Kevään ylioppilasjuhla 30.5.2026

 Kokkolan suomalaisessa lukiossa juhlittiin lauantaina 30.5. 170:tä kevään 2026 uutta ylioppilasta. Ylioppilasjuhla pidettiin Kokkolan kaupungin kirkossa.

Lakitettavat saapuivat juhlatilaan ryhmänohjaajiensa johdolla.

Kaikkien kokelaiden saavuttua juhlaohjelma saattoi alkaa.

Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin kvartetti toi juhlaamme musiikillisen tervehdyksen, he esittivät Bachin Gavotte I & II  orkesterisarjasta nro 3 ja Gardellin Por Una Cabeza. 
Kvartetissa soittivat Andrei Sytchak, viulu  ,  Ida Tunkkari, viulu,  Inkeri Halmio-Hanhikoski, alttoviulu ja  Emilia Otava, sello. 

Juhlapuheen piti ja vuoden 1976 riemuylioppilaiden tervehdyksen juhlaan toi kouluneuvos Peter Johnson.

Kouluneuvos Peter Johnson

Seuraavassa otteita Johnsonin puheesta:

"Kohta nousee valkolakki 170 uuden ylioppilaan päähän. Varsin vaativat lukio-opinnot ovat nyt ohi ja todistukset ovat valmiina. Vaikka ylioppilaskokeita saa uusia vaikka kuinka monta kertaa, niin ylioppilasjuhla on vain kerran elämässä. Tämä on käännekohta nuoren elämänpolulla ja siksi tästä päivästä on syytä olla onnellinen.

Ylioppilaslakki on akateeminen statussymboli, merkki onnistumisesta ja lupaus hyvästä elämästä. Se kertoo kantajansa korkeasta sivistyksestä. Valkolakilla on pitkä eurooppalainen perinne ja Suomessa se vakiintui käyttöön 1865. Lakki myös yhdistää uudet ylioppilaat kaikkien sukupolvien yli sivistyksen pitkään menestystarinaan.

Aluksi valkolakin saivat vain miehet, ja naisylioppilaat saivat käyttää ainoastaan lyyraa. Kuitenkin vuodesta 1897 alkaen naisetkin saivat oikeuden käyttää lakkia, kun ensin eräs naisylioppilas käytti lakkia provokatiivisesti vastoin silloisia sääntöjä. Ja naisille annettiin periksi – hyvä niin.

Vielä 1950-luvulla ylioppilaat käyttivät valkolakkiaan kesähattuna vapusta syyskuuhun. Lakissa oleva Apollon lyyra muistuttaa ajasta, jolloin ylioppilastutkinto oli pääsykoe Helsingin yliopistoon."

. . . 

"Hyvä juhlaväki

Tänään on onnen päivä! Kuten tiedämme Suomi on maailman onnellisin maa ja Kokkolassa on maakuntamme tyytyväisimmät kuntalaiset. Lisäksi Tilastokeskus on selvittänyt, että suomalainen tuntee itsensä kaikkein onnellisemmaksi lauantaisin kello 19.50 ja 20.00 välisenä aikana. Tuo kymmenminuuttinen on varmaan se sininen hetki saunan jälkeen.

Näin siis tavallisina lauantaipäivinä, mutta nyt on juhlapäivä ja onnen tunnetta riittää varmaan useampikin minuutti. Ennustan, että onni alkaa olla huipussaan tänään puolenpäivän tienoilla ja jatkuu iltaan saakka. Varmaakin tulee jonkinlainen onnellisuuden maailmanennätys, jos illan lätkämatsikin menee hyvin.  

Maassamme on ihmetelty jo yhdeksättä vuotta sitä, että Word Happiness Report - raportissa Suomi on tullut aina ykkössijalle. Faktat puhuvat kuitenkin totta: tässä maassa on onnelliselle elämälle parhaat puitteet.

Raportin aineisto on koottu 147 maasta, joissa yli 100 000 ihmistä vastasi kysymyksiin. Suomessa oman elämän onnellisuuden pistemääräksi tuli keskimäärin 7,764 asteikolla yhdestä kymmeneen. Minusta on yllättävää, että alle kasin keskiarvolla pääsee maailman huipulle.

Villakoiran ydin on varmaankin  se, että voiko onnea mitata täsmällisin numeroin, koska se on hyvin henkilökohtainen ja hienovarainen tunne. Ja toisaalta pitääkö tulosten perusteella asettaa maat ja kansat rankinglistalle ja kilpailemaan keskenään.

Median antama negatiivisesti vinoutunut kuva todellisuudesta tekee vaikeaksi uskoa, että tässä maassa on kuitenkin keskimäärin kohtalaisen hyvä elää. Meidän kannattaakin pitää kiinni siitä kaikesta hyvästä, mitä meillä on: hyvästä sivistystasosta, hyvinvoinnista, tasa-arvosta ja keskinäisestä luottamuksesta. 

Suomalaisessa mediassa on joka vuosi onnellisuusraportin jälkeen haluttu eri perustein pilata tämäkin ilo, vaikka ulkomailla maatamme arvostetaan tämän takia. Tänä vuonna on huomautettu, että nuorten kokemus omasta elämänlaadustaan on laskenut.

Tästä kertoi tuorein nuorisobarometri. Laskun syynä on se, että nykyisin kansainvälisiä uutisia hallitsevat suurvaltajohtajat, jotka vääristelevät totuutta ja ovat niin militaristisia,  ettei ole  ihme, jos nuoret kokevat tulevaisuutensa epävarmaksi. Neuvottomuutta lisää se, että ilmastokriisi luo pitkän varjon nuoren ikäluokan tulevaisuuteen.

Mikä neuvoksi? Monimutkaisiin ongelmiin ei ole yksinkertaisia ratkaisuja. Historian tunteminen auttaa maailmankuvan rakentamisessa, koska se kertoo miten kehityskulut ovat alkaneet. Ja tiedämme esimerkiksi, että kaikki sodat päättyvät aikanaan. ”Rauha on tahdon asia”, kuten rauhannobelisti Martti Ahtisaari sanoi.

Meidän tulee vaatia enemmän rauhantahtoa ja vastuullisuutta niin maailman johtajilta kuin myös jokaiselta kansalaiselta. Käänne kestävän kehityksen tielle vaatii meiltä jokaiselta elämäntavan muutosta ja yksituumaisuutta luonnon ja kaikkien ihmisten hyväksi.

Riitelyn ja kilpailun sijaan nyt jos koskaan tarvitaan yhteistyöhalua kaikkien ihmisten kesken. Se antaa toivoa."

Riemuylioppilaiden potretti

"Maailman meno on muuttunut ja koulu sen mukana. Meidän kouluaikamme suurin muutos oli peruskoulujärjestelmään siirtyminen Kokkolassa vuonna 1974. Kävimme kansakoulua neljä luokka, jonka jälkeen pääsykokeen pisteillä pääsimme oppikouluun 10-vuotiaina. Kun olimme käyneet kuusi vuotta Yhteislyseota, meistä tuli Länsipuiston lukion toisen luokan opiskelijoita. Vastaavasti Kokkolan Yhteiskoulusta tuli Kiviniityn yläaste ja lukio.  

Itse asiassa peruskoulu-uudistus vaikutti meidän koulupolkuumme hyvin vähän. Lukiossa jatkoivat suunnilleen samat opettajat ja rehtori. Lukiossa oli edelleen kolme linjaa: matematiikan, reaaliaineiden ja kielten linjat. Ryhmät olivat pysyviä ja valinnaisia aineita oli verraten vähän.  

Lukion kouluperinteetkin jatkuivat. Meistä tuli koulun vanhimpia oppilaita 1975. Vanhojen päivänä laulelimme opettajille ja nuoremmille oppilaille itse sanoitettuja lauluja, joita oli peräti 21 erilaista. Illalla oli rempseät juhlat, mutta nykyisiä hienoja tanssiaisia ei ollut. Seuraavana vuonna penkkaripäivänä oli tytöillä aamupäivällä kansallispuku yllä ja luokissa kierrettiin taas laulamassa. Penkkariajelu sujui samaan tapaan kuin nykyäänkin. Yhden auton kyljessä luki osuvasti: ”Legendoja ollaan ja myyteiksi tullaan”

Luokkien seinille tehtiin jokaisesta abista abitaulu, jossa oli kuva ja huumorilla valittuja lehtiotsikoita, jotka kertoivat päähenkilöstä jotain. Lakkiaiset vietettiin ahtaissa tunnelmissa koulun juhlasalissa ja lopuksi soi perinteinen Gaudeamus igitur -laulu, niin kuin tänäänkin."

. . .

"Lopuksi palaan vielä onnen arvoitukseen. Äidinkielen ylioppilaskokeissakin on ollut onnellisuus aiheena kaksi vuotta sitten ja rakkaudesta kirjoitettiin tänä keväänä, joten nämä tunneasiat ovat tärkeitä niin opiskelussa kuin elämässäkin. 

Nykyfilosofimme Frank Martelan mielestä onnen tavoittelu tekee ihmisestä vähemmän onnellisen.

Onni syntyy sivutuotteena, kun tavoittelee itselle aidosti merkityksellisiä asioita.   

 

Hyvä juhlaväki, 170 valkolakkia on saavutettu ja siinä on merkitystä ja syytä olla onnellinen!

Suunnattoman paljon onnea uusille ylioppilaille!

Onnea ja menestystä teille kaikille!  

Peace and love! "

 
Lukion musiikkiryhmä esitti kappaleen Kaunis päivä, säv. Knipi, san. Heimo Hatakka, sov. Kirsi Ojanen. Ryhmässä esiintyivät   Hilla Maunula, laulu,  Ella Sorvisto, laulu,  Emma Peltola, laulu, Ville Harju, kitara, Oskari Joki, kitara, Aapo Martikainen, alttoviulu, Joni Ruonakangas, piano, Paulus Poutanen, basso ja Aapo Paananen, rummut.

Juhla jatkui apulaisrehtori Anneli Kaupin puheella ja ylioppilaiden lakituksella:

Apulaisrehtori Anneli Kauppi

"Tänään olemme hetken äärellä, jossa mennyt ja tuleva kohtaavat. Takana on lukiotaival – kolme tai neljä vuotta oppimista, kasvua ja kokemuksia. Edessä on avoin maailma, täynnä mahdollisuuksia – ja myös kysymyksiä.

Lukio ei ole ollut pelkästään tiedon kartuttamista. Se on ollut matka oppia oppimaan. Olette harjoitelleet taitoa etsiä tietoa, kyseenalaistaa, ajatella kriittisesti ja muodostaa oma näkemys. Nämä taidot kantavat teitä pitkälle – paljon pidemmälle kuin yksittäiset opintojaksot tai kokeet.

Yhtä tärkeää on ollut kasvu ihmisenä. Olette oppineet työskentelemään yhdessä, kuuntelemaan toisia ja rakentamaan yhteistä ymmärrystä. Tiimityö ja yhteistyö eivät ole vain koulun arkea – ne ovat tulevaisuuden työelämän ydintä.

Moni teistä on löytänyt lukiovuosina omia vahvuuksiaan – ehkä sellaisiakin, joita ei aluksi tunnistanut. Olette joutuneet ponnistelemaan, epäonnistuneetkin joskus, mutta nousseet uudelleen. Juuri siinä syntyy kasvu: silloin kun astuu hieman epämukavuusalueensa ulkopuolelle.

Olette myös lukiovuosienne aikana oppineet, kuinka merkityksellistä on kuulua johonkin. Ystävyyssuhteet, yhteiset kokemukset ja tunne siitä, että tulee nähdyksi ja kannustetuksi, ovat kulkeneet rinnallanne. Ne eivät näy arvosanoissa, mutta niiden merkitys kantaa pitkälle tulevaisuuteen.

Elämme ajassa, jossa maailma muuttuu nopeasti – ehkä nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Ammatit muovautuvat, työn tekemisen tavat uudistuvat ja tulevaisuuden polut eivät enää kulje yhtä valmiita reittejä pitkin.

Juuri siksi tärkeintä ei olekaan yksi oikea suunta, vaan valmius kohdata muutosta: uteliaisuus, oppimiskyky ja rohkeus tarttua uusiin mahdollisuuksiin.

Teidän edessänne avautuva maailma ei ole valmis, vaan vasta muotoutumassa. Ja juuri siksi teillä on siinä paikanne. Se rakentuu teidän osaamisestanne, ajatuksistanne ja tavastanne toimia yhdessä toisten kanssa.

Tänään olemme kuitenkin vielä tässä hetkessä. Hetkessä, jossa katsomme taaksepäin siihen työhön, jonka olette tehneet, ja siihen matkaan, jonka olette yhdessä kulkeneet.

Arvoisat kokelaat, hetken kuluttua saatte valkolakin – merkkinä päättyneestä ja alkavasta. Ottakaa se vastaan ylpeinä siitä, mitä olette saavuttaneet."

Juhlassa luettiin kaikkien uusien ylioppilaiden nimet ja heille osoitettujen stipendien lahjoittajat.

Juhlan odotetuin hetki oli kokelaiden julistaminen ylioppilaiksi. Uudet ylioppilaat kääntyivät yleisöä kohden ja luvan saatuaan painoivat päähänsä valkolakin.

Lakituksen jälkeen apulaisrehtori puhui vielä uusille ylioppilaille:

"Nyt, kun valkolakki on asetettu päähänne, kannatte mukananne enemmän kuin näkyvää merkkiä valmistumisesta. Se kertoo sitkeydestä, kasvusta ja siitä, että olette jaksaneet kulkea tämän matkan loppuun asti.

Tänään juhlimme ennen kaikkea sitä, millaisiksi ihmisiksi olette kasvaneet. Olette oppineet tekemään työtä tavoitteidenne eteen, kestämään epävarmuutta ja luottamaan siihen, että eteenpäin voi kulkea – vaikka suunta ei olisi aina ollut täysin kirkas.

Kun lähdette tästä eteenpäin, haluan jättää teille muutaman ajatuksen mukaan.

Uskaltakaa kokeilla. Kaikkea ei tarvitse tietää etukäteen, eikä tarkkaa suuntaa tarvitse olla valmiina. Usein elämä avautuu vasta liikkeessä. Kun tarttuu tilaisuuksiin, uusia ovia alkaa avautua.

Uskaltakaa myös epäonnistua. Jokainen harha-askelkin on askel eteenpäin, jos siitä oppii. Epäonnistuminen ei ole vastakohta onnistumiselle – se on osa sitä.

Luottakaa itseenne ja siihen, että elämä kantaa. Te ette ole yksin tekemässä valintoja – kokemukset, ihmiset ja tilanteet ohjaavat teitä. Monesti vasta jälkikäteen huomaa, miksi jokin polku oli oikea.

Ystävyyssuhteet, yhteistyö ja kyky kohdata erilaisia ihmisiä ovat asioita, jotka tekevät elämästä merkityksellistä. Hyvä elämä ei rakennu yksin.

Elämme ajassa, jossa tulevaisuus näyttää erilaiselta kuin vielä hetki sitten. Työelämä muuttuu, tekoäly muokkaa ammatteja ja uusia syntyy jatkuvasti. Teidän sukupolvenne tulee tekemään asioita, joita emme vielä edes osaa täysin kuvitella.

Se voi tuntua epävarmalta – mutta samanaikaisesti se on suuri mahdollisuus.

Teidän osaamistanne, ajatteluanne ja rohkeuttanne tarvitaan ratkaisemaan maailman suuria kysymyksiä ja rakentamaan uusia ratkaisuja, jotka tekevät ihmisten elämästä parempaa. Jokainen teistä voi omalla tavallaan olla osa tätä muutosta.

Mutta muistakaa myös: elämä ei ole pelkkä suoritus tai projekti. Se on matka, jossa saa iloita, pysähtyä, vaihtaa suuntaa ja kasvaa omaan tahtiin. Onni ei löydy valmiista kaavasta – se rakentuu teoista, valinnoista ja hetkistä, jotka tuntuvat merkityksellisiltä.

Uskokaa itseenne. Uskaltakaa unelmoida, vaikka maailma ympärillä on levoton. Rakentakaa elämä, joka on teidän näköisenne – sellainen, jossa on tilaa sekä työlle että ilolle, sekä tavoitteille että merkitykselle.

Hyvät ylioppilaat, tänään olette valmiita seuraavaan vaiheeseen.

Lämpimät onnittelut teille kaikille."

Gaudeamus igitur kajahti ilmoille yhteislauluna.

Lukion soitinryhmässä esiintyivät  Lumi Kaivola, viulu,  Iida Vitka, viulu,
Aapo Martikainen, alttoviulu ja Juho Porvari, sello.

Gaudeamuksen jälkeen kuulimme ylioppilas Ava Ahosen ylioppilaan puheen.

Ylioppilas Ava Ahonen

Seuraavassa Avan ylioppilaan puhe:

"Kiitos kaikille teille, jotka olette saapuneet tänään tänne viettämään tätä kaunista juhlapäivää.

Kuten moni muukin ylioppilas, saavuin itse tänne ristiriitaisin tuntein ja ajatuksin. 3 vuotta on tuntunut pieneltä ikuisuudelta, joka oli kuitenkin ohi silmänräpäyksessä. Vaikka vuosiin on mahtunut myös stressiä ja kipuilua, ovat päällimmäisenä mielessäni kaikki ne ihanat muistot, joita olemme yhdessä luoneet. Isot tapahtumat, kuten vanhojentanssit ja penkkarit, tulevat tietysti ensimmäiseksi, mutta lukiosta teki ihanan erityisesti ne pienet hetket. Yhteisöllisyyden tunne ennen kirjoitussaliin astumista, kun omaa stressiä lievitti ainoastaan se, että aistii muista stressaavan ihan yhtä paljon. Yhdessä tekeminen, kuten penkkarien järjestäminen. Naurut ja hymyt, joita jaettiin paitsi ystävien, joskus myös lähes tuntemattomien kanssa. Ne tekivät näistä 3 vuodesta unohtumattomat. Ihmiset, joiden kanssa pääsin jakamaan tämän kaiken, ovat tehneet lukiokokemuksestani paremman kuin mitä saatoin kuvitellakaan.

Tahdonkin kiittää teitä ylioppilaita, jotka olen saaneet tavata ja oppia tuntemaan, ja joiden kanssa vuodet ovat kuluneet kuin siivillä. Tahdon myös kiittää opettajia ja muuta henkilökuntaa kaikesta siitä työstä, jonka olette tehneet eteemme. Olette olleet mukana rakentamassa lukiokokemusta, jota voi muistella lämmöllä.

Kun astumme tänään ulos kirkon ovista, yhteinen tiemme on tullut päätökseensä, ja jatkamme matkaa omilla poluillamme. Olemme uuden vaiheen kynnyksellä, ja ainakin itse suhtaudun tulevaisuuteen sekä odotuksella että jännityksellä. Odotan innolla, mitä se tuo tullessaan, mutta tuntematon tietysti aina myös pelottaa hieman.

Uudet ihmiset, uudet tilanteet, uudet mahdollisuudet – mutta myös haasteet. Oman elämäntilanteemme lisäksi myös maailma muuttuu jatkuvasti, ja meidän pitää yrittää pysyä sen tahdissa. Tulevaisuuteemme muovautuu sen mukaan, mitä ympärillämme tapahtuu. Mutta muutosta ei tarvitse pelätä. Se on väistämätöntä, sillä elämän ainoa muuttumaton totuus on se, että kaikki muuttuu.

Kun tulevaisuuden ajattelu tuntuu minusta ahdistavalta, palaan mielessäni ensimmäiseen lukiopäivääni. Myös tuolloin tunsin jännitystä tulevasta, mietin millaistahan lukio tulee olemaan. Kuten tänäänkin, astuin tuolloin uuteen elämänvaiheeseen, ja kuten silloinkin, jännitystäni helpottaa se, että tiedän, etten joudu tekemään sitä yksin. Tulevaisuus, kuten muutkin asiat elämässä, on helpompi kohdata yhdessä. Ihmiset ympärillämme ovat suurin voimavara ja kaunein lahja, jonka voimme saada. Ihminen on paitsi yksilö, myös osa yhteisöä. Niinpä tunnenkin oloni kiitolliseksi siitä yhteisöstä, jonka osana olen saanut olla paitsi koulussa, niin myös sen ulkopuolella. Ystävät, perhe, suku ja muut läheiset. He ovat se, mikä tekee elämästä rikasta ja kallisarvoista.

Tänä kauniina juhlapäivänä ajatukseni harhailevat sekä menneisyydessä että tulevaisuuteen ja koen tunteiden koko skaalan. Haikeutta ja surua siitä, mikä päättyy, odotusta ja intoa siitä, mikä on vasta alussa. Kaiken tämän keskellä yritän kuitenkin myös pysähtyä siihen, mitä on nyt. On upea, juhlallinen päivä. On päivä, kun minusta, ja meistä, tulee ylioppilaita. Menneeseen ei voi palata eikä tulevaisuutta voi ennustaa, joten ottakaamme kaikille irti siitä, mitä meillä on, tässä ja nyt. Ylioppilaat, tänään on meidän päivämme. Tehkäämme siis tästä viimeisestä yhteisestä juhlastamme muistamisen arvoinen."

Helpottuneita ja iloisia hymyjä kasvoilla, nyt juhlimaan omien läheisten ja ystävien kanssa!

Ohessa vielä juhlan sriimauslinkki: https://www.youtube.com/live/EzYnBForK0k

Ryhmäkuvalle arvokkaan taustan antoi Vartiolinnan portaat.

Paljon onnea kaikki uudet ylioppilaat!

Kokkolan suomalainen lukio kiittää kuluneesta lukuvuodesta
kaikkia stipendien lahjoittajia ja yhteistyökumppaneitaan💖

Lukioiden puistopiknik-tapahtuma 28.5.2026

 Kokkolan lukiolaiset kokoontuivat juhlistamaan kevätlukukauden päättymistä Puistopiknik-tapahtumaan Länsipuiston puistoon torstaina 28.5. Ohjelmassa oli mm. opettajien harvinaisten tavaroiden huutokauppa, jonka tuotto meni lukion stipendirahastoon. Lisäksi lavalla esiintyi Ontot luut-bändi ja akryyliväreillä saattoi maalata joko maalauspohjalle tai tehdä kauniita kiviä. Eväitä oli tarjolla niin koulun puolesta, mutta myös opiskelijoiden omat piknik-kattaukset täyttivät nurmikon.

Makkara ja kahvi lämmittivät, opet Janne, Matti ja Jenni tarjoiluvuorossa.

Värikkäät piknik-kattaukset täyttivät puiston.

Ontot luut-bändi

Jokaisella lukiolla oli oma maalauspohjansa, jolle saattoi taiteilla omat kesäterveisensä.

Kesälomaa fiilistellessä 😊

Aika kului mukavasti eväitä syöden, kavereiden kanssa jutustellessa ja lautapelejä pelatessa.

Omat musat ja maskotit mukana 👍

Odotettu kesä ja loma alkakoon!

Sotahistoriallinen matka Raatteeseen ja Kuhmoon 27.-28.5.2026

Lähdimme keskiviikkona 28. toukokuuta 33 historiasta kiinnostuneen 2. vuosikurssin opiskelijan ja kolmen historianopettajan voimin tutustumaan talvisodan taistelupaikkoihin. Ajankohta oli oivallinen, sillä koeviikko oli takanapäin ja kesäloma siinsi muutaman päivän päässä.

Matkamme Suomussalmelle alkoi kuudelta aamulla bussin kyytiin hyppäämällä. Noin kuuden tunnin ja parin pysähdyksen jälkeen saavuimme Suomussalmelle, josta lounaan jälkeen otimme paikallisen oppaan kyytiin. Neljä tuntia kestänyt kierros alkoi perehtymällä Suomussalmen historiaan. Tämän jälkeen tutustuimme Raatteentien verisiin taisteluihin ja kävimme Raatteen Portissa, joka oli talvisotamuseo.

Raatteen tien pienoismalli

Mieleenpainuvin kohta tältä osaa reissua oli talvisodan monumentti, jossa oli yksi kello jokaista sotapäivää kohden ja yksi kivi jokaista kaatunutta sotilasta kohden - siis 105 kelloa ja 17 000 kivenlohkaretta.

Reilun tunnin ajelun jälkeen saavuimme Kuhmoon hotellille, viimein oli aika rentoutua. Tässä kohtaa alkoi vapaa-aika, joka piti totta kai aloittaa saunomalla ja järveen pulahtamalla. Poreallasta ei ollut kuitenkaan lämmitetty kesäisen lämpimäksi ja sen vieressä vanhempi nainen otti paparazzi-kuvia pojista! Ainakin jäi muistoja. Saunavuoron loputtua siirryttiin muihin puuhiin ja sanotaanko, että Kuhmossa on ”yöelämää”. Koivu on pystyssä ja paikalliset poliisit ovat oikein mukavaa sakkia, nämä tapahtumat aukenevat vain tietäjille ;)

Konekiväärimiesten asema

Talvisodan suomalaisten sotilaiden sisukkuutta korostava muistomerkki

En voi puhua kaikkien puolesta, mutta suurimmalla osalla reissuväestä toinen päivä alkoi ”pirteänä” muutaman yöunitunnin ja tuhdin kofeiiniannoksen saattamana. Lähdimme hotellilta heti aamupalan jälkeen seuraavalle opastetulle kierrokselle. Opas, eläköitynyt puolustusvoimien evp. hyppäsi kyytiin ja Kuhmon tarinat alkoivat aueta - ne ovatkin Raatetta vähemmän tunnettuja. Jalkaannuimme useamman kerran katsomaan muistomerkkejä sekä tutkimaan juoksuhautoja. Opas keskittyi kertomaan erityisesti Suomen harjoittamista mottitaktiikoista. Nelituntisen kierroksen jälkeen hyppäsimme takaisin bussiin ja käänsimme keulan kohti Kokkolaa.

Toisen päivän keli aukeni sateisena, mutta sisulla selvittiin.

Korsussa oli tiivis tunnelma

Paluumatka kului paljon joutuisammin kuin menomatka. Bussissa pidettiin pienimuotoiset arpajaiset Raatteen Portin omistajan lahjoittamista esineistä ja voitin arvonnasta Ukraina-aiheisen jääkaappimagneetin (kuvassa maanviljelijä vie traktorilla rintamalta hajonnutta panssarivaunua). Paluumatka huipentui siihen, kun juhlistettiin lehtori Heikki Jaakonahon ansaittua eläkettä. Heikki piti puheen ja ryhdyimme yhteislauluun hänen kunniakseen.

- Rasmus Witick L24h

Opiskelijapalautteen perusteella ensikosketuksemme Itä-Suomeen ja sotahistoriaan olivat erittäin hyvä ja mieleenpainuva kokemus. Opastus oli asiantuntevaa ja erään vertauskuvan mukaan historiasta voi antaa palapelin paloja, joista opiskelija itse koostaa kokonaiskuvaa ja käsitystä menneisyydestä. Fakta jota ei moni tiedä - raja, josta kävimme 1km päässä on jo vuodelta 1595, Euroopan vanhimpia - tämä tieto löytyi kuitenkin oppaan ihmetykseksi KSL:n nohevilta opiskelijoilta kuin ‘apteekin hyllyltä’.

“Talvisodan hengessä” opiskelijat myös ryhmäytyivät paremmin. Vaikka keli oli kylmä ja räntäinen, tunnelma pysyi lämpimänä. Myös historian opettajat syvensivät tietouttaan ja toteuttanevat matkan uudelleen ensi lukuvuonna uuden ryhmän kanssa.

Kiitoksia reissusta primus motor Pekalle ja etenkin motivoituneille nuorillemme!
- opejen puolesta, Anniina