyneet. Ihmisenä kasvaminen, yhteiset muistot ja ystävyysuhteet tekevät lukioajasta erityisen merkityksellisen.

Jenny ja Aleksi

Juhlan päätteeksi uudet ylioppilaat Jenny Saari ja Aleksi Nurmi esittivät Marvin Gayen kappaleen Ain´t No Mountain High Enough, jonka myötä he toivottivat onnea tovereilleen ja laulun sanoin rohkaisivat, että suuretkin vastoinkäymiset pystytään voittamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti