torstai 5. joulukuuta 2024

Tampereen klassillisen lukion kemian opiskelijoita vieraana

 Tiistaina 26.11. aamujuna toi Kokkolaan ryhmän toisen vuosikurssin kemian opiskelijoita Tampereen klassillisesta lukiosta mukanaan opettajansa Antti Moilanen. He viettivät päivän tutustuen suurteollisuusalueeseen sekä yliopistokeskuksella ja ammattikorkeakoulussa tehtävään kemian alan tutkimukseen.

Port Towerissa KIP ry:n toiminnanjohtaja Kaisa Kaapo esitteli nuorille teollisuusaluetta, sen yrityksiä ja yritysten välille kehitettyä kiertotaloutta. Esittelyn jälkeen kävimme kiertoajelulla tehdasalueella.

Oulun yliopiston tutkija, dosentti Pekka Tynjälä luennoi yliopistokeskuksella tehtävästä akkututkimuksesta. Tynjälä kertoi niin sanottujen prekursorimateriaalien valmistuksesta ja esimerkiksi siitä miten erilaiset olosuhteet vaikuttavat lopputuotteen koostumukseen ja ominaisuuksiin. Prekursoreita tarvitaan valmistettaessa akkukennoihin katodeita.

Centria ammattikorkeakoululla TKI asiantuntija Oskar Palomäki esitteli
Centria AMK:n tutkimushankkeita ja kemian koetehdasta.

Koetehtaassa pystytään ajamaan ja testaamaan pienessä mittakaavassa teollisia prosesseja.


Oskar kertoi myös biomassojen arvoainetutkimuksesta. Tutkimuskohteina ovat muun muassa 
metsä- ja elintarviketeollisuuden sivuvirrat, luonnonmarjat ja erikoisviljelykasvit. Tutkimuksessa keskitytään arvoaineiden erottamiseen, yhdisteiden tunnistamiseen ja määrittämiseen, prosessien kehittämiseen ja jalostusarvon parantamiseen.


3D tulostusrobotilla voidaan printata isojakin kappaleita. Tulostusmateriaalina käytetään polypropeeni- ja puupelletin seosta. Kappaleet voidaan jauhaa ja sulattaa ja materiaali kierrättää uusiin tulostuksiin.

Opiskelijat saivat tehokkaan tietopaketin Kokkolan kemianteollisuudesta ja Kokkolassa tehtävästä kemian alan tutkimuksesta. Toivottavasti matka antoi intoa omiin opintoihin ja ideoita tuleviin jatko-opintoihin ja ammatillisiin suunnitelmiin. 
Kiitos vierailusta, ensi syksynä jatkamme jälleen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti