Syksyn ylioppilas- ja itsenäisyysjuhla 5.12.

 Itsenäisyyspäivän aattona vietimme yhdessä Kokkolan aikuislukion kanssa syksyn ylioppilas- ja itsenäisyysjuhlaa. Samalla juhlistimme myös aikuislukion 50 toimintavuotta.

Juhlamme alkoi Suomen lipun saapumisella saliin. Airuina Martti Torvikoski ja Elias Salo. 

Lukion soitinryhmä säesti lipun saapumista Sibeliuksen Anadante festivon sävelin. Lisäksi he esittivät Johann Pachelbelin canonin. Muusikot vasemmalta Lumi Kaivola,  Iida Vitka ja Nina Kinnunen viulu sekä Aapo Martikainen alttoviulu.

Juhlapuheen piti Silpa Kinnunen.

Seuraavassa otteita Silpan juhlapuheesta:

"Tänään juhlimme kahta merkittävää asiaa: teitä lakin päähänsä painavia ylioppilaita sekä Suomen 108-vuotista itsenäisyyttä. Näitä molempia saavutuksia yhdistää sama henki – rohkeus yrittää ja usko tulevaan. Henki, jossa sinnikkäästi työtä tekemällä rakennetaan yhteistä hyvää.

Te tämän päivän ylioppilaat ette ole saavuttaneet tätä juhlapäivää sattumalta, vaan olette ahkerina kulkeneet tähän hetkeen. Matkalla on mitä todennäköisimmin ollut päiviä, jolloin mikään ei sujunut, tehtävät ovat kasaantuneet, kokeet stressanneet ja tulevaisuus tuntunut epävarmalta. Silti te olette jatkaneet. Se on ahkeruutta, yrittelijäisyyttä ja pitkäjänteisyyttä parhaimmillaan: ei pelkästään onnistumisten juhlaa, vaan sitkeyttä silloinkin, kun polku on kivinen. Nämä ominaisuudet – siis pitkäjänteisyys, yrittelijäisyys ja ahkeruus - ovat olleet teidän voimanlähteenne — ja juuri niitä te ja me kaikki yhdessä tarvitsemme myös jatkossa - onhan Suomessa ahkeruus ja yrittelijäisyys aina olleet osa selviytymistämme. Yhteiskuntamme tällaisena kuin sen tänään tunnemme, ei ole syntynyt sattumalta. Se on seurausta rohkeudesta ryhtyä työhön silloinkin, kun olosuhteet ovat olleet vaikeita — ja halusta tehdä se yhdessä. Itsenäinen Suomi ei olisi syntynyt ilman määrätietoista ponnistelua yhteisen päämäärän eteen sekä luottoa siihen, että kaikki on mahdollista, kun emme anna periksi."

. . . 

"Oltuani itse usein tilanteessa, joissa ei ole ollut selvää, mihin seuraavaksi kannattaisi astua, olen huomannut, että tärkeää on oppia luottamaan elämään: se kyllä kuljettaa ja kannattelee, kunhan uskaltaudumme heittäytyä sen johdattamaksi. Ei laakereilleen makaamaan jääden, vaan omat velvollisuudet hoitaen. Epäselvien ja pelottavienkin valintojen keskellä rohkaisen teitä ennen kaikkea tekemään valintoja, jotka innostavat. Silloin tiedätte, että päätös tulee aidosta sisäisestä halustanne. Ja toisaalta, uskaltakaa epäillä ja etsiä uutta suuntaa silloin, kun siltä tuntuu. Oma polku ei välttämättä löydy tuosta vain, vaan kokeillen ja tutkien, harha-askeliakin ottamalla. On myös aivan ymmärrettävää ja kaikin tavoin sallittua, ettei tulevaisuus, esimerkiksi se mitä todella haluatte opiskella tai tehdä työksenne, välttämättä tunnu selkeältä. 

Ja kun välillä kompastutte tai epäonnistutte, sillä niin joskus käy, älkää lannistuko. Jokainen ylösnousu kasvattaa teitä vahvemmaksi ja valmiimmaksi tulevaisuuteen. Tärkeintä on tehdä parhaansa ja pyrkiä näkemään ympärillä enemmän mahdollisuuksia kuin esteitä.

Hyvät ylioppilaat. Kun valmistelin tätä puhetta, nousi minulle vahva halu kannustaa teitä pitämään kiinni arvoistanne ja toisistanne. Ennen kaikkea toisistanne, sillä kukaan meistä ei kulje tätä elämää yksin. Katsokaa ympärillenne: tässä salissa on ihmisiä, jotka ovat uskoneet teihin ja tukeneet teitä, silloinkin kun te itse epäilitte. Kiittäkää heitä tänään, mutta muistakaa myös jatkossa, että verkostot, yhteisöt ja ihmiset ympärillänne ovat yksi suurimmista voimavaroistanne. Opiskelu- ja työelämässä juuri ihmiset, yhteistyö ja toistemme auttaminen kantavat pidemmälle kuin yksikään yksin tehty suoritus.

Ja kun puhun arvoista, tarkoitan periaatteita, jotka tulevat näkyviksi teoissamme: siinä, miten kohtelemme toisiamme, miten pidämme lupauksemme ja miten toimimme silloinkin, kun kukaan ei katso. Ne ovat se sisäinen kompassi, joka ohjaa meitä oikeaan suuntaan myös epävarmuuden keskellä.

Te tulette kohtaamaan tilanteita, joissa teitä haastetaan, joissa paine kasvaa ja joissa helppo ratkaisu ei ole aina oikea ratkaisu. Silloin muistakaa se, mikä teille on tärkeää. Arvot eivät rajoita — ne vapauttavat. Ne antavat rohkeuden sanoa kyllä silloin, kun sydän tietää, että tämä on oikein, ja toisaalta kyvyn sanoa ei silloin, kun kompromissi veisi liian kauas omasta itsestä.

Kun pidätte kiinni arvoistanne, te ette vain kulje kohti tavoitteita, vaan te rakennatte tulevaisuuden, josta voitte olla ylpeitä. Sellaisen tulevaisuuden, jossa menestys mitataan myös sillä, miten saamme toiset loistamaan, emme vain itseämme.

Hyvät ylioppilaat, olette nyt saavuttaneet yhden merkittävän virstanpylvään elämässänne, ja tulevaisuus on auki teidän edessänne. Se voi tuntua yhtä aikaa innostavalta ja jännittävältä. Muistakaa, että aina ei tarvitse tietää seuraavaa askelta, kunhan vain jatkatte eteenpäin kulkemista. Olkaa kärsivällisiä itsenne kanssa. Elämme nimittäin ajassa, jossa maailma muuttuu nopeammin kuin koskaan. Uusia mahdollisuuksia syntyy jatkuvasti – osa niistä on ehkä sellaisia, joita ei vielä ole edes keksitty. Se voi olla paitsi kiinnostavaa, myös pelottavaa. Juuri tähän aikaan tarvitaan teidän kaltaisianne ihmisiä: uteliaita, avoimia, rohkeita kokeilemaan ja luottamaan itseensä.

Ottakaa tämä hetki vastaan ylpeydellä. Jokainen teistä on jo osoittanut kykynne ja ahkeruutenne – juuri siksi istutte täällä tänään. Itsenäinen Suomemme tarvitsee teidän näköistänne rohkeutta ja ahkeruutta myös seuraavat vuosikymmenet ja vuosisadat. Katsokaa tulevaisuuteen luottavaisin mielin. Tänään te saatte nostaa lakin päähänne ja olla ylpeitä saavutuksestanne. Mutta jatkakaa työtänne huomenna — määrätietoisesti, ahkeruuteen ja yrittelijäisyyteen luottaen.

Onnittelen lämpimästi teistä jokaista!" 

Lukion laulu-ja soitinryhmä esittivät Christel Sundbergin laulun Yksinäisen keijun tarina. Ryhmässä esiintyivät Hilla Maunula, laulu, Emma Peltola, laulu, Iida Vitka, viulu, Nina Kinnunen, viulu, Nella Kortetmaa, piano, Ville Harju, kitara, musiikin lehtorimme Kirsi Ojanen, basso ja Aapo Paananen, rummut.

Seuraavaksi lukioiden rehtorit käyttivät puheenvuorot.

Kokkolan aikuislukion rehtori Jonna Finell.

Ohessa katkelmia Jonnan puheesta:

" Kokkolan aikuislukio täyttää tänä syksynä kunnioitettavat 50 vuotta. Koulu aloitti toimintansa syksyllä 1975 Länsipuiston lukion iltalinjana, mutta syksystä 2013 lähtien koulun virallinen nimi on ollut Kokkolan aikuislukio.

Puoli vuosisataa on pitkä aika, täynnä tarinoita, opintopolkuja, onnistumisia ja uusia alkuja. On ilo olla täällä juhlistamassa oppilaitosta, joka on vuosien varrella todistanut yhden tärkeän elämänviisauden: opiskelun voi aloittaa missä iässä tahansa — ja joskus vasta silloin, kun oikeasti tietää, miksi sinne kouluun tuli.

Kun Kokkolan aikuislukio perustettiin 50 vuotta sitten, lukion tavoitteena oli tarjota toinen mahdollisuus – tai ehkä jopa ensimmäinen – niille, jotka eivät syystä tai toisesta nuoruudessaan peruskoulun tai lukion polkua kulkeneet.  

Aikuislukio on aina ollut paikka, jossa ikä ei ole este oppimiselle, ja jossa elämänkokemus nähdään voimavarana, ei hidasteena. Aikuislukio voi toimia myös inspiraationa tuleville sukupolville, että koskaan ei ole myöhäistä opiskella, vaihtaa suuntaa tai tavoitella uutta. Elämässä voi jatkuvasti avata uusia ovia. Aikuislukiossa on se hienous, että täällä opiskellaan oman elämän ehdoilla. Jollakin on työvuoroja, perhe-elämän ja ruuhkavuoden kiireitä, toisella voi olla omia henkilökohtaisia haasteita tai oppimisen vaikeuksia ja kolmannella muuten vain kiinnostus opiskella yhdeltä yöllä, koska silloin on eniten rauhaa ja kahvia. Ja kuten tiedämme: aikuislukiossa kahvi ei ole vain juoma, se on opiskelustrategia.  Aikuislukio on myös paikka, jossa ihmisillä on todellista motivaatiota. Tänne tullaan siksi, että itse haluaa.

Täällä on nähty erilaisia elämäntilanteita: vanhempia, jotka haluavat näyttää lapsilleen esimerkkiä; ammatinvaihtajia, jotka etsivät uutta suuntaa ja uutta alkua; maahanmuuttajia, jotka rakentavat elämäänsä uuteen kotimaahan; ja niitä, jotka palaavat koulun penkille vuosikymmenten tauon jälkeen toteuttamaan unelmaansa ylioppilaslakista tai haluavat opiskella pienemmässä ryhmässä. Jokaisella on oma tarinansa, ja jokainen tarina on yhtä arvokas.

Muistan erään opiskelijan, joka totesi minulle kerran: "Täällä luokkahuoneessa ikäerot sulavat. Olemme kaikki täällä samalla asialla, oppimassa ja kasvamassa, toisiamme tukien (75-vuotias englannin opiskelija). " Maahanmuuttajataustainen opiskelija iloitsi siitä, että tuli ensimmäistä kertaa kunnolla nähdyksi ja kuulluksi ja koki itsensä yhdenvertaisena muiden kanssa.

Eräs opiskelijamme innostui aikuislukiosta oman lapsensa lukio-opiskelun kautta ja varsinkin, kun lapselta tuli pyyntö tulla auttamaan pitkän matematiikan tehtäviä kanssa. Pian kävikin niin, että sekä lapsi ja huoltajat olivat molemmat koulun penkillä ja opiskelivat yhdessä. Hyvinhän tässä kävi ja lääkiksen ovet avautuivat vielä vähän myöhemmällä iällä. Ja vielä yksi esimerkki opiskelijastamme, joka kertoi näin:

Muistan vieläkin sen aamun, kun minun olisi pitänyt mennä pyrkimään oppikouluun, mutta nukuin pommiin.  Äiti ja isä olivat lähteneet jo töihin ja unohtaneet asian. Näin pienestä oli kiinni minun mahdollisuuteni tavoitella ylioppilaslakkia, mutta nyt pääsen toteuttamaan unelmani."

. . .

" Aikuislukion merkitys tänään on yhteiskunnallisesti, yksilöllisesti ja työelämän näkökulmasta keskeinen. Aikuislukio ei ole vain oppilaitos, Se on paljon enemmän — se on mahdollistaja, tukija ja tienraivaaja muuttuvassa maailmassa. Aikuislukio toimii ponnahduslautana yhä useamman uuden uran alkuun. Se on myös elinikäisen oppimisen paikka ja muistuttaa meitä siitä, että oppiminen kuuluu kaikille, ei vain yhteen elämänvaiheeseen, eikä se pääty ensimmäiseen tutkintoon. Oppiminen on osa ihmisyyttä — ja aikuislukio tarjoaa tilan, jossa sitä voi jatkaa turvallisesti, motivoituneesti ja omalla tavallaan.

50 vuotta on mittava matka. Tämä oppilaitos, te opiskelijat, opettajat ja muu henkilökunta – olette luoneet arvokkaan perinnön ja mahdollisuuden tulevaisuudelle. Opettajiemme ammattitaito, aito välittäminen ja sitoutuminen opiskelijoiden opettamiseen ja oppimiseen on ollut koulumme kantava voima. Ja tästä haluan esittää teille suuret kiitokset.

Tulevaisuus tuo varmasti uusia haasteita, mutta myös uusia mahdollisuuksia. Maailma tarvitsee jatkuvia oppijoita, ihmisiä, jotka uskaltavat kehittää itseään ja tarttua uusiin haasteisiin. Kokkolan aikuislukio on valmis vastaamaan tähän tarpeeseen myös seuraavat 50 vuotta. Ja muistetaan: jos elämä ei mene suunnitelmien mukaan, aikuislukiossa meillä on varasuunnitelma B, C, D… ja meillä kahvi on aina vahvaa.

Onnea uudet ylioppilaat, 108-vuotta täyttävä itsenäinen Suomi sekä Kokkolan aikuislukio!"

Kokkolan suomalaisen lukion rehtori Markku Anttila.

Seuraavassa otteita rehtorin puheesta:

"Lukiot ovat ottaneet tavakseen juhlia syksyn ylioppilaita itsenäisyysjuhlallisuuksien yhteydessä. Se on hieno ja kaunis tapa kunnioittaa uusia ylioppilaita.

Molemmat juhlapäivät koskettavat meitä syvästi, mutta eri tavoin. Itsenäisyyspäivä muistuttaa meitä siitä, mistä tulemme. Ylioppilasjuhla puolestaan kertoo siitä, minne olemme matkalla.

Kuudentena päivänä joulukuuta 1917 suomen eduskunta antoi itsenäisyysjulistuksen. Tuosta päivästä vakiintui sittemmin suomen itsenäisyyspäivä. Suomen itsenäisyys ei ole ollut itsestäänselvyys. se on saavutettu rohkeudella, yhteishengellä, sitkeydellä ja sillä, että sukupolvi toisensa jälkeen on uskonut tulevaisuuteen – jopa silloin, kun se ei ole ollut itsestään selvää.
Samat ominaisuudet näkyvät tänään teissä nuorissa, jotka olette tehneet valtavan työn yltääksenne tähän päivään. On tarvittu sitkeyttä, itseluottamusta, epäonnistumisista oppimista ja uskoa siihen, että huomenna voi aina onnistua paremmin.

Teidän ylioppilastutkintonne on osoitus siitä, että olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen elämässänne. mutta se on myös osoitus siitä, että suomalainen koulutusjärjestelmä – yksi maamme vahvimmista saavutuksista – toimii silloin, kun sitä rakennetaan yhdessä, tasa-arvoa kunnioittaen ja jokainen toistamme tukien. Se on osa sitä Suomea, jota tänään itsenäisyyspäivänä juhlistamme.

 Teidän ei kuitenkaan tarvitse olla valmiita kaikkeen tänään. Eikä itsenäinen maakaan ole koskaan täysin valmis – sitä rakennetaan joka päivä. Ja juuri siksi teitä tarvitaan. Teidän ääntänne, rohkeuttanne, mielikuvitustanne ja haluanne tehdä tästä maailmasta hiukan paremman paikan elää. Teidän sukupolvenne tulee kohtaamaan uusia haasteita, mutta myös löytämään ratkaisuja, joihin kukaan ennen teitä ei ole kyennyt.

Muistakaa, että sivistys ei lopu ylioppilastutkintoon. se alkaa vasta. Sivistys ei ole pelkkää tietoa, vaan myös kykyä kuunnella, ajatella kriittisesti, olla myötätuntoinen ja rakentaa siltoja ihmisten välille. Nämä ominaisuudet ovat kansakunnan todellinen vahvuus.

Hyvät ylioppilaat, tänään saatte kantaa lakin ylpeydellä. te olette tehneet sen eteen töitä, mutta juhlapäivä ei ole vain teidän. se kuuluu myös heille, jotka ovat tukeneet teitä: perheille, isille ja äideille, mummoille ja vaareille, opettajille, ystäville ja kaikille, jotka ovat uskoneet teihin myös silloin, kun itse olette epäilleet.

Ja samalla kun juhlimme teitä, muistamme kiitollisuudella niitä, jotka rakensivat meille tämän vapaan ja turvallisen itsenäisen maan, jossa jokainen voi tehdä työtä ja opiskella, saada terveydenhoitoa, vaikuttaa ja unelmoida sekä pitää huolta lähimmäisistään.

Haluan toivottaa teille jokaiselle rohkeutta kulkea omaa polkuanne, viisautta tehdä oikeita valintoja ja sydäntä, joka kantaa vaikeinakin päivinä. Teidän tarinanne on vasta alussa – ja teillä on mahdollisuus kirjoittaa siitä jotakin omaa ja ainutkertaista.

Hyvää itsenäisyyspäivää ja lämpimät onnittelut kaikille uusille ylioppilaille. "

Seuraavaksi jaettiin ylioppilaiden todistukset ja ylioppilaslakit. Kokkolan suomalaiselta lukiolta lakkeja olivat ojentamassa ryhmänohjaajat Tiina Kujala ja Kim Huuhka.
Tässä oman todistuksensa saa Elmeri Pinola.

Aikuis- ja ammattilukion todistuksia ja lakkeja olivat jakamassa rehtori Jonna Finell

 ja apulaisrehtori Ruude Piippo.

Ylioppilaan puheen piti Meeri Maasalo.

Seuraavassa Meerin puhe:

"Arvoisa juhlaväki, sukulaiset, ystävät, opettajat ja rehtorit, jotka olette täällä tänään - kiitos kun olette tulleet juhlistamaan tätä päivää kanssamme.

Valmistuvan puheen haluan aloittaa sanomalla, että tämä hetki tuntuu hieman epätodelliselta. Välillä tuntui, ettei lukio loppuisi ikinä, mutta nyt se onkin yhtäkkiä ohi, kun olemme kokoontuneet juhlistamaan lakkiaisiamme. Lukioaikana olen oppinut paljon tärkeitä asioita. esimerkiksi sen, että kahvi on elintarvike, ei juoma ja että aamun ensimmäinen tunti on lähinnä teoreettinen konsepti.

Mutta jos ollaan hetki vakavia, nämä vuodet ovat olleet täynnä hetkiä, jotka ovat opettaneet enemmän kuin yksikään oppikirja. Olen oppinut, että juuri silloin kun on vähiten varma itsestään tai omasta suunnastaan, oppii itsestään eniten. Minulla on ollut etuoikeus opiskella ammattilukiossa ja haluaisinkin sanoa siitä muutaman sanan. Ammattilukio on mahdollistanut sen, että olen saanut kulkea juuri omanlaiseni opintopolun.

Olen saanut rakentaa opintoni omalla tahdillani ja juuri niin kuin minulle on parhaiten sopinut. Kuitenkin ehkä kaikkein hienointa on ollut se, että yhteisömme ammattilukiossa on ollut sopivan pieni, me tunnemme toisemme ja opettajat tuntevat meidät. Se on tehnyt arjesta turvallista ja aidosti yhteisöllistä. On ollut helppoa olla oma itsensä. Ammattilukiossa opettajat eivät vain opettaneet oppiaineita vaan myös kuuntelivat, kannustivat ja auttoivat löytämään oman tavan oppia. Kiitos teille, kun olette olleet aidosti läsnä, tukeneet ja rohkaisseet. Te teette työtänne sydämellä.

Yksin tätä matkaa ei tarvinnut kulkea ja siitä olen erityisen kiitollinen. Ensinnäkin perheelleni: te olette olleet tuki ja turva, silloinkin kun oma usko oli hukassa. Kiitos, että olette jaksaneet kuunnella kaikki valitukset, murinat ja ne hetket, kun olin varma, että koko koulu kaatuu niskaan. Te olette olleet kärsivällisiä, rohkaisevia - ja ehkä välillä vähän huvittuneita kaikesta tästä draamasta. Mutta ilman teitä en seisoisi tässä nyt.

Haluan sanoa suuren kiitoksen myös opolleni. En unohda sitä, miten monta kertaa olin valmis heittämään hanskat tiskiin etkä sinä antanut minun tehdä niin - jotenkin sait minut suostuteltua jatkamaan. Sinä jaksoit, kun minä en jaksanut. Joten se että seison tässä tänään lakki päässäni on osittain myös sinun ansiotasi.

Ja tietenkin - kiitos ystäville. Me ollaan naurettu, valvottu, panikoitu ja pidetty toisemme järjissämme. Lukio ei olisi ollut sama ilman teitä. Kiitos niistä hetken huumoreista, ruokalan ruoka-arvioista ja siitä, että ollaan jaettu enemmän tiktok- videoita kuin oppitunteja.

Tänään on helppo juhlia saavutusta, tämä päivä symboloi kuitenkin paljon muutakin kuin valkolakkia tai todistusta. Tämä päivä on pieni tauko elämän keskellä. Edessämme on uusi vaihe, eikä kukaan oikeasti tiedä miltä se tulee näyttämään. Ja ehkä se on ihan hyvä asia, mutta sen tiedän, että tätä elämän mittaista matkaa kuljetaan uteliaisuudella ja vähän samalla asenteella kuin tähänkin asti “kyllä se jotenkin järjestyy”. Kiitos siis teille kaikille, jotka olette kulkeneet tätä matkaa kanssamme. Tämä ei ole vain meidän valmistuvien juhla, vaan meidän kaikkien. Kiitos, että olette täällä juhlimassa tätä päivää. Hyvää juhlapäivää kaikille."

Tuore ylioppilas Johannes Koivisto esitti Lasse Pihlajamaan kappaleen Höyhen ilmassa.

Gaudeamuksen kajahdettua uusien ylioppilaiden kunniaksi, kuulimme juhlamme lopuksi vielä Vapauden viestikapulan viestin ja kapula vaihtui abeilta nuorempien vuosiluokkien vaalittavaksi. Viestiä lukemassa ja kapulaa luovuttamassa Essi Roukala ja Emmi Anttila. Kapulan vastaanottivat opiskelijakunnan puheenjohtaja Aapo Martikainen ja Touko Nokelainen.
Näin veteraaniemme ja lottiemme arvokas perintö elää.

Syksyn 2025 uudet ylioppilaat, lämpimät onnittelut teille kaikille 💖