torstai 15. joulukuuta 2016


KSL:n ykköset ryhmäytymässä

Kokkolan suomalaisen lukion historialliset ensimmäiset ykköset ryhmäytyivät heti syksyn alussa toimipaikkojen omissa ryhmäytymistapahtumissa.

Yhteislyseon toimipaikan ryhmäytymispäivä Elbassa

Ykkösten ryhmäytymispäivässä oli tutor-opiskelijoiden laatimaa ohjelmaa. Ryhmänohjaajien lisäksi mukana esittäytymässä olivat opinto-ohjaaja, koulupsykologi ja seurakunnan edustaja. 


Opiskelijakunnan edustajat tenttasivat ykkösiä tietovisassa.


Opiskelijat kiersivät erilaisilla tehtävärasteilla ryhmäytymässä.


Lopuksi vannottiin lukiolaisen vala.

Kiviniityn toimipaikan ryhmäytymisleiri Vattajalla

Elokuinen Vattajan retki

Me, syksyllä aloittaneet ykkösluokkalaiset olimme lukuvuoden alkaessa pienellä retkellä Lohtajalla. Vietimme tutustumisretkeä Vattajan metsien keskellä. Tarkoituksena oli oppia tuntemaan uusia luokkatovereita ja kasata yhteishenkeä. Monille ensivaikutelma tästä retkestä tuntui varmasti vastahakoiselta ja ehkä hieman ärsyyntyneeltä, ensi alkuunkin tuntui siltä, että lista kaikista mahdollisista tarvittavista matkatavaroista oli tarkka ja liian pitkä. Tästä kuitenkin selvittiin ja ainakin osa ryhmästä oli odottavaisin mielin. Näin ryhmämme lähti torstaina bussin kyytiin kohti Vattajaa.



Perillä oltiin sitten monien reppujen ja laukkujen kera. Yllättävää oli, että Vattajalla oli samanaikaisesti ilmasotakoulun ja armeijan harjoituksia. Heidän joukkonsa marssivat suhteellisen lähellä ja ammuksien sekä pommituksien äänien kuulemiselta ei vältytty. Majoituimme ja loppupäivä kului kierrellen erilaisia rasteja niin kavereiden kuin myös uusien tuttavuuksien kanssa. Rasteilla sammuteltiin tulta, kasattiin telttaa ja keskusteltiin esimerkiksi terveydenhoitajan kanssa. Aurinko paistoi vaikka sadekin yllätti, kyllä siinä teltan kasaus jäi pari kertaa vaiheeseen.



Vierailimme illasta sotilaskodilla, mieleen jäivät monilla varmasti ilmaiset pullat ja luokkaesittelyt. Myöhemmin illan hämärtyessä paistelimme lettuja ja makkaraa sekä vietimme aikaa yhdessä. Niin pitkien kuin lyhyidenkin yöunien jälkeen aamulla, tunnelma oli joka tapauksessa tyytyväinen, mutta toki väsynyt. Syötyämme ja luontorastilla käytyämme, käänsimme suunnan kohti kotia, osin haikein ja myös helpottunein mielin.



Kiitos mahtavat ykköset, Vattaja ja opettajat!

Laura Kujala, 16b

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti