lauantai 20. kesäkuuta 2026

Lukioiden puistopiknik-tapahtuma 28.5.2026

 Kokkolan lukiolaiset kokoontuivat juhlistamaan kevätlukukauden päättymistä Puistopiknik-tapahtumaan Länsipuiston puistoon torstaina 28.5. Ohjelmassa oli mm. opettajien harvinaisten tavaroiden huutokauppa, jonka tuotto meni lukion stipendirahastoon. Lisäksi lavalla esiintyi Ontot luut-bändi ja akryyliväreillä saattoi maalata joko maalauspohjalle tai tehdä kauniita kiviä. Eväitä oli tarjolla niin koulun puolesta, mutta myös opiskelijoiden omat piknik-kattaukset täyttivät nurmikon.

Makkara ja kahvi lämmittivät, opet Janne, Matti ja Jenni tarjoiluvuorossa.

Värikkäät piknik-kattaukset täyttivät puiston.


Ontot luut-bändi

Jokaisella lukiolla oli oma maalauspohjansa, jolle saattoi taiteilla omat kesäterveisensä.


Kesälomaa fiilistellessä 😊

Aika kului mukavasti eväitä syöden, kavereiden kanssa jutustellessa ja lautapelejä pelatessa.

Omat musat ja maskotit mukana 👍

Odotettu kesä ja loma alkakoon!


torstai 18. kesäkuuta 2026

Sotahistoriallinen matka Raatteeseen ja Kuhmoon 27.-28.5.2026

Lähdimme keskiviikkona 28. toukokuuta 33 historiasta kiinnostuneen 2. vuosikurssin opiskelijan ja kolmen historianopettajan voimin tutustumaan talvisodan taistelupaikkoihin. Ajankohta oli oivallinen, sillä koeviikko oli takanapäin ja kesäloma siinsi muutaman päivän päässä.

Matkamme Suomussalmelle alkoi kuudelta aamulla bussin kyytiin hyppäämällä. Noin kuuden tunnin ja parin pysähdyksen jälkeen saavuimme Suomussalmelle, josta lounaan jälkeen otimme paikallisen oppaan kyytiin. Neljä tuntia kestänyt kierros alkoi perehtymällä Suomussalmen historiaan. Tämän jälkeen tutustuimme Raatteentien verisiin taisteluihin ja kävimme Raatteen Portissa, joka oli talvisotamuseo.


Raatteen tien pienoismalli

Mieleenpainuvin kohta tältä osaa reissua oli talvisodan monumentti, jossa oli yksi kello jokaista sotapäivää kohden ja yksi kivi jokaista kaatunutta sotilasta kohden - siis 105 kelloa ja 17 000 kivenlohkaretta.





Reilun tunnin ajelun jälkeen saavuimme Kuhmoon hotellille, viimein oli aika rentoutua. Tässä kohtaa alkoi vapaa-aika, joka piti totta kai aloittaa saunomalla ja järveen pulahtamalla. Poreallasta ei ollut kuitenkaan lämmitetty kesäisen lämpimäksi ja sen vieressä vanhempi nainen otti paparazzi-kuvia pojista! Ainakin jäi muistoja. Saunavuoron loputtua siirryttiin muihin puuhiin ja sanotaanko, että Kuhmossa on ”yöelämää”. Koivu on pystyssä ja paikalliset poliisit ovat oikein mukavaa sakkia, nämä tapahtumat aukenevat vain tietäjille ;)


Konekiväärimiesten asema


Talvisodan suomalaisten sotilaiden sisukkuutta korostava muistomerkki

En voi puhua kaikkien puolesta, mutta suurimmalla osalla reissuväestä toinen päivä alkoi ”pirteänä” muutaman yöunitunnin ja tuhdin kofeiiniannoksen saattamana. Lähdimme hotellilta heti aamupalan jälkeen seuraavalle opastetulle kierrokselle. Opas, eläköitynyt puolustusvoimien evp. hyppäsi kyytiin ja Kuhmon tarinat alkoivat aueta - ne ovatkin Raatetta vähemmän tunnettuja. Jalkaannuimme useamman kerran katsomaan muistomerkkejä sekä tutkimaan juoksuhautoja. Opas keskittyi kertomaan erityisesti Suomen harjoittamista mottitaktiikoista. Nelituntisen kierroksen jälkeen hyppäsimme takaisin bussiin ja käänsimme keulan kohti Kokkolaa.



Toisen päivän keli aukeni sateisena, mutta sisulla selvittiin.

Korsussa oli tiivis tunnelma

Paluumatka kului paljon joutuisammin kuin menomatka. Bussissa pidettiin pienimuotoiset arpajaiset Raatteen Portin omistajan lahjoittamista esineistä ja voitin arvonnasta Ukraina-aiheisen jääkaappimagneetin (kuvassa maanviljelijä vie traktorilla rintamalta hajonnutta panssarivaunua). Paluumatka huipentui siihen, kun juhlistettiin lehtori Heikki Jaakonahon ansaittua eläkettä. Heikki piti puheen ja ryhdyimme yhteislauluun hänen kunniakseen.

- Rasmus Witick L24h

Opiskelijapalautteen perusteella ensikosketuksemme Itä-Suomeen ja sotahistoriaan olivat erittäin hyvä ja mieleenpainuva kokemus. Opastus oli asiantuntevaa ja erään vertauskuvan mukaan historiasta voi antaa palapelin paloja, joista opiskelija itse koostaa kokonaiskuvaa ja käsitystä menneisyydestä. Fakta jota ei moni tiedä - raja, josta kävimme 1km päässä on jo vuodelta 1595, Euroopan vanhimpia - tämä tieto löytyi kuitenkin oppaan ihmetykseksi KSL:n nohevilta opiskelijoilta kuin ‘apteekin hyllyltä’.

“Talvisodan hengessä” opiskelijat myös ryhmäytyivät paremmin. Vaikka keli oli kylmä ja räntäinen, tunnelma pysyi lämpimänä. Myös historian opettajat syvensivät tietouttaan ja toteuttanevat matkan uudelleen ensi lukuvuonna uuden ryhmän kanssa.

Kiitoksia reissusta primus motor Pekalle ja etenkin motivoituneille nuorillemme!
- opejen puolesta, Anniina










Perämeren tutkimista Tankarin majakkasaarella

Perämeri tutkimuskohteena -kurssimme huipentui 26.–27.5. retkeen Tankarin majakkasaarella. Tämä kurssi kuuluu koulumme luonnontiedelinjan valinnaisiin opintoihin, ja päätavoitteena on havainnoida oman alueen vesiympäristön tilaa eri luonnontieteiden näkökulmasta kenttäolosuhteissa.

Mukana oli kahdeksan opiskelijaa sekä opettajina Tuula ja Marika. Kurssin aikana pääsimme tutustumaan vesistöjen tutkimiseen kenttäolosuhteissa ja Tankarin lisäksi kävimme tutkimassa myös Suntia.


Planktonin haavimista Suntista Pentti Impiön johdolla.

Tiistaina lähdimme viimeisten kokeiden jälkeen matkaan taksivene m/s Martilla. Luonto oli läsnä alusta alkaen, sillä jo ennen lähtöämme opettajat ehtivät siirtämään linnunpesän veneen katolta rantaan.

Tankarissa aloitimme tutustumalla saareen ja sen historiaan. Ehdimme tarkkailla myös lintuja.


Välipalan jälkeen tutkimme ja valokuvasimme jääkauden jälkiä saarella.


Maankohoamisen merkkejä


Valokuvaustehtävän lomassa löytyi myös nuijapäitä.

Illalla paistoimme makkaraa nuotiolla ja tarkkailimme vielä lisää lintuja. Ainakin viitakerttusen ääni tuli monelle tutuksi. Ohjelmassa oli myös saunomista ja vapaata aikaa. Muutamat meistä uskaltautuivat uimaankin, vaikka kahdeksanasteinen merivesi ei ollutkaan erityisen lämmintä.


Tankarin majakka poimunapalakin näkökulmasta.

Keskiviikkona aamulla pääsimme seuraamaan hernekerttujen rengastusta ja kuulemaan lintujen rengastamisesta Juhani Hannilalta. Osa pääsi myös vapauttamaan lintuja rengastuksen jälkeen.

Aamupäivällä ohjelmassa oli vielä veden laadun tutkimista. Aallot tekivät näkösyvyyden mittaamisesta haastavaa.


Kurssi oli mukavaa vaihtelua tavallisiin oppitunteihin ja loistava tapa päättää koeviikko. Kaikki opettajia myöten pääsivät oppimaan ja kokemaan uutta. Sääkin oli hyvä koko retken ajan.


Kaikki kurssin osallistujat ja opettajat yhteiskuvassa.

Kiitos mukavasta kurssista ja retkestä, joista jäi paljon hyviä muistoja!

KOSEKin yrittäjyyskasvatuksesta ponnistanut yhteistyö: Nuoret esittelevät 3D-tulostuksen ja yritysyhteistyön tuloksia Kongsberg Maritimella

 

Vesijetin tehoja päästiin testaamaan pienellä veneajelulla.


Lämmin ja aurinkoinen alkukesän sää teki veneretkestä miellyttävän.



Tilaisuuden aluksi Kongsberg Maritime Finland Oy:n Kokkolan tehtaan johtaja Ilkka Mäki kertoi opiskelijoille yrityksestä.

Kokkolan suomalaisessa lukiossa toteutettiin keväällä 2026 3D-tulostuksen opintojakso yhteistyössä Kongsberg Maritime Finland Oy:n kanssa. Opintojakso on yksi esimerkki KOSEKin yrittäjyyskasvatuksen puitteissa kehitettävästä yhteistyömallista, jonka tavoitteena on edistää käytäntöjä, joiden avulla oppilaitokset voivat toteuttaa vastaavaa yritysyhteistyötä luontevana osana opetusta.

Opintojaksolla opiskelijat ovat harjoitelleet 3D-mallintamista, tulostamista sekä 3D-teknologioiden hyödyntämistä käytännönläheisten tehtävien kautta. Kurssin aikana opiskelijat ovat mallintaneet Kongsbergin vesisuihkupropulsiolaitteen osia ja suunnitelleet tiimeissä uusia ratkaisuja laivan ohjaamoon osana opintojaksoon kuuluvaa kilpailua.

”Kurssilla yhdistyvät tekninen osaaminen, luovuus ja työelämälähtöinen ongelmanratkaisu. On ollut hienoa nähdä, kuinka opiskelijat ovat innostuneet kehittämään omia ratkaisujaan ja työskentelemään tiimeissä aidon yritysyhteistyön parissa”, kertoo opintojakson opettaja Mikko Pihlajakangas.


Ensimmäinen tiimi esittelemässä työtään.


Tässä lähikuvassa tiimin ohjaukseen suunnittelema ratti,
jonka tulostamiseen oli kulunut peräti 36 tuntia.

Opintojakson päätöstilaisuudessa opiskelijatiimit esittelevät omat ratkaisunsa. Toteutuksessa korostuvat teknisen osaamisen lisäksi yhteistyötaidot, ongelmanratkaisu, ideointi, projektityöskentely sekä esiintymistaidot. Kokonaisuuden tavoitteena on tukea nuorten kasvua kohti jatko-opintoja ja työelämää sekä tarjota konkreettinen näkymä teknisen alan mahdollisuuksiin.


Tässä tuomariston hyppysissä toisen tiimin kehittelemä pienoismalli ohjauksesta, joka perustuu gyroskoopin toimintaperiaatteelle, jolloin ohjaajan asento pysyy keinuvissa olosuhteissa vakaana.

Kongsberg Maritime Finland Oy toimii Kokkolassa vesisuihkupropulsiolaitteiden valmistuksen parissa. Yritys haluaa yhteistyön kautta kannustaa nuoria teknisen alan osaajia ja tukea heidän polkuaan kohti jatko-opintoja ja työelämää. Yhteistyökurssi järjestetään nyt toista kertaa, ja kolmas toteutus on jo sovittu ensi lukukaudelle.


Voittajatiimi oli kehitellyt veneen ohjaukseen käteen hyvin sopivan Mykyn.
Voittajatiimi sai kiitosta myös tuotettaan hyvin myyvästä esitystavastaan.


Tuomaristo tutustui huolella tiimien ratkaisuihin ja oli hyvin vaikuttunut siitä miten innovatiivisia ja erilaisia opiskelijoiden kehittelemät toteutukset olivat.


Tässä palkittu Mykyn kehittänyt tiimi sekä tuomaristo.

”Yrityksenä haluamme tukea opiskelijoita, joiden opintopolku ja kiinnostuksen kohteet viestivät vahvasta teknisestä ajattelusta ja motivaatiosta kehittää perinteisiä insinööritaitoja. Meille yhteistyöopintojaksolla keskeistä on tarjota konkreettisten esimerkkien kautta ymmärrystä työelämässä tarvittavasta käytännönläheisestä ajattelusta, määrätietoisesta ongelmanratkaisusta sekä teknisten ratkaisujen merkityksestä osana toimivaa yhteiskuntaa. On hienoa olla mukana tukemassa nuorten kehitystä osaaviksi teknisen alan ammattilaisiksi – ehkä jonain päivänä jopa meidän kanssamme saman työn äärellä”, kertoo Satu Koivisto, Kongsberg Maritimen liiketoiminnan kehittäjä.


Opintojakso tarjosi kaikille uusia kokemuksia, taitoja, yhteistyötä ja onnistumisia. 

KOSEKin tehtävänä on edistää yrittäjyyskasvatusta ja rakentaa yhteistyötä koulutuksen ja työelämän välille. Tämänkaltaiset opintojaksot tarjoavat nuorille arvokkaita kokemuksia käytännön tekemisestä, tiimityöstä ja alueen yrityksistä. KOSEK on ollut mukana tukemassa opintojakson toteutusta muun muassa tiimitaitoihin liittyvän aloitusluennon sekä päätöstilaisuuden arviointityöskentelyn kautta.


Omaa ajeluvuoroa odotellessa ehti tutustua tarkemminkin veneen ohjausjärjestelmään.

Kiitokset Konsberg Maritime Finland Oy:lle yhteistyöstä, joka jatkuu seuraavanakin lukuvuonna!

maanantai 4. toukokuuta 2026

Kansainvälistä työnvarjostusta

 Keskiviikkona 29.4. saimme vieraaksemme kieltenopettajat Silvia Antoniettin Ranskan Lyonista ja Katja Ahlskogin Saksan Reutlingesta. He tulivat pikaiselle vierailulle Karleby svenska gymnasiumilta, jossa he olivat Erasmus+ hankkeen puitteissa tutustumassa suomalaiseen kieltenopetukseen. Meillä he vierailivat toisen vuosikurssin englannin tunnilla ja ehtivät vaihtaa kuulumisia myös rehtoreiden kanssa.


Vasemmalta Silvia Antonietti ja Katja Ahlskog sekä
englannin lehtorimme Anu Koskinen ja rehtorimme Markku Anttila.


Kansainvälisyys ja kielten merkitys työelämässä esillä paneelikeskustelussa

 

Karleby Svenska Gymnasium isännöi maanantaina 27.4. Kokkolan lukioiden yhteistä Kansainvälisyys ja kielten merkitys työelämässä -paneelikeskustelua. Tapahtuma jatkoi kolmen lukion yhteistyötä, jossa toisen vuoden opiskelijat kohtaavat monikielisesti. Tilaisuuteen osallistui noin 400 lukiolaista sekä ruotsinkielisen Donnerskan yläkoulun oppilaita.

Paneelissa kokkolalaiset työelämän edustajat keskustelivat kielitaidon merkityksestä eri aloilla sekä kansainvälisyydestä paikallisessa työelämässä. Kiitos osallistumisesta Maria Paananen (Mehiläinen), Tomas Mikkola (Kokkolan Satama), Sofia Höglund (Umicore Finland), Daniel Rifaat (Kongsberg Maritime Finland) ja Matthew Mendy (KOSEK). Keskustelu käytiin pääosin englanniksi, ja tilaisuuden moderaattorina toimi KSG:n abiturientti Lucia Armstrong.
Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä ruotsinkielisen lukion kieltenopettajien ja KOSEKin kanssa. Sen tavoitteena oli vahvistaa nuorten motivaatiota kielten opiskeluun sekä tuoda esiin kielitaidon merkitys nykyisessä ja tulevassa työelämässä.

Vesemmalta lukien Matthew Mendy (KOSEK), Sofia Höglund (Umicore Finland), moderaattori KSG:n abiturientti Lucia Armstrong, Daniel Rifaat (Kongsberg Maritime Finland), Maria Paananen (Mehiläinen) jaTomas Mikkola (Kokkolan Satama).

Yhdenvertaisuuspäivä

 Perjantaina 17.4. koulullamme järjestettiin jokakeväinen yhdenvertaisuuspäivä, jonka teemana oli pride sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet. Päivää oli aktiivisesti järjestämässä opiskelijoita ja vilinää riitti koko päiväksi. Päivän päävieraana oli sairaanhoitaja Sonja Sjöberg Open Kokkola ry:stä ja hän piti hyvin informatiivisen luennon salissa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta sekä siihen liittyvistä oikeuksista.

Sonja Sjöberg ja Ashten Gray Open Kokkola ry:stä.

Luennon lisäksi ruokavälitunnilla aulassa oli Sateenkaariolkkarin pinssipaja, opiskelijahuollon ständi jossa tavattavissa oli niin terveydenhoitaja, koulukuraattori kuin koulupsykologikin sekä opiskelijoiden järjestämä avaimenperäpaja sekä kasvomaalauspaja. Hulinaa aulassa riitti koko ruokavälitunnin ajan ja teema selvästi oli tärkeä monelle nuorelle. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin myös sosiaaliseen mediaan sateenkaarihenkinen selfiehaaste. Myös opettajille järjestettiin edeltävänä keskiviikkona koulutus aiheesta.
Tapahtuma oli osa juuri päivitettyä lakisääteistä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaamme vuosille 2026-2028, johon jokaisella henkilökunnan ja opiskelijakunnan jäsenellä on ollut mahdollisuus vaikuttaa ja joka on laadittu yhteistyössä opiskelijoiden kanssa. Suunnitelmaan kuuluu tapahtumien lisäksi myös muita tärkeitä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviä tavoitteita ja toimenpiteitä.
Janne Jylhä
KSL:n tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvastaava