Toisen vuoden kemian opiskelijat tekivät opintomatkan Tampereelle, jossa tutustuttiin korkeakouluopintoihin sekä Tampereen klassilliseen lukioon. Junamatkan jälkeen siirryttiin ratikalla Hervannan yliopistokampukselle. Päivä alkoi opiskelijalähettilään alaesittelyillä, joissa käsiteltiin erityisesti energiamurrokseen ja ympäristötekniikkaan liittyviä opintoja sekä opiskelijaelämää teknillisellä alalla.
Ohjelmaan kuului myös kemian opiskelijalaboratoriossa tehty laboratoriotyö, jossa mitattiin veden kovuutta ja tutkittiin erilaisia kemiallisia osoitusreaktioita. Työn perusteella Tampereen vesi todettiin pehmeäksi. Lisäksi opiskelijat tutustuivat Hervannan kampusalueeseen opastetulla kierroksella.
Veden kovuuden mittaamista kompleksometrisenä titrauksena.
Iltapäiväksi siirryttiin Tampereen keskustaan, jossa vierailtiin Tampereen klassillisella lukiolla ja nautittiin yhteiset iltapäiväkahvit. Vierailun yhteydessä kuultiin Clasun luonnontiedelinjasta sekä vertailtiin esimerkiksi koulujen kursseja ja käytänteitä. Päivän lopuksi opiskelijoilla oli hieman vapaa-aikaa kaupungilla ennen paluumatkaa Kokkolaan. Opintomatka tarjosi opiskelijoille arvokasta tietoa jatko-opintomahdollisuuksista ja mahdollisuuden tutustua opiskelijaelämään käytännössä.
Kivaa ohjelmaa ja kaunis sää, kiitos Tampere!




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti